ROLLING

Kesäisen blogikirppiksen yhteydessä törmäsin mulle aivan uuteen juttuun – pyörillä kulkevaan Rolser-citykärryyn. Rolserin edustaja kysyi haluaisinko kokeilla kärryä käytössä ja ehkä kirjoittaa siitä blogissani? Ensin mietin, mihin saattaisin kärryä tarvita (jos mihinkään?), mutta sitten hoksasin, että mehän liikumme keskustassa paljon lyhyitä kauppamatkoja jalkaisin lasten kanssa. Rolseriin mahtuisi helposti kaksikin isoa ruokakassia (jopa 40 kg!) eli miksen voisi sitä kokeilla. Kaikki uusi kiinnostaa lähtökohtaisesti aina.
 
Mutta let´s face it. Rolserin ja perinteisen “mummokärryn” välillä on tiettyjä yhtäläisyyksiä. Renkaat, vetokahva sekä sama idea. Silti sanoisin, että Rolserin fiilis on käsituntumalla aika erilainen – se on ultrakevyt, liikkuu ketterästi ja materiaalit ovat laadukkaat. Mulla kuvauslainassa olleen Ecomaku-Rolserin kangas on lisäksi tehty kierrätysmateriaaleista eli tuote on todella pitkälle mietitty ja erilaisia ominaisuuksia löytyy mallikohtaisesti paljon. Rolserit valmistetaan Espanjan Alicantessa, jossa paikallinen perheyritys työllistää lähes sata Pedereguen kylän asukasta. Jos katsot Rolserin sivuilta kärryjen muita kuoseja, niin mummofiilis hälvenee entisestään.


Rolser kuvauslainassa Kahvila Ylikivasta / Rolser in photo loan



Kaikki kuvat / All photos | Maria Frände


Mun lisäksi Rolsereita ovat kokeilleet vaasalaiset blogisiskoni Johanna ja Nadia. Johannalla on sama Ecomaku kuin minulla ja Nadialla klassisen raidallinen Mountain Lido Convert. Yhteinen kuvaussessio oli hauska kokemus, varsinkin kun kuvaajana toimi taitava Maria Frände (kiitos!).

Mitäs sanotte Rolserista? Mulla on edelleen hienoinen mummokärry-viba, mutta uskon että se hälvenisi käytössä. Tää voisi toimia hyvin esim. kaupunkireissussa. Tulee perässä kuin unelma, esim verrattuna perinteiseen lentolaukkuun, joka keikkuu puolelta toiselle.




Shopping bag with wheels. Light, ergonomic and made from ecological fabrics in a small Spanish town by local craftsmen. This is Rolser, forget all those granny things! The Ecomaku Rolser that I have in these photos carries up to 40 kilos, I think this will come handy when walking to a neaeby store with the kids. Or on a city vacation instead of those traditional bags with tiny wheels.

16 thoughts on “ROLLING

  • Reply Kaisa J - CaiSan Koti 02/10/2014 at 17:09

    Voisin hyvin kuvitella itseni vetämässä moisia kärrylöitä kauppareissulla. Inhoan kauppakassien kantamista, kun ne kahvat pureutuvat ikävästi aina kämmeniin ja kun tuo rakas puolisokin minua muutamaa vuotta nuorempana aina kutsuu mummoksi, niin mikäs siinä! Ja mielestäni nuo ovat kyllä sata kertaa niitä perinteisiä mummokärryjä tyylikkäämmät. Kiva tuote-esittely siis 🙂

    • Reply Maiju 02/10/2014 at 19:14

      Kiva jos tykkäsit! Kävelin kärryn kanssa yli kilsan ja välillä oikeesti unohdin, että koko kärry edes oli mukana! Jää hyvin myös toinen käsi vapaaksi, jos tarvii vaikka puhelimeen vastata tms.

  • Reply Johanna Koo 02/10/2014 at 17:38

    Oi vau! 😉

    • Reply Maiju 02/10/2014 at 19:12

      ;D <3

  • Reply Kata 02/10/2014 at 21:19

    Aivan ihana! Ehdottomasti “kaupunkinaisena” mun:) -Kata

    • Reply Maiju 02/10/2014 at 22:22

      On tuo kyllä yllättävän kätevä, kilsan matkallakin unohdin sen välilä ihan täysin 😉

  • Reply Tanja / Ihana Arki 02/10/2014 at 23:42

    Ymmärrän, mitä tarkoitat mummo-viboilla 🙂 MUTTA tuo on kyllä ulkonäöltään erittäin kaukana niistä perinteisistä mummomalleista. Voisin kuvitella tuollaisen kanssa liikkuvani, erityisesti tuo ajatus käytöstä lentomatkalaukkuna on kiehtova. Jään miettimään…

    • Reply Maiju 06/10/2014 at 12:17

      Nyt kun kävin Helsingissä edestakas lentämällä, niin viimeistään keskikaupungilla sen pienenkin kassin kanssa juostessa tuli mieleen, että hitto kun mulla ei nyt ole Rolseria mukana! Olis se ollut vaan huippukätevä ja helpottanut liikkumista huomattavasti!

  • Reply satu j. 03/10/2014 at 10:27

    Näille olisi Ranskassa kova myyntirako, olin siellä vaihdossa ja kaikilla oli tämmöiset 😀

  • Reply Mari 05/10/2014 at 08:00

    Tästä tulikin mieleeni etten ole muuten nähnyt mummoilla mummokärryjä pitkään aikaan. Olenko minä sitten pysytellyt väljemmillä vesillä vai onko mummojen haba vaan kasvanut. 😀 Vähän noista kyllä mummoefekti tulee, mutta sitten hoksasin et nuohan on ihan kuin golfkärryä ja -bägiä perässään vetäisi! Kuulostaa vertauksena muuten ihan eriltä. 🙂 Tuosta raidallisesta tulee ihan mieleen pojan lelupussi mitä se kantaa/vetää perässään kotona. 😀

    • Reply Mari 09/10/2014 at 08:34

      Ja siis loistokeksintö ja siistinnäköiset, en varmaan tätä kirjoittanut kun jämähdin golfkärryyn. Millä taas tarkoitin ettei tuota tarvitse välttämättä verrata mummokärryyn. 🙂 Arjen helpotus.

  • Reply Tickler 05/10/2014 at 10:02

    Juurikin tuon harmaan ottaisin minäkin!
    Meillä on ihan joka kauppareissu käytössä Reisenthelin Carrycruiser. Se on vielä modernimpi kärryversio tuosta Rolserista. Mieheni ei suostuisi Rolseria vetämään, mutta Carrycruiserin kanssa pörräilee menemään.
    Pääsääntöisesti ihmiset ovat olleet kateellisia, että meidän ei tarvitse kantaa mitään, kun kärry rullailee kevyesti ja pehmeästi mukana.
    Tärkein homma noissa on muuten pyörät. Inhoan lentolaukuissakin rolottavia rullia. Pitää olla pehmeät, kumiset ja HILJAISET pyörät.

    • Reply Maiju 06/10/2014 at 12:11

      Mä uskon myös, että tämmöinen vedettävä kärry on ihan tulevaisuutta etenkin isommissa kaupungeissa asuville, autottomille ihmisille! Onhan se monin verroin fiksumpaa liikuttaa painavat ostokset pyörien päällä, kun raahata selkä vääränä kantamalla. Kiva kuulla, että teillä on vastaava kärry ihan jokapäiväisessä käytössä! 🙂

  • Reply Pieni Lintu 12/10/2014 at 21:43

    Vau, aika tyylikkäitä leidejä – ei lainkaan mummoja. 😉

  • Reply Margarita Vierimaa 31/01/2015 at 22:24

    Tahtoisin ostaa, mistä voisin saada tuollaisen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *