Hei! Hoksasin, että en ole maininnut mitään Suomen kaunein koti -ohjelman lopputuloksesta, kun se nyt kevään yleisöäänestyksessä ratkesi. Voitto tuntui varsinkin silloin viime kesänä kuvausvaiheessa todella uskomattoman kaukaiselta ja mietin moneen kertaan, että onko meidän kodista oikeesti edes koko ohjelmaan. Jakson esittämisen ja finaalipaikan varmistumisen jälkeen meille kuitenkin tulvi niin älyttömän hienoa palautetta, että aloin pikkuhiljaa miettiä, että voisiko tässä tosiaan olla rahkeita vielä pidemmälle. Äänestysviikko tuntuikin ihan tosi piinaavan pitkältä, sillä tuloksen selviämisen ja uusintakuvausten väliin jäi käytännössä vain p a r i p ä i v ä ä! Siinä ajassa olisi siis pitänyt siivota koti jälleen kuvauskuntoon töiden ynnä muiden arkihommien välissä. Epävarmuus ja kaiken organisointi stressasi, mutta toisaalta en halunnut valmistella mitään etukäteen.
Ja niinhän siinä sitten kävi, että voittoa ei meille tullut, mutta todella hieno toinen sija kylläkin! Tulosten selviämishetkellä se oli hienoinen pettymys, mutta toisaalta myös helpotus. Nukuin töiden jälkeen varmaan kolmen tunnin päikkärit, kun stressitila vihdoin hellitti! 🙂 Nyt muutamaa kuukautta myöhemmin toinen sija tuntuu todella hienolta, sillä tiedän että sen takana on tuhansia ääniä ja ennen kaikkea meitä äänestäneitä ihmisiä! En voisi olla kiitollisempi niistä jokaisesta ja kaikista hienoista onnitteluista, joita olemme saaneet – kiitos!! Viimeksi pari viikkoa sitten täysin tuntematon nainen pysähtyi onnittelemaan minua ruokakaupan tuulikaapissa, heh! 😀
Kakkossijaa ei ole varsinaisesti juhlittu meillä mitenkään, mutta sen sijaan halusin palkita itseni jollain sisustusjutulla, josta olen haaveillut. Olohuoneesta puuttui hyvä valaisin, joten valinta oli aika helppo. Sinne valikoitui Lampe Grasin 214 -malli, jota pystyy säätämään tosi monenlaisiin asentoihin. Tason päälle käännettynä se antaa hyvää tunnelma- ja yleisvaloa, ja sohvan ylle kohdistettuna sen alla pystyy vaikka lukemaan mukavasti. Todellinen klassikko, jota jaksaa tuijotella kauan!
At last we have a proper lamp in the livingroom! I just love wall lamps, I think they enlighten every room! This Lampe Gras 2014 has been my favorite for a long time and I´m very happy it fits here as I planned.
Kotinne on niiin kodikas ja kaunis, ettei ollut epäilystäkään sen jäämisestä pois finaalipaikalta. Kakkossija on ihan loistava saavutus, onnea vielä! Kuvasi ovat myös aina tosi kauniita ja kuitenkin kotoinen meininki näkyy mukana koko ajan. Lapset leikkeineen ovat mukava lisä kuvissasi. Palailen edelliseen kookosherkkuun, eli pilkot ja muussaat aineet ja sitten vain sekoitat keskenään? Tarvitsevat varmaan pienen jäähdytyksen jääkaapissa, vai ovatko suoraan herkuteltavissa? Tästä määrästä ei varmaan kovin suurelle porukalle riitä? Tulipa kysymyksiä, eli vastaat jos jaksat:) Aion kokeilla joka tapauksessa!
Kiitos ihanasta kommentista! 🙂 Lapset aina kummasti osaavat hakeutua paikalle, kun kaivan kameran esiin ja niin kävi nytkin. Raakapalloista: laitoin ensin Cashew-pähkinät blenderiin ja hienonsin ne. Sitten lisäsin taatelit. Tämän jälkeen kippasin muruseoksen kulhoon ja lisäsin loput aineet. Kookosöljy jähmettyy jääkaapissa aika nopeasti eli nämä tosiaan vaatii jäähdytyksen ennen syömistä. Tästä satsista tulee 8-10 kpl riippuen siitä, miten isoja pallosia pyörittelee. Ohje olisi varmaan kaivannut tämän selostuksen eli täytyypä käydä lisäämässä! 😉
[…] mm. valaisimen mittasuhteet, käänneltävyys sekä kohtuullinen hinta. Niinpä meille muutti Lampe Grasin 214 -malli osin myös palkintona Suomen kaunein koti -finaalin toisesta sijasta. P.S. en ole koskaan siivonnut […]