HAPPY NEWS!

Hei! Marraskuu tuntui loputtoman pitkältä ja nyt yhtäkkiä joulukuu on jo hyvällä mallilla. Vielä pari viikkoa ja sitten saa huilata ja nauttia kotonaolosta. Odotan harvoin lomaa näin innolla :). Syksy alkoi ehkä niin rytinällä, kun aloitin hoitovapaalta suoraan kokopäivätyön ja vieläpä uudessa työpaikassa, jossa tietysti oli paljon haltuun otettavaa. Motivaatio oli korkealla, mutta loppukesän perheuutisten myötä väsymys iski silti hyökyaallon lailla. Blogissakin tämä varmasti näkyi ennätyshitaana päivitystahtina. Mutta nyt siis voin kertoa siihen hyvän syyn eli perheeseemme odotetaan ensi keväänä vauvaa 🙂

 
mia hoyto cometics_valo lempea uni
Mia Höytö -tuotteet saatu / gifted



Raskaus on sujunut tähän asti tosi hyvin ja pientä alun pahoinvointia lukuunottamatta olossa ei ole ollut valittamista. Silti tuntuu, että nyt kolmannen lapsen kohdalla oma habitus on vielä aiempaa räjähtäneempi – on vaikea löytää mitään sopivia vaatteita ja muutenkin ulkonäköasiat ovat retuperällä. Se tietysti harmittaa, vaikka yritänkin ajatella kaiken olevan tilapäistä. Vaikka tosiaan jo nyt kauhistelen, että miten tästä palaudun, kun sen aika tulee tai millainen jättiläinen olen raskauden lopussa, huh!

Siispä loppuun kaunis kiitos Mia Höydölle, joka lähetti kurjistuneelle mammalle Lempeä uni -öljyseerumin sekä Valo-silmänympärysvoiteen. Etenkin seerumi on jo parissa päivässä tasannut ihon sävyä sekä parantanut sen kuntoa. Lisäkosteutus tuli niin oikeaan aikaan! Mia Höytö -kosmetiikka valmistetaan muuten luonnonmukaisista raaka-aineista ja kokonaan Suomessa. Jäin ehkä koukkuun…
mia hoyto cometics_valo lempea uni_2mia hoyto cometics
Now it´s out, we are having a baby on next Spring! We are so happy and thrilled about these news! Although I must admit that it kind of feels that this third pregnancy is hitting me harder than ever. I feel so out of shape, out of fashion and out of everything that I wonder if I ever be myself again 🙂

I know I should invest more in my own well being, but why is that so hard? Too much work and other projects in other words.. So when Mia Höytö Cosmetics asked if I wanted to try their new eco certificated multivitamin oil serum, I was more than pleased! Made from the best organic ingredients found here in Finland, yes please! I can see the results already!

14 thoughts on “HAPPY NEWS!

  • Reply Anniina 08/12/2015 at 14:57

    Oi, ihania uutisia! Onnea <3

  • Reply Ilona 08/12/2015 at 16:37

    Voi! Oikein paljon onnea!!!

  • Reply Tiinakaisa 08/12/2015 at 16:51

    Oi miten kivoja uutisia! Onnea odotukseen <3

  • Reply HANNA 08/12/2015 at 18:04

    Onnea! Nuo Mia Höytön putelit ovat niin kauniita..

  • Reply Emilia / Uusi Kuu 08/12/2015 at 19:45

    Onnea vielä tätäkin kautta! ❤︎
    Ja sä olet kyllä niin huipun näköinen, että en oikein jaksa uskoa tuohon räjähtäneeseen habitukseen. 🙂
    Tuo öljy on muuten ihan paras!

  • Reply neito 08/12/2015 at 20:09

    Paljon Onnea! Mä muuten olen vähän arvellut, että kolmas lapsi on tulossa teile. Jostain syksyn kuvasta sinusta tuli sellainen olo, että odotat vauvaa. 🙂

  • Reply Sarp 08/12/2015 at 20:23

    Paljon onnea!

  • Reply Tiia - Littlebigthings 08/12/2015 at 22:46

    Oiiih, onnea!! <3

  • Reply Heidih 09/12/2015 at 12:28

    Onnea ja ihanaa odotusta! <3
    Kiitos Mia Höytö-tuotevinkistä! Katsoin että Vaasan vanha apteekki myy näitä tuotteita, pitää käydä katsomassa löytyisikö tälle kulahtaneelle mammalle jotain piristävää! 😀

  • Reply Musta mökki 09/12/2015 at 17:44

    Onnea Maiju! 🙂

  • Reply Kati 12/12/2015 at 20:46

    Täytyy tutustua tuotteisiin, täällä ilmottautuu myös yksi väsähtänyt olemus 🙂
    Onnellista odotusta sekä ihanaa joulun aikaa teille!

  • Reply Taru 15/12/2015 at 14:00

    Paljon onnea! Mulla on jäänyt monet blogit vähän varjoon juurikin vauvan ja kaksivuotiaan viedessä ison osan ajasta, joten olipa kiva lukea tällaisia uutisia yhdestä lemppariblogistani. Onnellista odotusta! Ja tsemppiä, mulla oli habitus jo toista odottaessa räjähtänyt. 😀

  • Reply Sirpa 20/02/2016 at 11:57

    Hei mutta onnea! Mattimyöhäinen huutelee täältä, ihan on mennyt ohi koko mahtava uutinen <3

    • Reply Maiju 22/02/2016 at 08:24

      Kiitos <3 Vielä viimeinen viikko töitä ennen äitiyslomaa!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *