GOOD MORNING!

Tänään starttasi kolmas flunssapäivä, onneksi sentään vähemmän tukkoisena kuin eilen.. Sairastumiset yleensä tulee mitä huonoimpina hetkinä ja niin nytkin, sillä pari viime vuorokautta on mennyt lähinnä siivotessa ja järjestellessä. Oon karsinut tavaraa hullunlailla, lajitellut lasten vanhoja vaatteita ja yrittänyt myydä käyttökelpoista tavaraa ja vaatetta sitä mukaa, kun sitä on mustalle listalle joutunut. Syy? Hyvin todennäköinen tämän kodin myynti.
 
Ajatus on pyörinyt mielessä on jo jonkin aikaa – se on aika ahdistava, sillä rakastan tätä kotia ja ympäristöä, jossa asumme. Samalla monet käytännön seikat painavat päälle ja asumista on pakko miettiä laajempana kokonaisuutena. Olemme myös käyneet katsomassa pientä taloa, joka voisi olla vaikka se seuraava koti, joten asiat rullaavat eteen päin vauhdilla!




Tänä aamuna kamera oli ulottuvilla ja tallensin pari syksyistä juttua, joista tykkään. House Doctorin vaasi/kynttilänjalka on kauniin värinen, samoin liilan kukertava koristekaali. Mun syksyn the väri taitaa olla liila, tai vihreä. Risti-kortti on Riitta Kellosaaren ja saatu eilen bloggaajien tapaamisessa. Riitan kortteja ja julisteita voi pian ostaa mm. täältä.   🙂

P.S. Tietääkö joku mistä voisi ostaa vastaavia kynttilöitä, kun tuo iso valkoinen? Se kun sattuu olemaan kirppislöytö ja haluaisin muutaman samanlaisen lisää!




My morning this morning. Good morning! I´m going through some deep thoughts as we are most likely going to sell this apartment soon and move to a new home. Big decisions as I love this place with all my heart. Let´s see how it turns out.. At least I know that my colours for the up coming autumn are purple and green. 🙂

11 thoughts on “GOOD MORNING!

  • Reply Johanna Koo 29/08/2014 at 09:22

    Oih <3 Toivottavasti omistatte pian sen pikkutalon <3 Jaa, pitää vissiin hinautua kukkakauppaan ostamaan koristekaali ja eipä olis pahitteeksi tollanen lasinen kynttilänjalkakaan 😉 Terkui ja kiitos eilisestä!!

    • Reply Maiju 29/08/2014 at 11:59

      Joo nyt on sormet ja varpaat ristissä, että homma menis putkeen ja syksyllä asusteltaisiin uudessa kodissa. Onpa jännää!! Ja eilen oli taas huippukivaa, kiitos seurasta!!

  • Reply Jenni 29/08/2014 at 10:55

    Ikeasta saa sylinterin muotoisia 3 sydämen kynttilöitä 🙂

    • Reply Maiju 29/08/2014 at 11:58

      Joo totta, eipä tullu mieleen! Harmi kun lähin on vaan niin kaukana…

  • Reply Ride 29/08/2014 at 13:33

    Toivottavasti olosi helpottaa jo! Kiitos eilisestä ja kiitos tästä postauksestakin!! 🙂

  • Reply Sari 29/08/2014 at 17:58

    Vähän samanlaisia ajatuksia ja suunnitelmia täälläkin… Huih! Jään innolla ja mielenkiinnolla odottamaan teidän tulevia kuvioita! 🙂

    • Reply Maiju 30/08/2014 at 15:11

      On tää niin kaameen jännittävää, että ei tiedä mitä ajatella!! Nyt näyttäis, että meillä on ostajat tälle asunnolle ja mietitään tarjouksen tekemistä yhdestä talosta. Saa nähdä onko ens viikolla jo asiat ratkenneet, hui… 🙂 Onnea kauppoihin sinne teillekin!

  • Reply Salli 30/08/2014 at 04:02

    Minulla on kaksikin tuollaista kynttilää. Toinen vihreä ja toinen valkoinen. Olen saanut kaverilta lahjaksi. Hän on ostanut ne ilmeisesti jostain valtatien varressa olevan huoliaseman lahjanyymälästä. Jonkin pienen kotimaisen yrittäjän tekosia.

    • Reply Maiju 30/08/2014 at 15:08

      Ok, pitää siis pitää silmät auki. Pohjassa on kyllä tarra täynnä (suomeksi) varoitustekstiä, mutta ei mitään valmistajan tietoja, pöh!

  • Reply Ansku 30/08/2014 at 12:43

    Nämä kaalit ovatkin kauniita. Olen yleensä joka syksy laittanut etupihalle hopeanauhat ruukkuihin, säilyvät nätteinä talvenkin. Mitenkähän näiden kaalien mahtaisi käydä..?

    • Reply Maiju 30/08/2014 at 15:07

      Mulla on varmaan joskus ollut ja ei muistaakseni kestänyt kovin hyvin. Tai ehkä laitoin ne liian kosteaan aikaan, että rupesivat mätänemään… :/

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *