THE THING IS

Että hyvästäkin periaatteesta tulee aina välillä lipsuttua. Kuten että on luvannut (itselleen) olla ostamatta enää yhtään kynttilänjalkaa, peltirasiaa tai kulhoa. Tänään kompastuin viimeiseen, kun näin kirppiksellä tämän valkoisen posliinikulhon. Kauniin mallinen, mittasuhteiltaan sopusuhtainen. Hieman kulunut, mutta ei liikaa. Sopisi niin hyvin kahden vanhan cafe au lait kulhon kaveriksi.. Tässä kohdassa on muuten pakko kehua Amsterdamin kirppistarjontaa ja etenkin hintatasoa – edellisessä postauksessa ollut puukori kustansi kurjat 15 euroa ja nämä ranskalaiset antiikkikahvikupit yhteensä 12 €. Pariisissa vastaavat maksoivat halvimmilaan 20 €/kpl…..

Niin ja rempasta sen verran, että miehet tosiaan tulivat aamulla, mutta jättivät jälkeensä vielä suuremman sotkun. To be continued silläkin saralla. Onneksi jo huomenna. Tämän päivän operointi tapahtui osaksi meidän parvekkeella, josta äijät roudasivat ylimääräistä tavaraa pois. Ja sopiihan se, nimittäin melkoisen kulunut edellisen omistajan hylkäämä ulkopenkki, tuohon keittiönpöydän ääreen. Enpä tullut ajatelleeksi 🙂

Vielä kiinnostaisi kuulla onko teillä joitain ostorajoitteita? Tuleeko ostettua aina joitain tiettyjä juttuja, vaikka ei perinteisessä mielessä niitä keräile?

0 thoughts on “THE THING IS

  • Reply Pieni Lintu 25/07/2011 at 17:36

    Upealta näyttää teidän koti – huokuu ihanaa vanhaa puutalotunnelmaa!!! ♥

    Ite joudun toppuuttelemaan itseäni servettien suhteen. Niitä on niin kauniita kaupoissa, ah..tänäänkin Hemtexissa hypistelin alekopan servettejä, sain hillittyä itseni. Kamalat pinot nimittäin servettejä on kaapissa. 😛

  • Reply Kamomilla 25/07/2011 at 19:02

    Ostorajoitteena lähinnä lompakko joka yleensä on ohut.. 😉 Kävin juuri tänään kasvihuoneilmiössä ja voi kun olis ollut todella paksupaksu lompakko..

    Kiva että teillä on actionia rempan suhteen, kaunista tulee mutta remppahommat valmistuvat harvoin aikataulussa… 😉 kokemusta on..

    ilmoitahan minulle kun on valmista! 🙂

  • Reply Rimpsukaisa 25/07/2011 at 19:27

    Teillä on niin tunnelmallista,kivaa vaalean ja tumman kontrastia ja ihania vanhoja aarteita,siulla on silmää.
    Kannan kotiin enää peltipurkkeja ja vanhoja taulunkehyksiä aina kun sopuhintainen tulee vastaan.Kukkatäkkejä,Karhulan lasipurkkeja,tyynyjä,vanhoja lamppuja ainakin on tullu hamstrattua naurettavuuteen asti,niistä oon jo oppinu pois ja peltipurkkejakin saattaisi alkaa olla jo omiksi tarpeiksi.Vanhat lasiesineet,kynttilänjalat ja maljakot lähinnä taitaa olla tuorein höyrähdys.

  • Reply Nora 25/07/2011 at 20:30

    Mulla on joku fixaatio kannuihin. En varsinaisesti niitä keräile, mutta tälläkin hetkellä näen meillä 9 posliinikannua. Kai se siis jollakin tapaa keräilyn puolelle menee…

  • Reply maiju 25/07/2011 at 21:31

    Heh, servettejä tulee itsekin hamstrattua, vaikka varsinkin isoille on käyttöä melko harvoin. Mikähän siinä on, että ne vetää puoleensa 😀

    Tunnistan myös noista peltipurkeista ja kannuista itseni – valkoisia kannuja rupesi yhtäkkiä kertymään (6 kpl) kunnes tuli tilan puute vastaan 🙂 Sama koskee peltipurkkeja, paitsi oikein kulahtaneita ja harmaita!

  • Reply eanna 25/07/2011 at 22:37

    Mä keräilen kynttilöitä. Vaikken edes ikinä polta niitä… Kaapit täynnä vanhoja kynttilöitä, satapäin. Ja puulaatikoita. Puulaatikot on jees, mutta niille ei ole enää tilaa. Tai jos kumminkin vielä olisi ?

  • Reply maiju 26/07/2011 at 10:00

    Uuu, puulaatikot on myös mun herkkä kohta, ostan melkein aina kun löydän jonkun kivan. Kynttilät menee onneksi käyttöön, kun niitäkin tulee ostettua aika paljon! 🙂

  • Reply Nalle 28/07/2011 at 07:51

    Astiat on mun heikkous. Ja vanhat täkit. Ne menee onneks kissojen petinä.

  • Reply Hanna from the corner table 29/07/2011 at 11:08

    Sallin pienet lipsumiset jos vaan tavarassa on tarpeeksi sitä jotain ja jos se yleensä on käytännöllinen 😉 Opiskelijabudjetilla on tosin helpompi vastustaa kiusausta.

    Ihania, ihania kuvia olet ottanut kodistanne! Tykkään kovasti.

  • Reply Sanne 29/07/2011 at 15:32

    Hej,

    just found you and love it ♥ !!!!
    Your kitchen is a DREAM !!!

    Will follow you in the future, best wishes from Germany,
    Sanne

  • Reply Katri 30/07/2011 at 10:34

    Aina niin inspiroivaa, ihanaa! Blogissani on sinulle tunnustus. 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *