2 X RHUBARB

Hei! Poimin osan pihan raparpereista hyötykäyttöön ja tein kaksi kannullista mehua. Ohje on sama kuin viime vuonna ja löytyy täältä. Nyt jätin kylläkin kanelin pois ja makeutin kokonaan tavallisella sokerilla. Mehun keittämisestä jää aina iso satsi raparperimassaa, joten laitoin myös siihen kokeeksi sokeria. Ja hyväähän sekin oli eli päätin tehdä vielä raparperipiirakan.
 

raparperin varretrapareperimehua_1

raparperireseptit
Piirakka on helppo tehdä, sekoita vain pohjan ainekset yhteen ja se on siinä. Painele vuokaan ja levitä päälle jäähtynyt, makeutettu raparperimassa. Myös jogurttitäyte tehdään sekoittamalla kaikki aineet keskenään tasaiseksi massaksi. Sokerin määrä on ainoa, jota kannattaa vähän tarkistaa omaan makuun sopivaksi. Kaada täyte piirakkavuokaan ja paista piirakkaa 200 asteissa uunissa noin 25 min.

Se olis sitte perjantai – hyvää viikonloppua kaikille!


piilopaikka kannuraparperia_1

First I made juice. Then I made pie. Find the recipe for the juice here and for a very similar kind of pie here! Instead of blueberries, just use the rhubarb leftovers from the juice as a filling. As the rhubarb leftovers are unsweetened, add some sugar before making the pie!

Leave a Reply

Your email address will not be published.