IN BLOOM – POPPIES

Hei! Taas vierähti viikko ja samalla vaihtui myös kuukausi. Mennyttä toukokuuta ei tarvitse erikseen hehkuttaa, olihan se jotain aivan älyttömän ihanaa! Kaikki kukat tuntuvat olevan etuajassa, sillä tänään huomasin jo juhannusruusunkin puhjenneen. Tällä hetkellä ihastuttavat kuitenkin eniten etupihan punaiset unikot. Olin jo vähällä kitkeä niiden karvaiset varret, kun niitä ensimmäistä kertaa alkoi ilmaantua, mutta onneksi maltoin katsoa mitä tulevan pitää. Niin sympaattisen näköisiä etenkin ennen kukintaa. Olen pari malttanut ottaa sisälle maljakkoon ja onneksi ne kestävät niinkin pitkään. Näitä pitää syksyllä istuttaa vielä lisää!




Odottelen täällä malttamattomana, että sisätiloissa tapahtuisi lisää edistystä ja saisin kuvattua teille enemmän nurkkia. Nyt näyttää jo aika hyvältä, sillä autokatoksessa odottavat puuttuvat peite- ja jalkalistat. Tai ainakin osa niistä. Ensi viikolla on tiedossa aika iso maalausurakka, sillä listat ovat puupinnalla. On se jännä, miten paljon listojen puuttuminen tekee, edes huonekalut eivät peitä keskeneräistä fiilistä tällä hetkellä… Tuoksuista tykkäävien kannattaa muuten tsekata H&M Homen tuoksukynttilävalikoima tai itse ainakin löysin sieltä useamman, joiden tuoksu miellytti. Mahogany valikoitui mun suosikiksi ja tykkään, miten sen tuoksu hennosti leijailee tässä ruokailutilassa. Ei paha kolmen euron satsaus :).




In bloom right now – red poppies!

Leave a Reply

Your email address will not be published.