Hei! Oon tässä jo hetken aikaa makustellut sitä tosiasiaa, että täytän ensi keväänä 40 vuotta. Tähän asti oma ikä ei ole mietityttänyt sen enempää, mutta nyt ensimmäistä kertaa tuntuu, että olen virallisesti siirtynyt keski-ikäisten joukkoon eikä sieltä ole pois paluuta. Mutta don´t get me wrong – viihdyn oikein mainiosti nykyisessä elämäntilanteessani enkä tosiaankaan haikaile kakskymppistä …

 

Hei! Tänään on ollut kova päivä taaperolle. Tutin imuosa oli mystillisesti mennyt kahteen osaan eli imunautinto täysin tiessään! ”Titti” = rikki on ollut päivän sana ja hajonnutta rakasta tuttia on päivitely moneen kertaan. Tutin käyttö oltiin saatu hetkeksi karsittua lähinnä yö- ja päiväuniaikoihin, mutta viime viikkoina sitä on taas vaadittu jatkuvasti mussutettavaksi. Ei haittaa vaikka …

 

Siivosin taas pitkästä aikaa vaatekaapin ja totesin ihan sen saman, minkä niin useesti ennenkin – tylsä on väriskaala perusvaatteissa. Pelkkää mustaa, harmaata ja pari valkoista. ”Väriläiskänä” korkeintaan maastonvihreetä.. Treenivaatteissa tähän jumiin on melkein mahdoton päästä – niin värikästä on tällä hetkellä tarjonta! Vähän mulla on hassu olo sähkönsinisessä ja etenkin tossa persikan värisessä hupparissa, mutta …