OUR CHRISTMAS IN PICS

Hei! Kauan odotettu joulu on ohi ja välipäivät ovat käsillä – toivottavasti teillä kaikilla on ollut hyvä joulu vallitsevasta tilanteesta huolimatta! Me kokoonnuimme vain lähimpien kesken meille viettämään aattoa ja se sujui melkolailla tuttujen perinteiden mukaan. Joulupukkikin kävi, mutta vain eteisessä pyörähtämässä. Olen kyllä nauttinut joulusta aivan täysillä, vaikka samaan aikaan olen ollut väsyneempi kuin koskaan aikaisemmin tähän vuodenaikaan. Onneksi nyt on saanut ladattua akkuja, sillä aattoa lukuunottamatta olen päivystänyt pääasiassa sohvalla eri sarjoja katsellen. On tehnyt niin hyvää, kun on vaan saanut olla tekemättä yhtään mitään!

Ainoa asia, jonka suhteen jaksoin hieman ponnistella ennen joulua oli ruokailutilan tapetointi. Alunperin oli tarkoitus, että sen hoitaa ammattilainen, mutta lähestyvän joulun takia emme saaneet aikatauluja sopimaan. Niinpä päätin tarttua toimeen itse, sillä kyseessä oli kuvion ja laadun (non-woven) kannalta helppo tapetti. Tapetti on tanskalaisen suunnittelijan Helene Blanchen mallistosta ja rakastuin sen klassiseen, mutta samalla leikittelevään tyyliin, joka ei vedä kaikkea huomiota itseensä. Tapetin oli tarkoitus tulla alakerran aulaan, mutta päätinkin ratkaista sen avulla ruokailutilan paneloinnin yläpuoliseen seinänpätkään liittyvän ikuisuusongelman. Olin nimittäin miettinyt siihen kuukausitolkulla sopivaa maalisävyä, mutta mikään ei ole tuntunut hyvältä. Mutta ah tämä tapetti ratkaisi asian kerralla, sillä nyt tuntuu kuin koko huone olisi ikäänkuin saanut “vaatteet päälleen”! 🙂 Harmi vain, että tapetti loppui kesken eli homma jatkuu ensi vuoden puolella ja ehkä samaan tilaukseen laitan myös eteiseen tapetin Helene Blanchelta.

Ruokailutila on meillä tavallisesti aika vähällä käytöllä, koska keittiön pieni ruokapöytä ajaa asiansa arkiruokailuissa. Mutta nyt tuntui ekstraihanalta kattaa myös joulupäivän aamiainen ruokahuoneeseen ja huomata, että tämmöinen yhteinen ruokailu alkaa sujua lastenkin kanssa jo aika kivasti. Tykästyin myös anopilta lainaksi saamaani pöytäliinaan ja sen tuomaan tunnelmaan. Täytyykin metsästää tänne kirppikseltä joku kiva pöytäliina, ja vaihtaa sen avulla tilan fiilistä! Värejä, värejä, värejä – niitä haluan meidän kotiin yhä enemmän eli tekstiilit kiinnostavat senkin puolesta entistä enemmän. Jopa laskosverho-sana on tässä yhteydessä mainittu… 😉

Meillä on aina ollut aito kuusi ja niin tänäkin vuonna. Koristeet ovat miksaus uutta ja vanhaa – vintage-lasipalloja, IKEAa, lastentekeleitä sekä muutama uusi paperikoriste. Tykkäsin tämän vuoden kuusesta, joka runsaudessaan oli silti aika yksinkertainen – vain joulupalloja ja valot. Kuusen lisäksi eniten jouluiloa tuottivat mulle (tänäkin vuonna) joulukukat eli leikkoamaryllikset ja hyasintit. Lisäksi ostin kimpun valkoisia papukaijatulppaaneja, jotka osoittautuivat tosi kestäviksi. Olen kaikkiin leikkokukkiin vaihtanut veden jokatoinen päivä sekä leikannut niihin uudet imupinnat. Toivottavasti sipulikukkia saisi vielä pitkään!

Seuraavaksi onkin sitten aika kääntää katseet ensi vuoteen. Olen huomannut, että syksy on mulle uudistumisen aikaa eli vuosiluvun vaihtuminen parin päivän päästä ei ole mikään iso asia. Vaikka olo on parempi kuin ennen joulua, aion ottaa asiat edelleen aika hitaasti ja kääntää fokusta uuteen vuoteen itseäni kuunnellen. Kodin sisustamisen kannalta fiilikset ovat hyvät eli mielessä on monta asiaa muhimassa – tapetointia, uusia kalustehankintoja, TV-huoneen makeover sekä muiden keskeneräisten nurkkien viimeistelyä. KIITOS paljon kaikille teille, jotka olette jaksaneet käydä täällä blogissa, jättäneet kommentteja tai muulla olleet mukanani tänä vuonna! Haluan toivottaa teille kaikille oikein ihanaa loppuvuotta sekä kaikinpuolin parempaa Uutta Vuotta 2021!

2 thoughts on “OUR CHRISTMAS IN PICS

  • Reply Niina Autio 29/12/2020 at 17:13

    Ihanan näköistä, olet taitava❣️

    • Reply maiju 30/12/2020 at 12:26

      Voi kiitos paljon – ja Hyvää Uutta Vuotta! ❣️

Leave a Reply

Your email address will not be published.