ROOTS MUDDY ROOTS

Hei! Kirjoittelin aiemmin enkelinsiivestä (Begonia Corallina Luzerna), jota ostin parin pistokkaan verran jokunen aika sitten. Molemmat pistokkaat olivat pitkään vedessä, kun en löytänyt niille sopivaa ruukkua. Vedessä ne alkoi heti tehdä runsaasti valkoista juuririhmastoa, joka tarkertui yhteen. Hetken jo pelkäsin, että juurta ehti kasvaa jo vähän liikaakin ja että kasvi ei sen takia enää välttämättä menestyisi mullassa…
 



Olemme olleet kesällä tosi paljon mökillä, minkä vuoksi kasvien kasteluväli on ollut epäsäännöllinen. Pahimmillaan kaikki kukat ovat olleet paahteisella ikkunalla jopa kuusi päivää ilman tankkausta! Ruukkuun multiin siirretty enkelinsiipi näyttikin aika reppanalta, ja ehdin jo harmitella sen heitteillejättöä ja omaa tyhmyyttäni. Tämä on niin se kasvi, jonka omistamisesta ehdin haaveilla tosi pitkään! Paluu säännöllisempään kastelurytmiin taisi onneksi auttaa, sillä nyt kukka on alkanut puskea uutta lehteä mullan alta!

Hoito-ohjeet / Kasvikortiston hoito-ohjeiden mukaan kasvia hoidetaan päivittäisellä kastelulla sekä lannoittamalla sitä kasvukaudella viikottain märkään multaan. Pintamulta saa kuivahtaa välillä, ja talvilevon aikana riittää niukempi kastelu. Ruukku ei saisi olla liian iso ja istutettaessa multaa tulisi lisätä varovasti. Lisäksi suosituksena on, että kasvia siirreltäisiin ja käänneltäisiin mahdollisimman vähän. Koristeellisten lehtien tulee kuitenkin saada runsaasti valoa. Jo nyt on pakko sanoa, että on tämä aivan ihmeellinen kasvi! Todella erikoinen ja väritykseltään kaunis. Odotan jo innolla, että se tästä runsastuu ja kasvaa erityisesti korkeutta.

2 thoughts on “ROOTS MUDDY ROOTS

  • Reply Lyyti 21/08/2017 at 15:16

    Enkelinsiipi on niin kaunis. Sain omani toukokuussa, pistokkaat oli jo valmiina mullassa ja kasvi alkoi aika pian työntämään uusia lehtiä. Värikirjo on hieno. Toivottavasti viihtyy täällä vielä kauan. tuo ohje päivittäisestä kastelusta on tälle yksilölle ihan liikaa. Pintamullan kuivahtaminen taitaa toimia.

    • Reply maiju 21/08/2017 at 16:58

      Joo mietin samaa eli etten itsekään ole kastellut tätä ihan noin usein. Pari kertaa viikossa on riittänyt näin kesäaikaan, vaikka istutetusta enkelinsiivestä ei vielä olekaan kovin pitkää kokemusta. Mutta vaikuttaa sitkeältä kasvilta ja muutenkin kasvuvauhti on ollut ihan huikea multiin siirtämisen jälkeen! 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published.