
OUR CHRISTMAS IN PICS

Hei! Miten teidän joulu on sujunut? Meillä Aina odotti joulua niin kovasti, että aaton vastaisena iltana ei meinannu uni tulla lainkaan. Niinpä lupasin, että häntä on heti aamutuimaan yksi paketti odottamassa. Itse aatonvietto sujui oikein mukavissa merkeissä appivanhempien luona. Mulle jäi ruokien osalta vastuu makeista eli mukaan lähti piparkakkupohjainen New York Cheese Cake sekä vähän kevyempi puolukkajäädyke. Jälkimmäinen alkaa olla jo vähän klassikko, sillä puolukan kirpeys
Kaupallinen yhteistyö Lapuan Kankurit
Hei! Meillä oli Netan kanssa pari viikkoa sitten huippuhauska perjantai, kun tunnelmoimme joulua Lapuan Kankureiden tuotteilla. Netan uusi keittiö alkaa olla valmis, joten se toimi meillä kuvauspaikkana. Yleensä stailausjuttuja tehdessä joutuu hieman kikkailemaan, mutta tällä kertaa kärsimme suoranaista runsaudenpulaa, sillä Netan kaunis keittiö, jouluiset jutut sekä Lapuan Kankureiden ihanat tuotteet olisivat taipuneet vaikka minkämoisiksi