LUNDIA GIFT IDEAS AND GIVEAWAY

Yhteistyössä Lundian kanssa


Hei! Joulusesonki on lähtökuopissaan ja itse saan tänä vuonna aloittaa fiilistelyn Lundian kanssa. System-laatikot ovat jälleen pääosissa, monikäyttöisinä säilytykseen, sisustukseen sekä tietysti lahjojen piilotukseen! En ole kova hankkimaan lahjoja, tai ainakin pyrin niissä aina käytännöllisyyteen ja nyt viime vuosina entistä enemmän kotimaisuuteen. Tänä vuonna oon löytänyt omaan käyttöön pellavapyyhkeet eli siinä on todellakin kaikki kriteerit täyttävä ensimmäinen joululahjaidea. Kuvan pyyhe on muuten Lapuan Kankureiden Kaste.

 Lundia styilingLundia System joulu


En tiedä saako teistä kukaan muu lahjaksi joulukoristeita, mutta minä oon saanut eikä se mikään tyhmä idea olekaan. Varsinkaan, jos kyseessä on yhtä kauniit ja ajattomat koristeet kuin nämä niinikään Suomessa valmistetut Riiken käsintehdyt pahvitähdet! Mustikansininen osuu ja uppoaa joulunakin.

Kolmanneksi ideaksi kaivoin vähän nostalgiaa eli itsetehdyt kookospallot piilotettuna Lundian pienimpään System-rasiaan. Kuka muistaa? Tämä oli mun ja siskon vakioherkku pienempänä ja edelleen maistuivat hyviltä, kun taikinaan käytti Muscovado-sokeria sekä pari tilkkaa kahvia. Tästä ei tule herkku helpommaksi! 😉


Lundia System harmaaKaakaopallot_ohjeLundia joulu

A R V O N T A | Mikä on suosikkituotteesi koko Lundian kuvagalleriasta? Klikkaa Lundian kuvagalleriaan tai verkkokauppaan ja kerro suosikkisi kommenttiboksissa 15.11.2015 mennessä. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan yksi vapaavalintainen Lundia System -laatikko! ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!


Lundia System boxes gifted / saatu
Riike paperstars gifted / saatu

215 thoughts on “LUNDIA GIFT IDEAS AND GIVEAWAY

  • Reply Mirva 01/11/2015 at 08:50

    Yhtä suosikkia on mahdotonta valita. Hienoja tuotteita on niin paljon. Sanotaan nyt kuitenkin vaikka sitten ihan tuo Lundia Classic.

  • Reply Miia 01/11/2015 at 08:53

    Haaveilen lastenhuoneeseen tuota Lundian kerrossänkyä.

  • Reply JohannaL 01/11/2015 at 09:25

    Suosikkini taitaa olla nuo laatikot.

  • Reply Julie 01/11/2015 at 09:32

    Hmm, Lundia on ajaton ja kestävä- valmistaa paljon suosikkejani. Pisimmän korren taitaa vetää silti juuri nämä monikäyttöiset laatikot!

    Niin kauniita kuvia sinulla jälleen, pitkäaikainen lukija kiittää muutenkin niin raikkaasta ja kauniista blogistasi!

  • Reply Milli 01/11/2015 at 09:38

    Nämä laatikot juuri:)

  • Reply Elina 01/11/2015 at 09:42

    Näitä laatikoita olen katsellut sillä silmällä!

  • Reply hanma 01/11/2015 at 09:44

    Valinta on vaikea, mutta suosikiksi nousi kuitenkin matala kaksivärinen avohylly – niin kaunis ja ilmava!

  • Reply Päivi 01/11/2015 at 09:54

    Minusta perinteinen hyllyjärjestelmä ajattomana ja kestävänä on parasta Lundiaa. Toki nämä laakikko- ym. uutuudet ovat tervetulleita.

  • Reply Anonymous 01/11/2015 at 09:59

    Ajattomia kaikki, oma koti kaipaisi juuri nyt laatikoita.

  • Reply Jenna 01/11/2015 at 10:08

    Loft- sängyt!

  • Reply Sari P 01/11/2015 at 10:10

    Kyllä suosikkini on nämä monikäyttöiset sisustuslaatikot. Hyvää kakkosena tulee upea Soihtu-lattiavalaisin 🙂

  • Reply Anna/Kotikolmio 01/11/2015 at 10:18

    Just nää System-laatikot on mun haavelistan kärkipäässä. Pääsin messuilla ihailemaan sitä Netan yhtä laatikkoa lähietäisyydeltä, eikä se ainakaan mun haaveita haalistanut 🙂

  • Reply Annika 01/11/2015 at 10:21

    Paljon ihania juttua! System-laatikoihin olen kyllä ihastunut todella paljon 🙂

  • Reply Anu/Timanttiablogi 01/11/2015 at 10:23

    Haaveilen Lundia Classic-hyllystä (matalasta), johon saisi mintun väriset ovet.

  • Reply moonangel 01/11/2015 at 10:27

    Nuo system-laatikot ovat kyllä omia suosikkejani!

  • Reply Annika 01/11/2015 at 10:30

    Juuri nuo laatikot nousevat suosikiksi. 🙂

  • Reply sannami 01/11/2015 at 10:33

    Suosikkini on Lundia classic hylly turkooseille ovilla – todella hieno ja raikas kokonaisuus!

  • Reply Tiina 01/11/2015 at 10:38

    Soihtu lattiavalaisin on suosikkini

  • Reply heidirisku 01/11/2015 at 10:39

    Upeita kuvia!

    Näiden laatikoiden lisäksi suosikkejani Lundian tuotevalikoimasta ovat Fuuga kaapit, joissa ei ole jalkoja tai vetimiä. Saman tyyppisestä säilytyskalusteesta olen haaveillut kotini olohuoneeseen.

    http://verkkokauppa.lundia.fi/products/lundia-fuuga-kaappi?taxon_id=43
    http://verkkokauppa.lundia.fi/products/lundia-fuuga-kaappi-1a34737f-c06f-4f27-a7c5-4975af5c6641?taxon_id=43

  • Reply Kärt 01/11/2015 at 10:40

    Lundian Fuuga tv-taso on ihana!

  • Reply Maija 01/11/2015 at 10:42

    Suosikkini ovat nuo laatikot. Kotona on pieni mintunvihreä ja haaveissa keskikokoinen sininen sekä iso harmaa.

  • Reply Saara 01/11/2015 at 10:49

    Vaikea valinta, mutta kyllä nämä system-laatikot vetää pisimmän korren. 🙂

  • Reply Lea 01/11/2015 at 10:51

    Meillä on paljon Lundiaa, uutta ja vanhaa, sängyistä kaappeihin. Vähän kaikki jutut ovat siis suosikkeja 🙂 Nyt haaveilen Soihdusta… ja ovathan nuo laatikotkin superihania!

  • Reply Miia P. 01/11/2015 at 10:59

    Olen rakastunut Lundian kalusteissa uusiin värikkäisiin oviin! Suosikkini on Lundia Classic -kaappi vihreillä ovilla.

    Väriä elämään!

  • Reply Hansku 01/11/2015 at 11:03

    Matala Classic-hylly on ajattoman kaunis. <3

  • Reply Hanne 01/11/2015 at 11:06

    Fuuga-lipasto puun ja valkoisen sävyissä on ihanan leikkisä, etenkin sorvatut jalat vetoavat 🙂

  • Reply Oili 01/11/2015 at 11:08

    Suosikkini on Fuuga lipasto.

  • Reply Marjo 01/11/2015 at 11:11

    Lundia suosikkini tällä hetkellä on musta, matala avohylly.

  • Reply Julia 01/11/2015 at 11:15

    Lundian Classic hylly on suosikki! Niin monikäyttöinen!

  • Reply P 01/11/2015 at 11:20

    Suosikkini on Hehku kattolamppu mustana.

  • Reply Elisa 01/11/2015 at 11:28

    Lundialla on paljon ihania tuotteita! Tällähetkellä suosikkejani ovat musta kaksiosainen avohylly ja Classic -hylly keltaisilla laatikoilla. Jos näistä täytyisi valita, taitaisi valinta kuitenkin olla musta kaksiosainen hylly olkkariin.

  • Reply FridaB 01/11/2015 at 11:32

    Työpöytä lakatulla laatikostolla on tosi tyylikäs

  • Reply Hannele/Täyttä Elämää 01/11/2015 at 11:38

    Kyllä ne on nuo System-laatikot 🙂

  • Reply Päivi 01/11/2015 at 11:56

    Fuuga-laatikosto olisi tosi kiva lastenhuoneeseen.

  • Reply Riitta 01/11/2015 at 11:57

    Fuuga-sarja on ihana.

  • Reply Sandra 01/11/2015 at 12:02

    Nämä laatikot ! Sopis ja olis käytännöllisiä mun pikkusessa kodissani 🙂

    Raikasta syksyä!

  • Reply hopuli 01/11/2015 at 12:17

    Suosikkejani ovat laatikot kolmen sarjana sekä valkoinen senkki. Ajattoman kauniita kalusteita. Ps. Täälläkin on kookospallot vakituisessa repertuaarissa

  • Reply Tiinakaisa 01/11/2015 at 12:19

    Kauniit kuvat! Ja nuo Lundian laatikot taitaa olla tämän hetken suosikit.

    Hyvä Lundia!

  • Reply Pia 01/11/2015 at 12:28
  • Reply Anna 01/11/2015 at 12:29

    Tällä hetkellä käyttöä olisi Fuuga-lipastolle, mutta kyllähän se avohyllyklassikko eniten silmää miellyttää 🙂

  • Reply Laura 01/11/2015 at 12:32

    Lundia Fuuga-lipastoa olen kuolannut. Hintaa vaan on vähän liikaa :).

  • Reply Miia 01/11/2015 at 12:43

    Halo-kattoplafondit ovat kivoja. <3

  • Reply Anna 01/11/2015 at 12:43

    Suosikkeja on Lundia Classic ja System-laatikot.:)

  • Reply Jonna 01/11/2015 at 12:46

    Uusin lempparini on fuuga lipasto!

  • Reply Maisa 01/11/2015 at 12:49

    Lundialta löytyisi vaikka mitä. Tämän hetken tarpeeseen tulisi Fuuga lipasto eteiseen, niin kaunis!

    http://verkkokauppa.lundia.fi/products/lundia-fuuga-lipasto-5-laatikkoa?taxon_id=41

  • Reply Eija T 01/11/2015 at 13:01

    Kyllä nuo system boxit on tällä hetkellä ykkösiä. Vaikka koko valikoima on niin ihanan suomalainen.

  • Reply Eva 01/11/2015 at 13:07

    Lundia perushylly lastenhuoneen kaikille leluille ja kirjoille!

  • Reply Lasu 01/11/2015 at 13:18

    Kyllä toi Classic -kaappi harmailla ovilla olis just eikä melkein oikeannäköinen meille!

  • Reply Veera 01/11/2015 at 13:35

    Classic on ehdoton suosikkini. Kunnostimme kesällä mieheni lapsuudenkodin vanhan Classicin olohuoneeseen. Nuo System laatikot sopisivat hyllyyn kuin nakutettu.

  • Reply Saija 01/11/2015 at 13:42

    Nämä laatikot ovat suosikkini tällä hetkellä.

  • Reply Elluellu 01/11/2015 at 13:52

    Nuo laatikot on vilkkuna ihan liikaa joka paikassa, niistä on tullut siis jo pieni pakkomielle ja muutama boxi olisikin ihan mahtava kotiuttaa 🙂

  • Reply Milla 01/11/2015 at 13:55

    Lundian tuotteista makuuni sopii miltei jokainen, ykköseksi nostaisin Fuuga lipaston.

  • Reply Katri 01/11/2015 at 13:57

    Jos vain rahatilanne antaisi yhtään periksi niin tämä kirjahylly lähtisi tilaukseen… Taitaa mennä vielä muutama vuosi ennen kuin unelma on lähelläkään mutta onneksi kyseessä on näinkin ajaton hylly. 🙂
    http://verkkokauppa.lundia.fi/products/perushylly-luonnonvari?taxon_id=31

  • Reply Karin // Tunne tilat 01/11/2015 at 14:08

    Paljon suosikkeja. Lundia Classic on aina yhtä toimiva. Loiste-valaisin on taas sellainen, joka ilahduttaa minua hämärään aikaan joka.

  • Reply HannaKoo 01/11/2015 at 14:26

    Monista ihanista vaihtoehdoista valitsen suosikiksi Soihtu -lattiavalaisimen 🙂

  • Reply Sanna 01/11/2015 at 14:47

    Lundia on kyllä ihanasti uudistanut ilmeensä! Monta suosikkia, mutta jos joku pitää valita niin Classic-kaappi harmailla ovilla.

  • Reply Pia 01/11/2015 at 14:54

    Ehdottomasti Lundia Soihtu lattiavalaisin. Olen siitä jo pitkään haaveillut. Katto ja pöytälamppu jo löytyy kotoa. 😉

  • Reply Sallamari 01/11/2015 at 15:01

    Lofty-sängylle olisi nyt käyttöä! Tällä hetkellä se on suosikki!

  • Reply Saija 01/11/2015 at 15:05

    Lundian Fuuga-sarja on lemppari ja sitä löytyy kotootakin.

  • Reply Nelliina 01/11/2015 at 15:52

    Juurikin nuo ajattomat System-laatikot ovat suosikkejani

  • Reply Sonja 01/11/2015 at 16:15

    Toivoisin, että Lundia kehittäisi Lofty-tuoteperheeseen myös parisängyn! Mutta koska sellaista ei ole, on tällä hetkellä suosikkini Lundia Classic uudet väriovet. Haaveilen sellaisista omaan Lundia hyllykkööni olohuoneeseen.

  • Reply herttax 01/11/2015 at 16:41

    Lundialla on paljon super kivaa kamaa, mutta tällä hetkellä suosikiksi valikoitui kaksivärinen avohylly, johon sais kivasti kirjoja vaikka makkariin.

  • Reply Joanna 01/11/2015 at 17:15

    Koitan miettiä kuumeisesti uutta ratkaisua lasten nukkumisjärjestelyihin ja sen vuoksi Lofty miellyttää tällä hetkellä silmää.

  • Reply Sarp 01/11/2015 at 17:17

    Monta ihanaa, Loft kerrossänky olisi kyllä tarpeellisin juuri nyt.

  • Reply Karoline 01/11/2015 at 17:42

    Hyvännäköisiä kookospalloja, pitääpä itsekin joskus kokeilla tuota reseptiä. 🙂 Selailin tuossa koko verkkokaupan lävitse ja oma lempparini taitaa olla tuo Classic-hylly turkooseilla ovilla. Ihana väripilkku! 🙂 Eniten tarvetta tosin olisi juurikin noille isommille System-laatikoille.

  • Reply Anniina 01/11/2015 at 17:43

    Oma suosikki on Liekki-seinävalaisin 🙂

  • Reply Vea 01/11/2015 at 17:46

    Suosikkini on valkolakattu senkki 🙂

  • Reply Reetta 01/11/2015 at 17:49

    Suosikkejani ovat Fuuga-kaappi ja System-laatikot.

  • Reply merikukka 01/11/2015 at 18:07

    Fuuga-lipasto on aika upea.

  • Reply Mirella 01/11/2015 at 18:33

    Uudistuksen alla olevaan makuuhuoneeseen voisin tehdä Fuuga-sarjasta uuden säilytyskokonaisuuden. Ja myös System-säilytysjärjestelmä miellyttää silmääni.

  • Reply Beata 01/11/2015 at 19:26

    Muutetaan uuteen kotiin ja Lundia Fuuga 5 laatikkoa olisi aivan mahtavaa siinä 🙂

  • Reply Mari 01/11/2015 at 19:50

    Kyllä se taitais olla tuo tv-taso kolmella laatikolla 🙂 täydellisen siitä tekisi musta väri 😀 mutta kyllä se valkoinenkin kävisi.

  • Reply Jenni 01/11/2015 at 20:38

    Suosikkini ovat juuri nuo system-laatikot 🙂

  • Reply Noora / Villakoiria ja kissankarvaa 01/11/2015 at 20:54

    Valkoinen Soihtu -lattiavalmistaja on jo pitkään ollut haaveissani!

  • Reply Anni 01/11/2015 at 21:33

    Suosikkeja juuri nyt ovat System-laatikot ja Soihtu-valaisin.

  • Reply Merja 01/11/2015 at 21:40

    Just nyt classic hylly mustana puhuttelee eniten. Hyllyyn kun saisi vielä parit system laatikot kivoissa väreissä, niin olisin eri onnellinen 🙂

  • Reply linda 01/11/2015 at 21:44

    Tykkään lundian classiceista tai sitten laatikostoista 🙂

  • Reply Tuija 01/11/2015 at 21:46

    Kylläpä on Lundia hienosti päivittänyt ikitoimivan mallistonsa tähän hetkeen! Onnittelut! Himoitsen tällä hetkellä suurinta laatikkoa yöpöydiksi. Seinään kiinnitettyinä niin että kansi liukuu sivulle.

  • Reply Anna-Maija 01/11/2015 at 22:05

    Fuuga-lipasto puunvärisillä jaloilla:)

  • Reply MaijuS 01/11/2015 at 22:06

    Juurkin nuo puulaatikot ovat suosikkini!

  • Reply Jennifer 01/11/2015 at 22:09

    Lundia Lofty!

  • Reply Tiina 01/11/2015 at 22:53

    Lundian Fuuga-lipasto upeilla puunvärisillä jaloilla on ehdottomasti suosikkini 🙂

  • Reply pöllö 01/11/2015 at 23:48

    Classic hyllyt on hauskoja, kun voi valita ovia ja värejä mielensä mukaan!

  • Reply Krista I. 02/11/2015 at 00:02

    Classic hylly

  • Reply Tone 02/11/2015 at 00:16

    Love the grey Lundia System boxes!

  • Reply Elise H. 02/11/2015 at 01:04

    Suosikkini on musta Kajo -lattiavalaisin 🙂

  • Reply Hanna K 02/11/2015 at 07:59

    Classic -sarjan kirjahyllylle nyt ei mikään vie voittoa, mutta hyvänä, ja monikäyttöisenä kakkosena tulee System -laatikot!

  • Reply Elli-Noora 02/11/2015 at 08:28

    Classic-hylly mustana miellyttää mun silmää 🙂

  • Reply Maria 02/11/2015 at 09:41

    Classic hyllyt ovat kyllä kestosuosikki ja löytyvät jo vintiltä, pääsevät mökille kunhan remontti valmistuu, lisäyksenä luultavasti uutta tuotantoa myös hankitaan niiden rinnalle. Mutta uutena must have-tuotteena kyllä nuo System-boksit ovat vallanneet ajatukseni ja ovat korkealla toivelistalla. Onnistunut simppeli muotoilu (kuten Lundian tuotteet yleensäkin) sekä aivan loistava värimaailma.

  • Reply Joliel 02/11/2015 at 09:50

    Meillä on ihan järjetön määrä kirjoja ja liian vähän säilytystilaa, joten luonnollisesti suosikkini on kirjahylly. Jokin tässä mustassa avohyllyssä viehättää:

    http://verkkokauppa.lundia.fi/products/musta-avohylly?taxon_id=31

  • Reply Arja 02/11/2015 at 09:53

    Lundia Classic valkoisilla ovilla oli minun suosikkini kuvagalleriassa.

  • Reply Miia 02/11/2015 at 09:59

    Suosikkini on Lundia Classic valkolakattuna.

  • Reply Mirja Hihnala 02/11/2015 at 10:06

    Hei, monia kivoja uusia kokonaisuuksia, meidän perheessä Lundia on kulkenut mukana asunnosta toiseen jo 70-luvulta lähtien ja mukava nähdä miten Lundia on uusiutunut vastaamaan 2000 -luvun trendejä. Fuuga TV-taso oli kuvagallerian mielenkiintoisin kokonaisuus uusine jalkoineen. – sopisi meille.

  • Reply marjuska 02/11/2015 at 10:11

    Onpa vaikea valita, mutta käytännön syistä juuri nyt eniten miellyttää System-laatikostot.

  • Reply Riitta 02/11/2015 at 10:44

    Hmmm, vaikea valita. Mutta päädyin tällä kertaa tähän: Fuuga tv-taso.

  • Reply TiAh 02/11/2015 at 10:52

    FUUGAT! <3

  • Reply Anna-Liisa Vuori 02/11/2015 at 11:13

    Lundia Classic valokuvausstudion toimisto miellytti eniten! Valkoinen väri aina paras-rauhallinen!- Lundiaa ollut vuosikymmeniä ja edelleen uutta ja valkoista katselemme kotiimme!

  • Reply Anu 02/11/2015 at 11:28

    Ehdottomasti tuo fuuga- lipasto sopisi meidän kodin tarpeeseen 🙂

  • Reply Henna 02/11/2015 at 11:29

    Lundia miellyttää silmää moneltakin kantilta, mutta kyllä perinteinen kirjahylly on suosikki tällä hetkellä.

    (http://lundia.fi/wp-content/uploads/2014/03/Lundia_09-11-2011_0079.jpg)

  • Reply Anna Aurinko 02/11/2015 at 11:44

    Lundia Lofty -kerrossänky viehättää kovasti. Lundiaa on meillä melkein joka huoneessa. Toimii.

  • Reply Jaana 02/11/2015 at 11:52

    Classic valkolakattu kaappi ovilla ja laatikoilla, ratkaisi minun pienen kodin säilytysongelmat kerralla 🙂

  • Reply MAARIT 02/11/2015 at 12:10

    Lundia Fuuga tv-taso laatikoilla ja groove jaloilla olisi huippu. Ja kaikki muutkin Fuuga tuotteet kiinnostaa.

  • Reply annaloviisa 02/11/2015 at 12:14

    Silmääni viehätti erityisesti Lundia Fuuga lipasto, kaunis kuin mikä. Lundia System laatikkoon piilottaisin kaikki tärkeät pikkutavarat 🙂

  • Reply Hanna 02/11/2015 at 12:35

    Soihtu-valaisimet ovat suosikkeja.

  • Reply Saga 02/11/2015 at 12:37

    Kaunis Fuuga sarja on suosikkini

  • Reply KatiP 02/11/2015 at 12:48

    Lundia Classic mustana, ilman taka- ja päätylevyjä on ikuinen suosikki jota kotoani jo löytyykin. Hyllyn kestävyyteen voi luottaa ja se onnistuu näyttämään ilmavalta, vaikka on tupattu aivan täyteen vinyylilevyjä.

  • Reply Hanna 02/11/2015 at 13:14

    Classic avohylly mustana!

  • Reply nalle 02/11/2015 at 13:28

    Hylly keltaisilla laatikoilla on suosikkini.

  • Reply suvi 02/11/2015 at 14:09

    Fuuga-lipastohan se on! 🙂

  • Reply matleena 02/11/2015 at 14:30

    Classic-sarjasta kaikki 🙂

  • Reply Piia Myllykoski 02/11/2015 at 14:37

    Lundia classic hylly sinisillä ovilla ja laatikoilla on lapseni mieleen eniten joten sitä äänestän.

  • Reply Ninni 02/11/2015 at 15:38

    Fuuga-kaapit ja -moduulit ovat selkeitä ja kauniita!

  • Reply Villis 02/11/2015 at 16:26

    Upeita tuotteita kaikki Lundialla! Kirjahyllyjä ja laatikostoja kotoa löytyy – 70 luvulta, mutta uusia laatikoita voisi olla kiva kokeilla, siispä olen mukana kivassa arvonnassa!

  • Reply HANNA 02/11/2015 at 16:28

    Kyllä varmaankin noi hyllykokonaisuudet. Vaikka ei tuolla kyllä yhtäkään asiaa taida olla, josta en pitäisi 🙂

  • Reply Minttu 02/11/2015 at 16:33

    Kaikki Lundian hyllyt miellyttävät nykyään silmää, erityisesti Classicin ruskealakattu pieni hylly.

  • Reply Heli 02/11/2015 at 16:52

    Loistelamppu on ikisuosikki ja samoin uudet eri väriset laatikot, jotka sopivat vanhoihin hyllyihin.

  • Reply Noora 02/11/2015 at 17:52

    Paras oli mielestäni Lundia Lofty parvisänkynä ja työpiste alla.
    http://lundia.fi/wp-content/uploads/2014/03/Lundia_Lofty_parvi_tyopiste.jpg

  • Reply MiiaK 02/11/2015 at 17:57

    Lofty-sänky nousi nyt suosikiksi, koska lapselle pitäisi saada uusi sänky ja tämä on yksinkertaisuudessaan ajaton vaihtoehto 🙂

  • Reply klaara 02/11/2015 at 18:50

    Paljon ihania tavaroita, joista vaikea valita mutta päädyin kuitenkin Fuuga kaappiin.

  • Reply Tarja 02/11/2015 at 18:55

    System -laatikot.

  • Reply Nti Papu 02/11/2015 at 19:02

    Musta Classic-hylly ja nämä pienet system-laatikot eri väreissä, piristävää ja uutta!

  • Reply lauriina 02/11/2015 at 19:21

    Sininen Classic-hylly

  • Reply Päivikki 02/11/2015 at 19:40

    Loft-sängyt ja classic-hylly. En osaa päättää.

  • Reply Tarja 02/11/2015 at 21:16

    Lundia Classic vitriinkaappi

  • Reply Jaana 02/11/2015 at 21:31

    Tällä hetkellä silmää miellyttää erityisesti Lundian classic päivitettynä sinisillä ovilla ja laatikoilla.

  • Reply Miki 02/11/2015 at 21:38

    Fuuga sarja tuo uutta ja raikasta ajattelua Lundian mallistoon.

  • Reply Iidananna 02/11/2015 at 22:51

    Nämä laatikot on sydäntä lähellä.

  • Reply Iidana 02/11/2015 at 22:52

    Nämä laatikot!

  • Reply maiju / majani mun 02/11/2015 at 23:19

    Suosikkini tällä hetkellä on Lundian classic hylly mustana, laatikot ovat kyllä myös mielettömän kivoja 🙂

  • Reply Tarja L 03/11/2015 at 00:51

    Lundia System -säilytyslaatikot. Niitä olisi kiva yhdistellä toisiinsa.

  • Reply Kirsi Hyväkkö 03/11/2015 at 08:03

    Mun suosikkejani ovat Fuuga lipasto ja nämä laatikot.

    Kirsi

  • Reply Emmi 03/11/2015 at 08:25

    Löysin Lundian vasta hiljattain, kun kirppikseltä löytyi merkin ihana lastentuoli. Sille kaveriksi haaveilen lastensänkyä!

  • Reply Mari / Puolitoista kerrosta kotia 03/11/2015 at 08:46

    Lofty lasten sänky olisi ajankohtainen. Mukana arvonnassa!

  • Reply Sirkka Juvonen 03/11/2015 at 08:57

    Lundia Classic oransseilla ovilla (näyttivät kuvassa kirkkaankeltaisilta, joka on lempivärini)

  • Reply Janina 03/11/2015 at 09:45

    Pidän kovasti Lundia tyylistä, joten vaikea valita suosikkia. Tarvetta kuitenkin tällä hetkellä löytyisi eniten Soihtu-jalkalampulle ja näille säilytyslaatikoille! 🙂

  • Reply Hannis 03/11/2015 at 10:00

    http://lundia.fi/wp-content/uploads/2014/03/fuuga_seinakiinnitteinen.jpg

    Nää Fuugan seinäkiinnitteiset hyllyt ovat todella siistin ja monikäyttöisen näköisiä!

  • Reply AnKa 03/11/2015 at 10:13

    Lundia Classic kaappi erikoisväreissä on ainakin yksi suosikki. Kalusteet (ja valaisimet) on kaikki sopivan selkeitä, joten vaikea sieltä on yhtä ainutta suosikkia löytää.

  • Reply Tarja 03/11/2015 at 11:21

    hei suosikkini on Fuuga elemetit, tässä kuva http://lundia.fi/wp-content/uploads/2014/03/Lundia_Lanterna_30964.jpg

  • Reply Niinu 03/11/2015 at 13:08

    Lundian Fuuga-lipasto stringjaloilla – siinä vasta herkku!

  • Reply Niinu 03/11/2015 at 13:13

    Fuuga-lipasto stringjaloilla – siinä vasta aarre onkin!

  • Reply Outi 03/11/2015 at 13:18

    Niin kauniita ja ajattomia nämä Lundian tuotteet. Classic hyllymallia on löytynyt meidän kodista jo usean vuoden ajan, joten valintani on Classic hylly ovilla.

  • Reply BIKKE 03/11/2015 at 13:22

    http://verkkokauppa.lundia.fi/products/lundia-lofty-1?taxon_id=30

    Parvisänky..Ihanan eleettömän tyylikäs!

  • Reply Heidi 03/11/2015 at 13:24

    Olipas paljon ihania tuotteita! Eniten ehkä silmää miellytti Fuuga-kaappi, kun sen tyylinen kaappu/senkkiin olisi juurikin hakusessa. Ehkäpä se olisi juuri tuo sitten.:)

  • Reply Kirsi 03/11/2015 at 14:40

    Lundia classic hyllyt osuu ja uppoaa mulle! Myös laatikot näyttävät tosi kivoilta.

  • Reply Sara 03/11/2015 at 15:00

    Fuuga-kaappi on kaunis. 🙂

  • Reply Pauliina 03/11/2015 at 16:55

    Kaikki on ihania, mutta haaveilen valkoisesta vitriinikaapista! Kuolattavan ihana, pysähdyttää minut aina!

  • Reply Jenna M 03/11/2015 at 20:49

    Fuuga lipasto on lempparini 🙂

  • Reply Sinikka 03/11/2015 at 21:42

    Suosikikseni nousi Fuuga sarjan kaappi. Ihanan selkeä ja yksinkertainen ilme tuossa koko sarjassa.

  • Reply Jenni 03/11/2015 at 23:35

    Nuo laatikot ovat minun suosikkejani! 🙂

  • Reply Anonymous 04/11/2015 at 00:20

    Lundian System-laatikot on mun aivan ehdottomia suosikkeja kaikista! Oon haaveillut/himoinnut sellaista omaan kotiin jo pitkään 🙂 Jos onni ei suosi nyt, niin pitää varmaan kirjoittaa joulupukille…

    • Reply Minttumainen 04/11/2015 at 00:22

      Minä kommentoin siis tämän 🙂

  • Reply MiiMa 04/11/2015 at 07:58

    Suosikiksi nousi classic hylly oransseilla ovilla.

  • Reply Vilja @ muotoseikka 04/11/2015 at 09:40

    Fuugan matala senkki on aina ollut mielestäni aivan täydellinen. Toki muitakin kauniita tuotteita on. Mukana arvonnassa!

  • Reply Nina 04/11/2015 at 10:38

    Haaveilen Lundia Classicin mustasta, kaksijaksoisesta matalasta avohyllystä:)

  • Reply Julia 04/11/2015 at 10:50

    Fuuga-lipasto, ihana!

  • Reply Tiia 04/11/2015 at 11:11

    Ehdottomasti nyt eniten nostaa päätään nuo laatikot. Ja niitä on pakko kyllä saada kotiin.

  • Reply Ebba 04/11/2015 at 11:59

    Minua sykähdyttää eniten puunvärinen lunia classic, joka on tuunattu syvänsinisillä kaapinovilla. Itsellänikin tuollainen lundia classic on kotona, ja samanlainen muutos houkuttelisi!

  • Reply Katariina 04/11/2015 at 12:43

    Classic kaappi/hylly erivärisillä ovilla

  • Reply Heidi 04/11/2015 at 13:39

    Valkoinen Classic-hyllyjärjestelmä miellyttä monella tavalla ja olen pitkään haaveillut ostosta. Hylly on klassinen, tyylikäs ja monipuolinen. Värikkäät ovet muuttavat hyllykön ilmettä kivasti. 1970-luvulla Lundiaa ostivat köyhät opiskelijat, nykyään pitää (valitettavasti!) olla kukkarossa vähän enemmän rahaa että raaskii ostaa! 🙂 System-laatikotkin ovat ihania!

  • Reply Ansu 04/11/2015 at 13:59

    Lundia Classic -hylly sinisillä ovilla on suosikki.

  • Reply Miia K 04/11/2015 at 14:28

    Lundia Classic valkolakattu hylly jakolevyillä ja ovilla. Ihanaa myös, että nyt on tullut värejä!

  • Reply M 04/11/2015 at 14:42

    LUNDIA CLASSICIN RUSKEALAKATTU PIENI HYLLY näyttää oikein kivalta!

  • Reply JennaJe 04/11/2015 at 15:44

    Suosikkejani ovat nuo laatikot.

  • Reply Kaija 04/11/2015 at 15:45

    Suosikkini on ehdottomasti tuo perinteinen, luonnonvärinen perushylly muutamalla laatikolla ja jakolevyllä.

  • Reply Kristiina Peltonen 04/11/2015 at 18:43

    Minun käyttööni sopivin ja tyylikkäin on Lundia Classic musta kaksijaksoinen matala avohylly

    L205 x K80 x S30

  • Reply Kurpitsa 04/11/2015 at 21:07

    Lastensänky ja nämä laatikot!

  • Reply Marjo 04/11/2015 at 21:21

    Fuuga lipasto.

  • Reply Jose 05/11/2015 at 11:55

    Classic-hylly mustana on upea!

  • Reply Kukkis 05/11/2015 at 14:19

    Lundian fuuga-lipasto on hieno!

  • Reply Marle 05/11/2015 at 14:55

    Loft-kerrossänky<3

  • Reply Jona 05/11/2015 at 16:20

    Meillä olisi paikka Lundian matalalle avohyllylle, mustana tietysti!

  • Reply Niina 05/11/2015 at 16:44

    Oma suosikkini on Fuuga- lipasto ja nuo laatikot 🙂

  • Reply Jenni K 05/11/2015 at 19:31

    Matala avohylly mustana tai kaksivärisenä (valkoinen/puu) näyttää ihanalta! Tosi nättejä stailauksia myös Lundian sivuilla, onnistunut kasvojenkohotus 🙂

    Ja nämä sun stailaamat kuvat, niin kauniita!

  • Reply Jukka 05/11/2015 at 19:38

    LUNDIA CLASSIC -HYLLY SINISILLÄ OVILLA JA LAATIKOILLA

  • Reply iituliina 05/11/2015 at 19:58

    Tuo Lundian Soihtu-lattiavalaisin on ehkä suosikkini.

    Nuo laatikot ovat myös mainiota ja tämän postauksen kuvat erityisen kauniita!

  • Reply SatuK84 05/11/2015 at 22:14

    Soihtu – valaisimet ovat varmaankin suosikkejani, vaikka monta muutakin olisin kyllä kelpuuttanut 🙂

  • Reply MirvaK 06/11/2015 at 10:07

    Lundia lofty parvisänky on suosikkini!

  • Reply SanneS 06/11/2015 at 11:29

    Lundia Fuuga kirjahylly laatikoilla on oma suosikkini.

  • Reply Emmmmi 06/11/2015 at 12:12

    Tykkään näistä System-laatikoista 🙂

  • Reply Kata 06/11/2015 at 15:12

    Lofty kerrossänky ois hieno!

  • Reply Hanne 07/11/2015 at 01:29

    Lundia Classic valkolakattu matala hylly olisi ehkä kaikista mieluisin ja tarpeellisin, mutta kyllähän sen tasoille sopisivat hyvin nuo laatikotkin!

  • Reply Tjm 07/11/2015 at 01:31

    Laatikosto miellyttää eniten. Niistä saisi rakenneltua jänniä kokonaisuuksia.

  • Reply Heini 07/11/2015 at 08:39

    Juurikin noista laatikoista haaveilen, mukana arvonnassa!

  • Reply Raksu 07/11/2015 at 12:46

    Huikeat oranssinkeltaiset ovet/ vetolaatikko ovat toivelistalla kun keittiön hyllykonaisuutta kasvatetaan.

  • Reply Ride 07/11/2015 at 16:47

    Liikaa Nuo System-laatikot viehättää nyt, niille löytyisi heti käyttöäkin!

  • Reply Ride 07/11/2015 at 16:50

    Nuo System-laatikot viehättää nyt, niille löytyisi heti käyttöä!

  • Reply Jasmiina K 07/11/2015 at 17:20

    Fuuga vitriini on mun lemppari, valkoisena se sopis meille paremmin ku hyvin!

  • Reply sikkuralla 08/11/2015 at 12:44

    System-laatikot ovat kovasti myös minun mieleeni ja käyttöä olisi.

  • Reply AG 09/11/2015 at 08:08

    Kyllä Classic-sarjalla on paikkansa tämän tytön sydämessä, ja mikä mahtavinta, moni on jälleen huomannut niiden monikäyttöisyyden ja upeuden!

  • Reply Leena 09/11/2015 at 22:05

    Tykkään fuuga kaapin pelkistetystä ulkoasusta. Ja nuo system sarjan laatikotkin menis moneen!

  • Reply Jenni 10/11/2015 at 00:43

    Hehku valaisin olis aika jees, valot lähellä sydäntä tähän aikaan vuodesta. 🙂

  • Reply Kikka 10/11/2015 at 08:57

    Lundian Fuuga kaappi on kyllä aika makee!

  • Reply Katja 10/11/2015 at 09:04

    Kyllä suosikkini taitaa olla Lofty sänky. Toki System laatikoita unohtamatta 🙂

  • Reply Liisa 10/11/2015 at 12:10

    Lundian fuuga-moduuleista kasattu kirjahylly on ollut jo pitkään mielessä ja ehdoton lemppari. Tosi ajaton!

  • Reply Sanna 10/11/2015 at 16:32

    Classic musta kaksijakoinen matala avohylly ehdottomasti! 🙂 Ihanan ajaton ja yksinkertaisuudessaan kaunis.

  • Reply Elma 10/11/2015 at 20:59

    Pikku hiljaa oon lämmennyt noille laatikoille.

    – Elma –

  • Reply nuokku 11/11/2015 at 13:31

    Lundian Fuuga Bend-jaloilla on ehdoton suosikkini kotiin. Ihana sekoitus 50-lukua, tätä päivää, skandinaavisuutta eli ajaton kokonaisuus! Myös Lofty-sängyt viehättävät ja päätynevätkin lastenhuoneeseen kun aika on sille kypsä.

  • Reply Suvi 11/11/2015 at 16:03

    Fuuga-lipastot on ihania, mutta tällä hetkellä eniten tarvetta olisi tällaisille System-laatikoille.

  • Reply Päivi 11/11/2015 at 17:50

    Nämä System-laatikot ihastuttaa todella!! Olipa ihanat kuvat:)

  • Reply Maija 11/11/2015 at 19:37

    Ehdottomasti monikäyttöiset ja herkät System laatikot Joannna Laajisto on tehnyt erityisen hyvää suunnittelutyötä ja hänen sisustamansa ravintolat on ihan omaa luokkaansa, taisi nainen nostaa Lundian taas tämän tytön hymyhuulille:)

    T:Manna

  • Reply Marru 12/11/2015 at 14:17

    Heippa! Suosikkini on Fuuga tv-taso, jota haaveilemme tulevaisuuden kotiimme.

  • Reply Eija 12/11/2015 at 17:05

    Valkoiset Lundia Classicit erilaisina ovellisina ja laatikollisina versioina ovat mielestäni parhaita. Tykkään sekä niiden simppelistä ulkonäöstä että etenkin niiden muunneltavuudesta.

  • Reply Kirsi 12/11/2015 at 19:47

    Hienoja uusia värejä! Itse ottaisin kuitenkin mieluiten Lundia Classicin valkoisilla ovilla.

  • Reply Solja 12/11/2015 at 21:48

    Classic-hylly on suosikki, joka löytyy omastakin kodista. Sitä tekisi mieli päivittää vaikkapa uusilla kaapin ovilla.

  • Reply Satu 13/11/2015 at 07:45

    Monta ihanaa juttua, nyt suosikki on System- laatikot!
    t. Satu

  • Reply Anne 13/11/2015 at 10:18

    Classic on aina classic :).

  • Reply Tiina 13/11/2015 at 12:50

    Lundia Fuuga -moduulit ehdottomasti!

  • Reply Little coffee bean 13/11/2015 at 22:27

    Lundian valikoimissa on monta hyvää, mutta suosikiksi nousi pieni Classic hylly. Puupinta on aina kaunis ja varsinkin tuo ruskealakattu versio näyttää kuvien perusteella erityisen vetävältä 🙂

  • Reply Sanni 15/11/2015 at 10:28

    Lundian classic kirjahylly on hankintalistalla valkoisena, se on kyllä toimiva klassikko myös nykypäivänä!

  • Reply T 15/11/2015 at 15:11

    Lundian Fuuga-lipasto!

  • Reply Ilpo 15/11/2015 at 15:43

    Classic oransseilla ovilla.

  • Reply murmelina 15/11/2015 at 23:59

    Classic-hylly, turkooseilla ovilla!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *