LILLAGUNGA GYM RINGS & GIVEAWAY!

Yhteistyössä Lillagunga


Hei! Tänään saan ilon esitellä teille aivan uunituoreen suomalaisen design-lastentuotteen, nimittäin Lillagungan voimistelurenkaat! Uutuus tulee aivan loistavaksi lisäksi keinujen rinnalle ja se jatkaa kaunista skandinaavista muotoilua, josta tämä yritys on jo entuudestaan tunnettu. Saimme testiin parin tammenvärisiä renkaita mustilla köysillä – värivaihtoehtoja on muuten muitakin. Asensin renkaat kattoon illalla eikä tytöltä mennyt kauaa niiden huomaamiseen tänään aamulla. Kuviin tallentui siis aito pyjama-apina ;).


Gym rings in photoloan / renkaat kuvauslainassa

lillagunga gym rings tammigym rings tammi lillagunga

Lillagunga on perustettu vuonna 2013 ja sen seuraavana askeleena on hakea kasvua myös ulkomailta. Käynnissä onkin siihen tähtäävä joukkorahoituskampanja, johon osallistuva saa vastineeksi osuuden yrityksestä. Kampanjaan voivat osallistua kaikki halukkaat 31.12.2015 asti. Lisätietoa löytyy täältä!

Voimistelurenkaat ovat tällä hetkellä niin tuore tapaus ettei niitä ihan vielä löydy kaupoista. Mutta. Koska juhlin tänään blogini kahdeksanvuotista taivalta, yhdellä onnekkaalla on mahdollisuus voittaa nämä voimistelurenkaat omakseen! A R V O N T A A N voi tavalliseen tapaan osallistua jättämällä puumerkin tähän postaukseen 18.12.2015 mennessä sekä kertomalla minkä värisenä valitsisi renkaat sekä köydet? Köysien värivaihtoehtoja on 7 ja ne voi katsoa esim täältä. Puuosissa väreinä tällä hetkellä on ainakin kuvan tammi sekä valkoinen.


lillagunga gym rings giveawaylillagunga tammi voimistelurenkaat_2lillagunga tammi voimistelurenkaat

New products from the Finnish design brand Lillagunga. To give your support for a clever toys for children, please visit Lillagunga´s crowdinvesting campaign here. I´m also giving away one pair of these nice gym rings. To take part, leave your comment to this blogpost before 18.12.2015.

159 thoughts on “LILLAGUNGA GYM RINGS & GIVEAWAY!

  • Reply Miuku 12/12/2015 at 16:03

    Saman värisen valitsisin kuin näissä sinun kuvissa, eli mustalla narulla puunvärin kera 🙂

  • Reply Emmi 12/12/2015 at 16:04

    Lillagungan tuotteita olen ihastellut aiemminkin. Tämän ottaisin tammen ja mustan värisenä.

  • Reply Riikki 12/12/2015 at 16:07

    Tammen väriset, mutta valkoisilla köysillä.

  • Reply Paula 12/12/2015 at 16:20

    Tammi ja musta on erottamaton yhdistelmä. Tosi kivan näköiset ovat. Onnea maailmanvalloitukseen heille!

  • Reply Leni 12/12/2015 at 16:21

    Ompa ihanat, hiukan erilaiset muotoilultaan! Meille sopisi valkoiset mustilla köysillä. Jos saa Lillagungalle toiveita esittää, niin joku räväkän värinen köysi oli mahtava, esim kirkkaan oranssi!

  • Reply P 12/12/2015 at 16:29

    Tammiset renkaat, musta köysi 🙂

  • Reply Pieni Lintu 12/12/2015 at 16:42

    Musta köysi ja valkoiset puuosat 🙂

  • Reply Hani 12/12/2015 at 16:55

    Tammi – mustat !

  • Reply Maijis 12/12/2015 at 16:55

    Valkoiset renkaat ja mustat narut. Haluaisin!

  • Reply MirvaK 12/12/2015 at 17:01

    Tammi&musta väriyhdistelmä sopisi meille <3!

  • Reply Henriikka 12/12/2015 at 17:02

    Valkoset renkaat ja mustat köydet 🙂

  • Reply Ullaaa 12/12/2015 at 17:03

    Oi, tollaset mitä sulla on kuvissa, musta tammiset siis näyttäisivät niin ihanalta roikkumassa meidän pian valmistuvan vintin kattotuolista! Niillä saattaisi saada myös tuon meidän poikasen kiipeilyenergioita kulutettua 🙂

  • Reply Karin // tunne tilat 12/12/2015 at 17:18

    Tammiset mustilla naruilla näyttävät just hyvältä 🙂

  • Reply Miia 12/12/2015 at 17:29

    Ihanat! Mustilla köysillä tammiset renkaat 🙂

  • Reply jenniina 12/12/2015 at 17:31

    Valkoiset renkaat mustilla naruilla!!

  • Reply Sannu 12/12/2015 at 17:41

    Valitsisin juurikin samat mitä kuvissasi on. Kaunis muotoilu renkaissa!

  • Reply Miisu 12/12/2015 at 17:58

    Ihanat! Tammiset/mustilla naruilla 🙂

  • Reply Janette 12/12/2015 at 18:14

    Mustat köydet ja valkoiset renkaat. 🙂

  • Reply marru 12/12/2015 at 18:31

    10-vuotias marakatti tahtois näillä keikkua! Tammi-musta.

  • Reply Jennifer 12/12/2015 at 18:35

    Tammiset renkaat, musta köysi 🙂

  • Reply Markus 12/12/2015 at 18:40

    Saman värisen valitsisin kuin näissä sinun kuvissa! 🙂

  • Reply HannaL 12/12/2015 at 18:44

    Valkoiset renkaat, mustalla köydellä. Tarpeeseen ja kovaan käyttöön tulisi 🙂

  • Reply Emilia 12/12/2015 at 18:50

    Pinkki naru ja valkoiset renkaat 🙂

  • Reply Vanuliina 12/12/2015 at 19:09

    Tammi&musta on paras yhdistelmä.

  • Reply Marjo 12/12/2015 at 19:28

    Tammiset renkaat mustilla köysillä valitsisin minäkin! 🙂

  • Reply Miia 12/12/2015 at 19:57

    Valitsisin tammiset renkaat ja mustat köydet 🙂

  • Reply Laura 12/12/2015 at 20:08

    Niin siistit – täällä iso peukku lasten liikunnalle, eikä pelkästään ammattini puolesta vaan muutenkin ja peukut pystyyn arvontaan, ottaisin valkoisilla naruilla ja tammenvärisinä nuo renkaat.

  • Reply Hamsteri 12/12/2015 at 20:08

    Valkoisilla köysillä tammiset renkaat! Miellyttäisi niin meidän ikiliikkuja pyjama-apinaa kuin äidin sisustussilmääkin!

  • Reply Minna M 12/12/2015 at 20:17

    Oih, kunpas arpa suosisi. Valitsisin tammi ja musta. Näillä saisi meidän pikku-apinat hauskaa puuhaa <3

  • Reply Louise Pekkanen 12/12/2015 at 20:20

    Oh I would love a pair of rings from Lillgungas to give to my son Eli om his birthday!

  • Reply AnnikaH 12/12/2015 at 20:21

    Ihanat! Jos voittaisi, ottaisin juuri tuolla väriyhdistelmällä mikä teilläkin on.

  • Reply Tiia 12/12/2015 at 20:24

    Aivan ihanan näköiset! Tammiset ja mustilla köysillä

  • Reply Iidanana 12/12/2015 at 20:30

    Kyllä se tuo tammi/musta yhdistelmä miellyttää silmää!

  • Reply Riikka 12/12/2015 at 20:34

    Tammirenkaat ja mustat köydet, perfect!

  • Reply Päivi 12/12/2015 at 20:34

    Tammiset renkaat valkoisella köydellä olisi minun valintani. Meillä on juuri samanikäinen tyttönen joka varmasti tykkäisi näistä kovasti 🙂 Pitääpä tutustua rahoituskampanjaan tarkemmin.

  • Reply Kati 12/12/2015 at 20:39

    Olipas hienot, lapset tykkäis. Meille valintana olisi tammi ja mustilla naruilla.

    • Reply Anonymous 12/12/2015 at 20:49

      Näitä odotellessa… Tammenväriset mustalla narulla:)

  • Reply kummelikopplan 12/12/2015 at 20:51

    Musta+tammi kombo näyttää upealta!

  • Reply Sabina 12/12/2015 at 20:51

    Tammiset mustilla naruilla:)!

  • Reply Nelli 12/12/2015 at 20:53

    Tammiset renkaat. Valkoiset köydet ! olis niin ihanat mun tytöille lahjaksi <3

  • Reply Jonna 12/12/2015 at 20:54

    Tammi-musta sopisi meillekin.

  • Reply Ennuska 12/12/2015 at 21:03

    Ihanat! Ja ehdottomasti tuo teidän valinta: tammi&musta!

  • Reply Paula 12/12/2015 at 21:06

    Tammi+minttu!

  • Reply Minttumainen 12/12/2015 at 21:07

    Tammi-valkoinen yhdistelmä olisi mainio 🙂

  • Reply moonangel 12/12/2015 at 21:10

    Kokonaan valkoiset ottaisin 🙂

  • Reply Saara 12/12/2015 at 21:21

    Siis apua miten ihanat! <3 ja ois aivan täydelliset meidän pikku apinalle! 🙂 tammi ja musta ois meidän valinta 🙂

  • Reply hedni 12/12/2015 at 21:26

    Valkoiset köydet, tammiset renkaat. 🙂

    Hedni

  • Reply Minnimari 12/12/2015 at 21:29

    Hienot ja kivat! Tammiset mustilla olisi minun valintani 🙂

  • Reply Maisa 12/12/2015 at 21:32

    Ihanat! Tammiset renkaat mustalla köydellä meillekin. 🙂

  • Reply Kaisa 12/12/2015 at 21:37

    Valkoiset renkaat mustilla köysillä

  • Reply Leena 12/12/2015 at 21:43

    Tammi – musta yhdistelmä sopis tänne!

  • Reply Hennas 12/12/2015 at 21:43

    Kyllä tammi-musta -yhdistelmä iskee eniten! Kaunista muotoilua.

    • Reply Petrs 12/12/2015 at 21:58

      Tammi, valkoisilla köysillä.

  • Reply Päivi 12/12/2015 at 21:53

    Ihanat renkaat. Samanlaiset valitsisin kuin sinulla.

  • Reply Johanna R 12/12/2015 at 22:18

    Oi oi, Tammi ja musta!

  • Reply Marja 12/12/2015 at 22:34

    Oih, meille sopisivat niin hyvin valkoiset renkaat mustilla köysillä! Näitä on jopa Joulupukiltakin toivottu 🙂

  • Reply Annina 12/12/2015 at 22:36

    Voi kuinka hauska tuote! Tammi & valkoinen olisi mun suosikki.

  • Reply HannaKoo 12/12/2015 at 22:37

    Ihanat! Minä ottaisin tammiset valkoisilla köysillä 🙂

  • Reply Satu 12/12/2015 at 22:47

    Hienot! Ottaisin tammiset renkaat mustilla köysillä 🙂

  • Reply Terhi 12/12/2015 at 22:51

    Tammi+musta=paras

  • Reply SatuP 12/12/2015 at 23:01

    Nämä olisivat niiiiin ihanat. <3 Toivoisin puunvärisiä (tammi) renkaita vaaleansinisillä naruilla. 🙂

  • Reply vekku 12/12/2015 at 23:03

    Kaikki valkoisena. Kiitos. Ihanat

  • Reply Kerstin 12/12/2015 at 23:11

    These rings look great. My daughter would love them.

    All the best
    Kerstin

  • Reply Katja 12/12/2015 at 23:14

    Mustat köydet ja tammiset renkaat tulis meille 🙂

  • Reply Mari 12/12/2015 at 23:21

    Valkoiset renkaat ja musta köysi sopisi meille <3

  • Reply Marjo 12/12/2015 at 23:23

    Ihanat! Meille sopis parhaiten kokovalkoiset, mutta nuo tammirenkaat on kuitenkin niin hienot, että mun valinta olis tammirenkaat valkoisilla köysillä. Nää olis niin ihanat mun omalle eskariapinalle ❤️

  • Reply Laura 12/12/2015 at 23:24

    Valitsisin tammenväriset valkoisin köysin. Kauniit ovat mustillakin köysillä.

  • Reply Lala 12/12/2015 at 23:26

    Mustaa ja puuta. Ihana arvonta, mukana ollaan!

  • Reply Janne 12/12/2015 at 23:27

    Valkoiset, tai tammiset valkoisin köysin.

  • Reply Kata 12/12/2015 at 23:29

    Tammen väriset mustilla köysillä ois minunkin valinta! Voi että lapset tykkäis nuista!

  • Reply Kattis 12/12/2015 at 23:37

    Tammi+musta ❤️

  • Reply Ilona 12/12/2015 at 23:49

    Voi miten kauniit!!! Meillä on eteisessä rumat Ikean renkaat… Todella kelpaisi tuo tammi-musta yhdistelmä. Pidänpä sormet ja varpaat ristissä:)

  • Reply hanna 12/12/2015 at 23:51

    Ottaisin kokonaan valkoiset.

  • Reply Tiitiäinen 13/12/2015 at 00:12

    Oioioi! Valkoiset renkaat ja mustat köydet.

  • Reply Leena 13/12/2015 at 01:38

    Tammi – musta -yhdistelmä on valintani.

  • Reply Kati Salmela 13/12/2015 at 03:13

    Tammen väriset, mustalla köydellä. Olinkin ajatellut tuollaisia joululahjaksi tyttäreni neljälle pojalle, jotka ovat hyvin liikunnallisia. Tuskin jäisi käyttämättä siinä perheessä 😀

  • Reply HennaE 13/12/2015 at 07:23

    Tuo kuvan väriyhdistelmä on aivan ihana, mutta meidän kotiin paremmin sopisi valkoiset renkaat mustilla köysillä 🙂

  • Reply LauraV 13/12/2015 at 07:52

    Valitsisin valkoinen/musta yhdistelmän.. Miten kauniit ja mukavaa touhua lapsille!

  • Reply Katja Kanerva 13/12/2015 at 08:25

    Ihanat! ☺ mustat köydet ja valkoiset renkaat olisivat täydelliset….

  • Reply Elina 13/12/2015 at 08:37

    Oi, näitä kyllä pitää harkita hankittavaksi, kun tulevat myyntiin! Ottaisin varmasti samoilla väreillä kun sinun testissä olevat 🙂

  • Reply Millavee 13/12/2015 at 09:00

    Mukana tammisten voimistelurenkaiden arvonnassa mustilla köysillä, aijai kuin makeet!

  • Reply JohannaL 13/12/2015 at 09:12

    Tammirenkaat valkoisilla köysillä.

  • Reply Eeika 13/12/2015 at 09:15

    Tammiset renkaat mustilla köysillä 🙂

  • Reply Jonsku 13/12/2015 at 09:20

    Waude!! Ihana arvonta. Haluaisin tammiset renkaat ja valkoiset köydet:)

  • Reply Anu 13/12/2015 at 09:40

    Tammirenkaat mustilla köysillä sopisivat meille. 🙂

  • Reply Nannil 13/12/2015 at 10:05

    Kelpaisi valkoiset puuosat beigellä narulla!

  • Reply Nukka 13/12/2015 at 10:16

    Hienoimmat minusta juurikin tammi ja musta. Ihanat! 🙂

  • Reply julie 13/12/2015 at 10:25

    Lämpimät onnentoivotukset pitkästä blogi-urasta. Sinunlaista ei heti löydy, pidän niin! Minun valinta on monista värivaihtoehdoista huolimatta samakuin sinulla- musta ja tammi! 🙂

  • Reply Veera 13/12/2015 at 10:55

    Tammenväriset renkaat mustilla köysillä on ihanat!!

  • Reply Reija 13/12/2015 at 11:35

    Itse varmaan valitsisin tammi ja musta-kombinaation, mutta käyttäjänä kuitenkin taitaa olla tytär, joka elää vaaleammanpunaisessa maailmassa. Eli tammi ja vaaleanpunaiset narut!

  • Reply MaikkuP 13/12/2015 at 11:40

    Ihana arvonta! Valitsisin mustat köydet 🙂

  • Reply heiskav 13/12/2015 at 12:55

    Samanvärisen setin ottaisin kuin sinunkin kuvissa. 🙂

  • Reply Elina 13/12/2015 at 13:08

    Tammi ja musta

  • Reply Eve 13/12/2015 at 13:19

    Voi mä oon jo haaveillu että meidän tytölle tulee sitten kaikenmaailman apinakoneet kun vähän kasvaa, melkoinen apina kun on jo nyt 😛 Mä ottaisin nuo renkaat tammenvärisenä ja valkoisilla nauhoilla.

  • Reply Riikka 13/12/2015 at 13:23

    Tosi kiva arvonta! Musta köysi ja tammiset renkaat on minunkin valintani 🙂

  • Reply Johhhu 13/12/2015 at 13:26

    Mustan ja tammen yhdistelmä on lumoavan, mutta itse taitaisin valita valkoiset narut tammen kaveriksi 🙂

  • Reply Nora 13/12/2015 at 13:32

    Oooo, these are amazing! Would love to win these for my oldest daughter so she can have a swing in our kitchen too 🙂

  • Reply SatuK84 13/12/2015 at 14:02

    Ihana arvonta! Valkoiset rengasosat ja valkoiset köydet olisivat ainakin varma valinta meidän kotiin 🙂

  • Reply Emilia 13/12/2015 at 14:23

    Valkoiset renkaat ja punaiset köydet 🙂

  • Reply Anu-Maria 13/12/2015 at 15:43

    Ihana arvonta, olen ihastellut aiemmin jo kauniita keinuja 🙂 musta naru ja tammiset renkaat olisi ihanat!

  • Reply MaijuS 13/12/2015 at 17:34

    Tammiset renkaat ja mustat köydet.

  • Reply Jen 13/12/2015 at 17:56

    Valkoinen-valkoinen ois ihana.

  • Reply A-L 13/12/2015 at 18:00

    Musta+tammi

  • Reply Maarit 13/12/2015 at 19:27

    Tammi+musta

  • Reply Joliel 13/12/2015 at 20:18

    Tammen väriset renkaat mustalla köydellä olisi ihanimmat!

  • Reply Mira 13/12/2015 at 20:21

    Ihana arvonta! Meille sopisi parhaiten tammiset renkaat mustilla naruilla

  • Reply Satu 13/12/2015 at 21:58

    Mustat köydet ja valkoiset renkaat <3

  • Reply Viivi 13/12/2015 at 21:59

    Voi kauneutta! Ehdottomasti juuri mustana ja tammisena! Eläköön Suomi-design!

  • Reply lilliputti 13/12/2015 at 22:04

    Tammiset renkaat mustilla köysillä.

  • Reply MiiMa 13/12/2015 at 22:28

    Onpa kyllä kivat! Saman valitsisin kuin sinä eli musta/tammi.

  • Reply Marika 13/12/2015 at 22:31

    Tammiset renkaat ja musta köysi passaisivat meille!

  • Reply Anna 13/12/2015 at 22:39

    Tammiset renkaat ja musta köysi

  • Reply Karoliina 13/12/2015 at 23:28

    Valkoiset renkaat, mustat narut.

  • Reply Terhi 13/12/2015 at 23:38

    Onnittelut blogillesi! Kokonaan valkoista olisi unelma<3

  • Reply Vea 13/12/2015 at 23:57

    Onnea blogille! Mä valitsisin mustat köydet ja valkoiset renkaat 🙂

  • Reply hannna1 14/12/2015 at 01:19

    En ole ikinä nähnyt näin kauniita voimistelurenkaita! Väreiksi valitsen samat kuin sinulla eli mustan köyden ja tammiset renkaat <:

  • Reply Spiude 14/12/2015 at 06:21

    Varmaan valtaosan mieltymyksiä mukaillen värit olisivat tammi&musta 🙂

  • Reply Triine 14/12/2015 at 07:38

    Mukana! Tammiset renkaat, musta köysi 🙂

  • Reply NinaM 14/12/2015 at 10:10

    Kauniit, oma valintani olisi musta köysi ja valkoiset renkaat.

  • Reply Ayo, Lukas, Manni ja India 14/12/2015 at 12:09

    We are Lillagunga’s biggest fans! Send us a pair to Akaa 🙂

  • Reply Sanna A 14/12/2015 at 13:17

    Voi nämä olisi ihanat tytön uuteen huoneseen! Valitsisin valkoiset mustilla köysillä 🙂

  • Reply eeva j 14/12/2015 at 13:17

    mänty+musta!

  • Reply Marjaam 14/12/2015 at 15:42

    Tää olikin vaikea valinta, mutta kallituin lopulta kuitenkin tammiset puuosat + mustat köydet kokonaisuuteen 🙂

  • Reply iituliina 14/12/2015 at 16:02

    Musta köysi ja valkoiset renkaat sopisivat tänne parhaiten 🙂

  • Reply Ninsku 14/12/2015 at 16:32

    Nyt täytyy kokeilla onnea, mun apinat tarvitsevat tuollaiset mustat!

  • Reply tia 14/12/2015 at 20:43

    Valkoiset renkaat ja nuo ihanat turkoosit nauhat sopisi meidän jätkän huoneeseen kuin nenä päähän! 🙂

  • Reply Johanna 14/12/2015 at 21:56

    Valkoista valkoisella. Olen etsinyt pitkään nahkapäällysteisiä metallisia voimistelurenkaita, mutta nämä ovat herkut. Sopisi samaan “jumppatilaan” tankotanssitangon viereen

  • Reply Jjenskuu 14/12/2015 at 23:47

    Tammenväriset rinkulat ja mustat narut – niin ei sitten törmäilis valkoisiin naruihin ja rinkuloihin huomaamattaan 😀

  • Reply NinnuK 15/12/2015 at 00:45

    Ihanat! Musta/tammi sopisi niin äidille kuin pikkumiehellekin.

  • Reply Salla 15/12/2015 at 10:21

    Ihanat! Ja mikä muotoilu. Meille ehdottomasti valkoisella narulla tammen väriset renkaat! 🙂

  • Reply Heidih 15/12/2015 at 11:27

    Kuvissasi on minusta paras yhdistelmä, eli mustat köydet ja tammiset renkaat!

  • Reply Elina 15/12/2015 at 13:29

    Tammen väriset renkaat ja mustat köydet ehdottomasti!

  • Reply Taru 15/12/2015 at 13:56

    Mustat köydet ja tammiset renkaat, vau! Olipa mukava uusi tuttavuus, pitääpä tosissaan tarkastella pankkitilin saldoa, josko aloittaisi sijoittamisen. 🙂

  • Reply Kirsi 15/12/2015 at 14:30

    Mustat köydet ja tammiset renkaat tulis meillekin, ihanat!! Olis loistava lisä jumpparitytön huoneeseen 🙂

  • Reply Hansku Koo 15/12/2015 at 21:28

    Vau! Ihanat! Tammi + Musta suosikki täälläkin. 🙂

  • Reply Reetta 15/12/2015 at 21:37

    Kauniit! Valkoiset renkaat ja mustat köydet. Meillä kolme jumpparia.

  • Reply Cathy 15/12/2015 at 22:29

    Hei Maiju,
    siis mistä voin tilata tuollaiset renkaat? löydän vaan keinun??
    t. Cathy

    • Reply Maiju 17/12/2015 at 10:39

      Hei, ja pahoittelut että vastaukseni on viipynyt. Renkaat eivät ole vielä jälleenmyynnnissä eli yhteyttä voi ottaa suoraan Lillagungaan joko:
      info@lillagunga.com tai anton@lillagunga.com 🙂

  • Reply Mike 16/12/2015 at 00:14

    Samanlainen kuin teillä olisi hyvä, eli renkaat tammiset ja köydet mustat 🙂

  • Reply Liisa 16/12/2015 at 01:04

    Mustat köydet ja renkaat tammea! Niin kauniit!

  • Reply Heli 16/12/2015 at 10:11

    Niin kauniit! Mustat köydet ja puunväriset renkaat minulle, kiitos 🙂

  • Reply Pirjo 16/12/2015 at 10:43

    Mukana! Nämä olisi ihana saada lapsenlapsille.

  • Reply Pertti 16/12/2015 at 13:18

    Mukana! Musta köysi & tammiset renkaat.

  • Reply anni 16/12/2015 at 13:34

    ihanat! just meidän marakatille renkuloita haaveilin. vaikka mintut narut oiskin herkut niin tylsän tyylikäästi tammi+musta -kombo ois mun valinta

  • Reply Nina 16/12/2015 at 14:06

    Musta+tammi on best.

  • Reply *R* 16/12/2015 at 20:21

    Tammi on kiva väri renkaissa ja köydet olisi ihanat vaaleanpunaisena 🙂

  • Reply Kaisa 16/12/2015 at 22:36

    Oi! Renkaita on suunniteltu joululahjaksi neljälle tytöllemme. Oispa ihana voittaa!

    Värinä samat kun sinulla kuvassa.

  • Reply Jenni 17/12/2015 at 11:20

    Valkoiset renkaat ja mustat köydet 🙂

  • Reply Sannuska 17/12/2015 at 17:48

    Ehdottomasti tammenväriset mustilla köysillä 🙂 Meillä myös on ollut renkaiden osto suunnitelmissa.

  • Reply triina 17/12/2015 at 21:10

    Musta ja tammi on hyvä yhdistelmä 🙂

  • Reply Annukka 17/12/2015 at 23:51

    Valkoiset renkaat mustilla köysillä

  • Reply Aliina 18/12/2015 at 00:15

    Meidän sisustukseen sopisi erittäin hyvin kuvan renkaat eli mustat köydet ja tammirenkaat.

  • Reply Jasmiina K 18/12/2015 at 07:56

    Valkomustat renkaat kelpais niiiiin meille!

  • Reply anna s. 18/12/2015 at 11:16

    juuri tuollaiset niinku sinulla kuvissa 🙂

  • Reply hilkka s. 18/12/2015 at 11:25

    Nuo ovat kauniit mitkä sinulla kuvissa 🙂

  • Reply Sanna K. 18/12/2015 at 12:09

    Musta ja tammi olisivat myös minun valintani.

  • Reply RmariannaS 18/12/2015 at 13:04

    tammi ja mustat köydet. Nämä olisi ehkä paras synttärilahja meidän kiipeilevälle pikku marakatti tytölle.

  • Reply Maija 18/12/2015 at 13:07

    Ihanat, mahtava muotoilu! Tammiset mustilla köysillä 🙂

  • Reply Henna 19/12/2015 at 01:05

    Juuri tällaisia olemme miettineet kotiin kun huonojen säiden vuoksi lapset tarvittis sisälle aktiviteettejä! Ottaisin värin tammi+valkoinen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *