THEN AND NOW

Hei! Järkevämmän päivitettävän puutteessa sain jostain päähäni, että olisi hauska vähän verestellä muistoja eli katsoa miten mun sisustustyyli on muutaman viime vuoden aikana muuttunut. Ja onhan se, huh suorastaan! Tässäpä siis pieni katsaus yhteen olkkarin nurkkaan 🙂
 
Ennen tänne puutaloon muuttoa hain uudempaan asuntooni vanhaa tunnelmaa huonekaluista sekä vanhoista esineistä. Mitä kuluneempi, sen parempi. Tykkäsin ja tykkään edelleenkin teollisuushenkisestä sisustamisesta, rouheista puupinnosta, ruosteisesta metallista sekä koruttomista talonpoikaishuonekaluista. Mutta liika on liikaa eli vanhan talon puulattioiden, peiliovien yms kanssa kokonaisuus alkoi tuntui liian raskaalta ja museomaiselta. Ekan kuvan tavaroista lähti siis hiljalleen suurin osa myyntiin.
 
 

 
Kolmannessa kuvassa tyyli on jo selvästi karsitumpi ja seinälle on ilmestynyt muutama taulu. Halusin pitää kaiken niin mustavalkoisena ja simppelinä kuin mahdollista. Tämän kuvan nurkilla elettiin talvea eli alkuvuodesta aloin taas kaipailemaan enemmän väriä. Tanskan reissulla innostuinkin leikillisemmästä meiningistä eli toin sieltä uusia julisteita ja neon-värisiä kynttilöitä. Tällä kokonaisuudella pärjättiin tosi pitkään, vaikka alkoi tietty sekin hiljalleen tökkiä 🙂
 
Viimeinen kuva on ihan reaaliajasta, tosin senkin menoksi on jo suunnitelmia muhimassa. Olen kyllästynyt tuohon metallipöytään eli haluaisin sen tilalle jotain vähän vastaavaa mutta kevyempänä versiona. Mietintämyssy on päässä, ei siitä mihinkään pääse. No mitäs tykkäätte – onko tarpeeksi muutosta? 😀 Mielellään muuten näkisin vastaavia postauksia myös muissa blogeissa!
 

 
Meanwhile I´m pondering about new blog post ideas, I thought it would be nice to look back and see how this one corner in our livingroom has changed during couple of years. And boy, it truly has changed – or what do you think!?
 
Before moving in here, I lived in a more modern house and was therefor graving after old furniture and that rustic industrial-vintage feeling. I still like it. After we moved in here that stuff just started to feel too “heavy” with the old floors, windows and doors.. too much old in a one place, you know what I mean? I didn´t want to live in a museum 🙂 So I sold most of that stuff and gradually my style has changed towards more modern and airy look. Last image shows how things are right now, although I have a feeling that it won´t last too long… 🙂
 
 

0 thoughts on “THEN AND NOW

  • Reply Ravenwaves 24/04/2013 at 20:06

    Mä ihastuin tuohon ekaan kuvaan! <3

  • Reply tinajo 24/04/2013 at 20:27

    Beautiful photos, love the details! 🙂

  • Reply Elvera 24/04/2013 at 22:12

    Wow… amazing all these beautiful pictures… great styling!!! Love the way details can make a total difference :-)) Have a great evening!

  • Reply IMAGE 24/04/2013 at 22:27

    Hauska nähdä saman nurkan eri vaiheita. Meillä on hieman samalla meiningillä erään lipaston päällisen kanssa, siinä ne vaihdokset tapahtuu… 😉
    Mä tykkäsin eniten kolmannesta, ja viimeisestä myös.

  • Reply Jenni 24/04/2013 at 22:52

    Moi! Mun mielestä kaikki nurkkauksen vaiheet ovat olleet hyvännäköisiä. Sulla on tosi kiva ns. tatsi sisustamiseen.

  • Reply Nena 24/04/2013 at 23:34

    Jos sä meinaat myydän ton metallipöydän, niin ota yhteyttä. Meillä on just keittiöön tollanen sivupöytä suunnitelmissa, jotta saatas lisää laskutilaa. Ja teillä näyttää kyllä kivalta, niinku aina!

    • Reply Maiju 28/04/2013 at 22:44

      Ok Nena, laitan korvan taa!

  • Reply heidi 26/04/2013 at 11:43

    Kaunista on kaikissa kuvissa, tykkään kyllä tosi paljon ekasta kuvastakin! Samoin viimeisestä. Itse oon vähän laiska päivittään kotiani, meillä vaihtaa huonekalut paikkaa, tyynyihin löytyy uusia päällisiä, uusia vilttejä ym. pientä. Huonekaluihin kiinnyn ja takerrun, kun meille joku tiensä löytää on se sijoituspaikkana yleensä lopullinen.
    Huono, vai hyvä asia? 🙂

  • Reply Riikka Sisustus-Inredning 26/04/2013 at 16:31

    Hauska postausidea! Mä tykkäsin kaikista välivaiheista 🙂

    Totta joo on , että vanhasta talosta voi tulla museo, jos patinoitunutta pintaa on liikaa. Meillä painitaan vähän saman asian kanssa, ja mun maku on mennytkin moderninpaan suuntaan koko ajan (tai toisaalta palannut siihen mun vanhaan tyyliini, aikaan ennen tätä 1860-luvulla rakennettua ja kunnostettua hirsitaloamme). Eli yhdistelemällä saa mielenkiintoisimmat sisustusratkaisut!

  • Reply Mari 26/04/2013 at 20:18

    Hei,

    Ihana blogi ja ihanat kuvat! Ja tosiaaan, jos olet luopumassa tuosta pöydästä, niin olisin myös kiinnostunut. Saa siis laittaa postia 🙂

    • Reply Maiju 28/04/2013 at 22:45

      Ok Mari, pidän mielessä sutkin!

  • Reply Elisa 26/04/2013 at 22:36

    Oi, kiva postaus. Tuli niin mieleen Fru Skrotin ajat, uskollisena lukijana ihastelin tyyliäsi jo silloin, ja ihastelen edelleen. Itsellänikin tyyli on vaihtunu vuosien varrella moneen kertaan 🙂

    • Reply Maiju 28/04/2013 at 22:47

      Heh, R.I.P. Fru Skrot :):) Kyllä munkin sydän sykkii vielä vanhalle ja romuille – pakko vaan tasapainottaa sitä uudella ja modernimmalle. Koti taitaa valita kalusteensa 🙂

  • Reply Katerina Alezandra 27/04/2013 at 14:11
  • Reply Katerina Alezandra 28/04/2013 at 10:01

    Kiva postaus, upea sisustus!

    http://katerinaalezandra.blogspot.com

    • Reply Maiju 28/04/2013 at 16:53

      Kiitos ♥ !

  • Reply Elina 28/04/2013 at 20:49

    Your blog is so great, I love your photos and details!

  • Reply Pieni lintu 01/05/2013 at 10:17

    Niin kauniita kaikki asetelmat. 🙂

  • Reply Maria H 04/05/2013 at 19:55

    Heips,

    kyllä taas heräsi omat inspis nystyrät jumituksesta, kun noita kuvia katsoi. Jokaisessa kokonaisuudessa on oma ihanuutensa!

    Oletko mistä hankkinut tuon metallipöydän? Itse olen myös (katsoin että, moni muukin on haaveillut :)) haaveillut tuollaisesta pöydästä. Miut voi myös lisätä listaan jos pöytää olet myymässä.

    Yst. Maria

    • Reply Maiju 05/05/2013 at 12:53

      Hei! Pöytä on ostettu vaasalaisesta Sisustus IN -kaupasta 2 vuotta sitten. Mitään merkkiä tms siinö ei ole, myyjä sanoi tuoneensa näitä jostain Saksasta. Pidän sutkin mielessä jos pöytä lähtee myyntiin, kiva jos sait inpistä blogista! 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *