L for LOPPEMARKED!

Hei! Jääkiekon kattominen yksin tuntuu vähän tyhmältä ja tiedän ettei siitä mitään keskittymisen puolesta tulisikaan, eli yhtä hyvin voin vaikka selata reissukuvat läpi ja katsoa löytyiskö niistä tänne jotain kiinnostavaa. Ainakin Kööpenhaminan kirppiksistä on toivottu postausta. Kirjoittelin aiheesta jo aiemmin (ks. “travel” tagit) eli vähän vanhan toistoa on tulossa. Ja kuvatulva.

Köpikseen aikovan kannattaa ensikädessä hankkiutua Markedskalenderen-sivulle, jonne on koottu kaikki tieto tulevista kirpputoreista. Hakua voi rajata valitsemalla Kööpenhamina ja loppemarked, ja johan löytyy niin sekä yksityiset että kaikki isoimmatkin kirppikset. Kesälauantaisin ja -sunnuntaisin niitä on kymmeniä!! Osoitteet ylös, puhelimeen navigaattori ja jalkaa toiseen eteen. Halutessa renkaat alle. Tämä on meidän resepti, jolla säästyy paljon turhia askeleita (Navigon-sovelluksen käyttö siis, sen saa ainakin iPhoneen).

 

 

Kävellessä kannattaa ehdottomasti pitää silmät auki ja näyteikkunoiden lisäksi katsella myös puhelinpylväitä, sähkökaappeja sekä muita lappuja ja kylttejä. Paikalliset ilmoittelevat pienistä pihakirppiksistä usein näin eli laittamalla lappuja kadunvarsille. Meidän reiteille osui kolme pikkuloppemarkedia, jotka oltaisiin muuten missattu, jos en olisi huomannut lappuja.

 

 

Välillä kannattaa ottaa breikkiä ja syødä vaikka messevät smørrebrødit. Parasta seutua kahvitteluun on ilman muuta Nørrebro.

 

Mulle aina parasta inspiraatiota on kierrellä lattiasta kattoon täytetyissä sisustusputiikeissa, nähdä vanhoja kauniita taloja, yllättyä hauskasta katutaiteesta ja tietenkin bongata vintageliikkeitä kadunkulmista. Aivan ihana kaupunki!

Laitan myöhemmin jotain kuvia mun ostoksista, vaikka sisustusjuttujen kanssa ei tällä kertaa ollu niin paljon onnea. Kaikissa paikoissa tarjonta ei nimittäin oikein vastannut odotuksia, esim. Den Blå Hal -kirppiksestä sanoisin, että kannattaa jättää väliin. Siellä ei ollu mitään nähtävää, saati ostettavaa.

 

 

Paras loppemarked oli Onkel Dannysin ulkokirppis, jossa paikalliset myivät mm. todella hyviä vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Malene Birgeriä, Swedish Hasbeenseja, Acnea – you name it. Hinnat oli edulliset ja tinkiminenkin suht ok. Myös seuraavan kuvan FindersKeepers -design/loppistapahtuma oli ihan huippu eli 40 kruunun suht suolasta sisäänpääsyä vastaan sai ihastella kymmenien myyntipöytien verran tanskalaisten nuorien suunnittelijoiden töitä: printtejä, koruja, vaatteita, laukkuja, kenkiä ym ym! Itse ostin Lego-korvikset sekä viime postauksissa näkyneen pääkallo-posterin täältä. Merimies löysi puolestaan ihan iskemättömän Fjellrävenin takin loppispuolelta!

 

 

Lopuksi vielä sanoisin, että panostakaa hyvähermoiseen ja samanhenkiseen matkakaveriin – tämä kuvassa näkyvä kulki hyvin sopivalla nesteytyksellä ja muonituksella sekä hoiti meidät esimerkillisesti paikasta toiseen, puss hani!  Jos jäitte miettimään jotain, niin kysykää ihmeessä!

0 thoughts on “L for LOPPEMARKED!

  • Reply Elsa 10/05/2012 at 21:45

    Hyvä postaus, ja äärimmäisen kiinnostavat kuvat. Täytyy laittaa kirppisvinkkisi korvan taakse.

    • Reply maiju 11/05/2012 at 20:43

      Kiva jos tykkäsit!

  • Reply Mirjami 10/05/2012 at 22:36

    Kööpenhaminassa on kyllä tosi kivan näköistä! Kovasti sinne tekisi mieli… Tässä kovasti nyt mielessäni kelailen, että josko sinne pääsisi käymään seuraavalla Euroopan reissulla.

    Upeita kuvia!!

    • Reply maiju 11/05/2012 at 20:44

      Suosittelen ehdottomasti, lennotkaan ei ole niin kalliit – me otettiin meidän paketti (lennot+hotelli) Ebookersin kautta.

  • Reply Cyn | decyng 10/05/2012 at 22:56

    Pretty places!

  • Reply Nonna 11/05/2012 at 06:49

    Köpikseen on tehty jo usea fillarireissu, mutta nämä kirppikset ovat koluamatta. Minä tykkään myös niistä vintage-liikkeistä, joista löytää persoonallisia ihanuuksia. Kiitos näistä vinkeistä, seuraavalle reissulle kaivan ne esiin!

  • Reply Corina Nika 11/05/2012 at 11:15

    Amazing pictures!

    Coco
    http://www.cocorrina.com

  • Reply Maria at inredningsvis.se 11/05/2012 at 20:09

    LOVELY PICS:) I really like your blog and I want to follow..do you have twitter or FB??

    If you want some swedish decor inspiration, you can check out my blog:)
    Have a great week.

    LOVE Maria at inredningsvis.se
    (Sweden)

  • Reply Tie on kevyt 12/05/2012 at 12:12

    Kiitos kovasti tarkoista vinkeistä! Kööpenhaminan matka varattu kesäkuulle. Juuri tällaisia “käyttäjäkokemuksia” kaipaa, koska nähtävyydet ja tavaratalot osaa jokainen lukea netin matkailusivuilta tai opaskirjoista!

    Upeat kuva, kaunis tunnelma niissä!

  • Reply Hanna 20/09/2012 at 21:46

    Voi eii miten ihanan näköistä siellä onkaan, ihania kuvia olet ottanut. Jotenkin tuntuu, että kun itse olin Tanskassa menneen kevään niin nyt Tanska-jutut hyppii silmille joka paista ja sitten tulee hirveä ikävä että wää mie haluan takas. ^^;

Leave a Reply

Your email address will not be published.