• #LIFEWITHATODDLER

    Hei! Mahtava aurinkoinen viikonloppu takana! Ollaan oltu pihakirppiksillä, puistoissa ja tietysti kotosalla. Syksyn tullen meillä piti alkaa erilainen arki molempien lasten aloittaessa päiväkodin. Aina täyttää pian viisi ja on tähän asti ollut aiemmin vain puolisen vuotta päiväkodissa vähän ennen Theon syntymää. Sittemmin pari kolmen tunnin kerhopäivää viikossa on tuonut päiviin vaihtelua, kunnes loppukeväästä sekin määrä alkoi tuntua liian vähältä. Kaverit, seura ja ohjattu touhuaminen. Niitä hän sanoi kaipaavansa kovasti eli oli selvää, että Aina aloittaisi syksyllä puolipäiväisenä päivähoidossa. Veljen piti seurata perässä, mutta kuinkas sitten kävikään…
     
    Ei mamma raaskinut ja vähän on ikäkin sellainen, että Theon sopeutuminen päiväkotiin vaikutti hankalalta. Tiedämme jo nyt, että Teukka jää koko ensi vuodeksi taas kotiin merimiehen lyhentäessä työaikaa, joten tuntui turhalta totuttaa poikaa väkipakolla hoitoon vain neljän kuukauden ajaksi. On ollut niin vähän muiden hoidettavana muutenkin. Veivasin ahdistavaa päätöstä edestakaisin samalla kun otettiin paikka vastaan ja hankittiin kerhoreppuun täytettä. Hoidon aloitusta edeltävänä päivänä olin jo sitten niin paniikissa, että päätin kokeilla kääntää vielä yhden kiven eli kysyä omalta työnantajaltani mahdollisuutta nipistää vähän pois työajastani. Ilonkiljahduksia se ei aiheuttanut, mutta anomukseni onneksi hyväksyttiin eli näillä näkymin saan olla vielä vuoden loppuun asti osittaisella hoitovapaalla!




    Nimittäin sitä se on – iloa siitä, että saa olla lasten kanssa kotona. Etenkin nuorimman herran kohdalla huomaan, miten paljon olen kypsynyt vanhempana. Hermoilta kysytään kestävyyttä päivittäin, mutta se mitä lapsilta vastineeksi saa, on niin paljon enemmän mitä kaikki murheet yhteensä! Kodin suhteen revin ehkä eniten hiuksia, sillä nyt eletään todellista taaperovaihetta. Kiivetään pöydille, kurkotellaan tasoilta mitä ikinä käteen voi saada, päästetään roskiksella seisten täysillä vettä vessan lavuaariin, revitään vessapaperia rullasta, kaivetaan kukkaruukusta lattialle multaa, auotaan kaikkia mahdollisia kaappeja ja laatikoita ja pengotaan niiden sisältö, viedään tavaraa jatkuvalla syötöllä paikasta toiseen, ja mitähän vielä… Kaikki ylimääräinen on karsittu pois, jotta vahdittavaa olisi vähemmän, mutta silti! Sohvapöydän asetelmien sijaan haaveilen, että meillä voisi edes pitää sohvapöytää XD XD! Muistan Ainan vastaavan vaiheen ja sen, että se tuntui silloin yhtä työläältä. Noh, aika kuluu tiedän sen, ja tiedän senkin, että joskus tulen kaipaamaan tätä kaikkea. Onneksi meillä on mahdollisuus hidastaa ja elää lasten tahtiin, sillä loppupeleissä musta tuntuu, että se on ainoa tapa, jolla tästä pystyy kunnolla nauttimaan :). Onkos muita taaperoiden vanhempia?





    Life with a toddler. Sure keeps one busy. Theo is right about everywhere at the moment, not a stone left unturned at our home I can tell you. He is my little shadow interested in everything I do. It´s hard to keep an eye on him every second, but at the same time it´s so giving. He´s so real and genuine. And almost always in good humor. Love him so much, it almost brakes my heart! I wish he would stay this small. But I know he´ll grow up fast, so it´s up to me to appreciate the time we have now although it´s tuff sometimes.