FLEA MARKET FINDS LATELY

Hei! Kevät on herättänyt kirppissielun ja ehkä innostukseen on vaikuttanut myös päätökseen saatu keittiöremontti. Olen myynyt paljon kaikkea vanhaa pois, jotta on ollut hyvä syy hankkia uusia kirppistäydennyksiä niin sisustukseen kuin keittiöön käyttötavaroiksi. Jos joku nyt kysyisi, millainen mun tämän hetkinen tyyli on, niin en varmaankaan osaisi vastata. Se on kaikkea väliltä englantilaiset kukkaverhot, ruotsalainen maalaistorppa, Miami Beach ja Art Deco. Avainsanoina ehkä runsaus, värikkyys sekä omalaatuiset esineet. Kaipa tästä jotain saa aikaan ja jos ei muuta niin päänsäryn!


Terrakottaruukku saatu



Ekassa kuvassa on varmaan aika hyvin yhdistettynä tämä kyseinen mix. Mandariinikannu oli aivan päätön löytö SPR:n kirppikseltä. Katselin sitä viikkoja aina käydessäni, mutta hinta oli liikaa. Lopulta rohkaistuin tinkimään kolmasosan pois eli kannu lähti mukaani kympillä! Ostotilanteessa melkeinpä hävetti, koska kannu oli niin ruma, mutta kotona olisin voinut laittaa sen melkein mihin vaan! Korvaa muuten tehokkaasti kukkakimpun värikkyydellään. Vedensiniset lautaset ostin Ranskasta Etsyn kautta ja viinilasit fb-kirppikseltä parilla eurolla. Kalapulloa jouduin metsästämään pitkään, mutta tän löydön jälkeen niitä on tullut joka kirppiskierroksella vastaan. Näitä outoja pakko saada -hullutuksia, kuten kaalikulhot pari vuotta sitten ;):




Sinivalkoisten astioiden houkutus on mulla aina varma kesän merkki ja tämäkään vuosi ei tee poikkeusta. Yritän edelleen vastustaa sitä, mutta huomaan, että hiljalleen niitä silti on alkanut kertyä. Villeroy & Bochin sokeriastia ja kermakko löytyivät pihakirppikseltä niin halvalla viime kesänä, että ne oli aivan pakko poimia mukaan. Tarkoitus oli myydä ne myöhemmin, mutta nyt en taida raaskia. Siniset soppalautaset sentään lähtevät sarjaa keräävän anopin äitienpäiväpakettiin!  Valkoisessa ovaalin mallisessa tarjoilulautasessa oli puolestaan aivan kaikki kohdillaan – muoto, vanhan keramiikan laatu sekä kaunis vekkimäinen reuna, aah! Iso valkoinen makkaratekniikalla valmistettu kulho on muuten House Doctorin. Sekin tietysti kirppikseltä. Rottinkitarjottimen löysin Etsystä.


Lopuksi vielä vaasalaisille kukkaruukku-vinkki eli Sisustus Säteeseen on tullut jo tovi sitten Bergs Potterin ruukkuja (kuvan ruukku saatu)! Löytyy sekä näitä terrakotan värisiä, harmaita että lasitettuja. Uusi kuorma on vielä tulossa parin viikon päästä. Terrakotan sävy on yleensä vähän turhan voimakas, mutta näissä se on kauniin utuinen enkä malta odottaa, että vesi vielä patinoi pintaa ajan kuluessa! Pelargonia, pari viikkoa sitten löytynyt kirppisjakkara sekä taustan sormipaneeli ovat muuten ehdottomasti sitä ruotsalaista torppaa :). Onko teidän sisustustyyli yhtä sekava vai onko helppo noudattaa tiettyä linjaa?

2 thoughts on “FLEA MARKET FINDS LATELY

  • Reply Tiina 12/05/2019 at 18:48

    Sinun sekametelisoppasi on niin virkistävän ihanaa kaiken ”harmonisen blogikotiuden” rinnalla. Itse arvostaa koko ajan entistä enemmän persoonallisuutta ja kaikki tällaiset oudot tavarat tekevät kodista oman ja erilaisen. Ja kirppislöydöissä pätee se vanhasanonta, että ”kaikki tavarat on upeita, kun ne pääsevät oikeaan ympäristöön”.

    • Reply maiju 12/05/2019 at 19:54

      Kiitos ihanasta kommentista! Olen ihan samoilla linjoilla ainakin siinä mielessä, että nykyisellä skandi-minimalistisella tyylillä sisustetut kodit eivät tarjoille silmälle oikein mitään, mihin tarttua. Ehkä se on osittain tarkoituskin ja asujalle helppoa (?). Itse kaipaan vähän enemmän runsautta ympärille ja niitä persoonallisia ratkaisuja, jotka tekevät kodista asujiensa näköisiä. Niitäkin onneksi on paljon ja vielä enemmän niitä, jotka tykkäävät hyödyntää vanhaa ja kierrätettyä. 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *