INDIEDAYS GOES DIY!

Hei! Kevät saa tämän sisustajan aina vähän rauhattomaksi, kun mennyt talvi tekisi mieli korvata jo jollain keväisemmällä. Verhojen ja tyynyjen vaihto on klassikkokamaa eli niillä voi ainakin aloittaa. Indiedays viettää maaliskuussa DIY-kuukautta, jossa yhteensä 18 bloggaajaa esittelee erilaisia sisustamiseen ja terveyteen liittyviä DIY-ideoita. Olen mukana kampanjassa ja se antoi hyvän potkun miettiä halpoja ja helppoja tapoja tuoda kevättä kotiin omin konstein! Ja koska ysäri on nyt in, päätin kaivaa inspistä sen ajan metodeista. Eli perunat ja kangasvärit kehiin!




Mustavalkoisten tyynyjen toteutukseen tarvitaan valmiita tyynynpäällisiä (100 % puuvilla on paras), perunoita, terävä veitsi sekä mustaa kangasväriä. Mun päällinen valmistui kolmella kuviolla eli muotoilin ensin veitsellä kolmesta perunasta leimasimet. Tämän jälkeen seurasi testikierros eli sommittelin vesiväreillä painamalla paperille erilaisia kuvioyhdistelmiä. Tän vaiheen voit skipata, jos tiedät selvästi mitä olet tekemässä.

Ja sitten päälliset kehiin – ennen aloittamista kannattaa huomioida, että kangasväri saattaa imeytyä kankaan läpi. Eli laita tyynynpäällisen sisään kerros sanomalehtiä. Kangasvärin määrää on vaikea neuvoa, mutta printistä tulee kivan elävä kun osa kuvioista on tummempia ja osa vaaleampia. Kun työ on valmis, anna sen kuivua rauhassa. Katso kangasväripurkin ohjeista, miten työtä tämän jälkeen käsitellään – mun käyttämä väri vaati kiinnittyäkseen huolellisen silityksen nurjalta puolelta.



Jos leimasimien väkerrys ja kuvioiden painaminen tuntuu liian pikkutarkalta, niin makeeta jälkeä saa aikaan myös tavallisella maalipensselillä! Mun tyynyyn ilmestyi legendaarista tukkimiehen kirjanpitoa :).

Lisää hienoja DIY-toteutuksia kannattaa mennä katsomaan Indiedaysin DIY-kampanjan teemasivuilta, jossa on käynnissä myös DIY-aiheinen kilpailu! Kilpailuun voit osallistua lähettämällä vinkin ja kuvan omasta DIY-ideastasi 30.3.2014 mennessä. Kilpailun palkintona on kaksi huikeaa 400 euron arvoista lahjakorttia kultaseppämestari Tarkkasen ateljeehen – toinen palkinto arvotaan kaikkien osallistujien kesken ja toisen voittaa Indiedaysin valitsema paras lukijan lähettämä DIY-idea!



Hi there! Spring is always high time for us home decor enthusiasts and makes us want to change curtains, cushion covers and so on. You know how it goes :). This spring I´m taking part in Indiedays´s DIY month where 18 bloggers are presenting different DIY projects for home decoration and healthy lifestyle. As new pillows are a great way to change the look in your home, I wanted to try an old DIY method to make my own “prints” with.

To do this, you need: potatoes, knife for carving, cushion covers (100 % cotton is the best choice) and black textile color. Start by carving the potatoes, I chose three different shapes. You can test the shapes first by pressing them to a paper. And before you start for real, put some newspapers inside the cover to avoid the color from sticking to the other side! When you are ready, see from the textile color jar how it should be handled after the color has dryed. The color I used required ironing from the back side.

If carving potatoes etc. is bit too detailed for you, make your own graphic patterns by using a regular paint brush. I made the second DIY cover this way! More DIY ideas and projects can be found from the Indiedays webpage, here!




0 thoughts on “INDIEDAYS GOES DIY!

  • Reply Tia 06/03/2014 at 09:24

    Ihanan atsteekki -henkinen tyyny tuli ensimmäisestä! Voi olla, että itsekin innostunut kokeilemaan samaa 🙂

    • Reply Maiju 06/03/2014 at 09:33

      Kiitti! Se tässä vähän inspiroikin 😉

  • Reply Johanna Koo 06/03/2014 at 09:44

    Vau upeita! Mä oon vähän inne på tehä t-paitoja perunapainannalla 😉

    • Reply Maiju 06/03/2014 at 09:47

      Kuulostaa hyvältä! Mäkin oon jossain nähnyt supermakeita kultamaalilla tehtyjä peace-paitoja ja heti tuli kanssa halu kokeilla! Niistä kehittelis varmaan vaikka mitä. Ehkä pitää tehdä piipahdus HenkkaMoukkaan ja Sinooperiin… 🙂

  • Reply Ilona 06/03/2014 at 12:54

    Tuo pensselillä sudittu on tosi hieno!

    • Reply Maiju 06/03/2014 at 13:48

      Kiitos! Se syntyi aika sattumalta, kun kangasväri ei oikein enää riittänyt painamiseen 🙂

  • Reply Pieni lintu 06/03/2014 at 13:34

    Perunaleimausta on pitänyt testaja jo pitkään. Jonkinlaista kangasväriä vaan pitäisi ostaa..Sinooperista saanee semmosia!!? 🙂

    • Reply Maiju 06/03/2014 at 13:46

      Kävin Sinooperissa viikko sitten ja silloin musta kangasväri oli loppu. Mutta kai ne on tajunneet tilata lisää, pitää käydä itsekin katsomassa olisko tullut. Näitä tekis kyllä mieli tehdä muutama lisää 😉

  • Reply Anna/kotiani.blogspot 06/03/2014 at 13:40

    Että on upeat! Painamisvimmahan tästä tulee, erityistykkäys isoille pensselivedoille! 🙂

    http://kotiani.blogspot.fi

    • Reply Maiju 06/03/2014 at 13:45

      Pensselillä tehtynä tämä on niin helppoa, että ei voi enää helpommaksi mennä eli kokeile ihmeessä! Jos menee sotkuksi, niin sellainen päällinen vasta cool onkin 😉

  • Reply emmmi 06/03/2014 at 13:53

    Hienoja! Oletko ottanut jo vetoketjullisen päiväpeiton pois käytöstä? 😀

    • Reply Maiju 06/03/2014 at 13:57

      Heh, en ole! Teen kampanja-postaukset aina hyvissä ajoin eli ensimmäiset kuvat on otettu ennen Zipit-peiton saapumista. Kun taas ihan viimeisessä kuvasta se -tadaa- yhtäkkiä löytyykin eli se kuva on uusin ja otettu ekaan settiin nähden jälkikäteen :).

  • Reply JohannaL 08/03/2014 at 14:24

    Upeita!

    • Reply Maiju 09/03/2014 at 13:47

      Kiitti!!

  • Reply Oili / Ajatuksia Saksasta 08/03/2014 at 20:43

    Tosi hienoja! Ja hauska sattuma, että just tein itsekin viime viikonloppuna tyynynpäällisen samalla taktiikalla. Nyt himottais painaa lisää tyynyliinoja / kangaskasseja / mitä ikinä tuleekaan mieleen, mutta loppusijoituspaikka, värit ja kuviot on vielä kysymysmerkki. Ois kivaa painaa myös vähän tummempaa kangasta, mutta pöljänä menin ostamaan vaan vaalealle kankaalle sopivaa väriä.

    Mun versio aiheesta näkyy täällä: http://ajatuksiasaksasta.blogspot.de/2014/03/ihan-ite-ala-astekeinoin-kuvioitu.html

    • Reply Maiju 09/03/2014 at 13:46

      Joo mullakin alkoi heti mieli vaeltamaan läpi kaikkia meidän kangasvarastoja, että mitä muuta sitä voisi vielä tehdä! Yksi sivuverho voisi olla kiva ja pussilakanat, huh! Noista sun tyynyistä tuli kyllä hienot!!

  • Reply Elisabeth 09/03/2014 at 19:50
    • Reply Maiju 10/03/2014 at 10:06

      Kiitos!!

  • Reply Leena 10/03/2014 at 10:22

    ai että. hienoja on molemmat. olis niin kiva kokeilla tuota pensselitekniikkaa. lisää tunteja päiviini kiitos. 🙂

    • Reply Maiju 10/03/2014 at 10:35

      Hanki kaikki tarpeet vähitellen ihan peruskauppareissuilta ja sitkun kaikki löytyy, menee homma tosi nopeesti! Eniten aikaa kuluu ainakin mulla siihen, kun etsiskelen sitä ja tätä 🙂

  • Reply Dagný Björg from Feel Inspired Blog 17/03/2014 at 19:09

    YES – LET’S!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *