CABBAGE SALADEIRA

Hei! Tätä blogia kauemmin seuranneet tietävät, että innostun välillä melko erikoisista jutuista. Kirppiksiltähän voi tulla vastaan käytännössä mitä vain, parhaimmistona erityisesti ihmisten itse tekemät käsityöt sekä muut harvinaisemmat vintage-esineet. Ne ovat ehdottomasti sisustuksen suola, ja suurin syy, miksi ylipäänsä jaksan vuodesta toiseen kierrellä kirpputoreja.
 
Tällä kertaa en kuitenkaan kirjoita kirppislöydöistä vaan paristakin eri nettikaupasta silmiin osuneista aivan friikeistä kaaliastioista! Oi kyllä!! Kuka muistaa? Mikähän näiden kulta-aika on ollut – 80-luku vai 90-luku? Toistaiseksi olen vilkuillut kaalikulhoja hiljattain avanneesta Arketista, joka on hinnoiltaan todella ok. Oletteko jo tutustuneet tähän Henkkamaukan supertyylikkääseen ja klassista ilmettä suosivaan pikkusiskoon? Kaalikulhot eivät ehkä ole paras poiminta kuvaamaan koko valikoimaa, mutta kehotan silti tutustumaan. Hillitsen vielä kaaleihin liittyviä ostohimojani, sillä oon vakuuttunut, että löydän tällaisen vielä joku päivä kirppikseltä. Saatoin jopa jo missata yhden tilaisuuden, kun ostos tuntui niin hassulta, mutta ehkä vielä on palattava rikospaikalle. 😉 Mikä näissä sitten viehättää? En tiedä. Ehkä se on se perusvalkoisten astioiden ja yhden hullun kaalikulhon yhdistelmä, joka mua kiehtoo, sillä onhan näiden kuviointi sekä väritys aivan huikea! Kuka lämpenee kaaleille? XD


kuva / photos

Artilleriet
Arket
Erran Studio


Hi there! Some of you might already know that I´m drawn to odd things. Cause odd can be beautiful, especially if you match it with the more simple things and create a balance between the weird and the common. That´s my cup of tea! These cabbage bowls are my latest crazy crush. Sold on Arket and Artilleriet at the moment and also on Etsy, if you prefer the vintage ones. I think these were popular in the eighties or maybe nineties? So far I´ve managed to resist the urge, cause I´m pretty sure that soon one will come my way on the flea market. I think I already missed one… better go back to the crime scene tomorrow… 😉


7 thoughts on “CABBAGE SALADEIRA

  • Reply *Tiina* 30/09/2017 at 12:32

    Hih, meillä on mieheni ukilta peritty kaalipytty keittiön avohyllyssä paraatipaikalla, ihan samanlainen kuin Artillerietin Cabbage Tureen Mini -rasia. Se tosiaan on tyyliltään aika kreisi ja sellainen hyvällä tavalla ihanankamala esine, joka tuo vielä monen vuoden jälkeenkin hymyn huulille. Aika jännää ja kivaa että näitä on putkahdellut ihan uustuotantonakin markkinoille 🙂

    • Reply maiju 30/09/2017 at 19:53

      Ooh, lucky you! Täytyy tosiaan olla joku herkkä paikka kitschille, jotta näille lämpenee ;). Mulle kelpaisi muutama pienempi “kaalinlehti”-lautanen, joita voisi käyttää pikkujuttujen kattamiseen. Täytyy jatkaa etsimistä!

  • Reply Villis 01/10/2017 at 05:37

    No viehättää ja juurikin noin, että vain pikkuinen kulho kauniiden valkoisten piristäjänä! Sinulta saan aina kimmokkeen rynnätä kirppiksille, no usein se sitten unohtuu, mutta ehkä taas reipastun:) Olen kyllä sitä mieltä, että sinulla on jonkinmoiset kirppis- tuntosarvet, teet upeita löytöjä,joiden ohi me muut vain kävellään. Mukavia syyspäiviä sinulle!

    • Reply maiju 01/10/2017 at 15:26

      Oi kiitos ihanasta kommentista! <3 En tiedä, mistä näitä juttuja aina haaviin jää, mutta en osaa niiltä silmiä sulkeakaan, heh! Saa nähdä kauanko menee, että kaalikuppi löytyy kirppikseltä, ei ehkä ihan heti... 🙂

  • Reply Marja 01/10/2017 at 19:48

    Itsekin olen ihastellut jo näitä kaaleja, jokin niissä kiehtoo. Näistä innostuneena tein viime kesänä sisustusbetonista kulhoja joiden valamiseen käytin pieniä raparperinlehtiä. Lehden asettelun pienen hiekkakasa päälle, että sain lehteen kulhon muodot. Kirjoittelin tästä blogiini kesällä.

    • Reply maiju 01/10/2017 at 20:15

      Hyvä idea! Anoppini on tehnyt betonista isoja laattoja samalla tekniikalla, niistäkin tuli hienoja 🙂

  • Reply FOUND IT! - MAIJU SAW 04/11/2017 at 09:03

    […] Noniin, nyt niitä vihdoin löytyi! Ehkä muistatte mun taannoisen postauksen, jossa kerroin ihastuksestani erikoisiin Cabbage Saladeiro -kaaliastioihin? Joku varmaan ajatteli, […]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *