• THE DOG AND THE TABLE

    Hei! Eilen, kun tulin kotiin meidän ovenpielessä oli iso musta tarjotin. Katsoin, että se saattoi myös olla pöydänkansi, koska pohjassa oli jaloille sopivat reiät. Alakerran rouva tuli samassa ulos, joten kysyin tietääkö hän kenen tarjotin on? Tarjotin oli rouvan ja hän oli juuri aikeissa viedä sen pois, koska koira oli kuulemma liian monta kertaa hotkaissut leivät sen päältä. Mutta jos haluan, niin voisin saada sen? Tuskailin hetken (koska en halua meille enää yhtään ylimääräistä
  • FLOWER LOVE

    Mökillä käynnistyy vihdoin hartaasti odotettu pieni pintaremontti, kun yläkerran kahteen makuuhuoneeseen naputellaan seinille puupaneelit (heti kun rautakauppa pystyy ne toimittamaan). Lupaan napata pari ennen-kuvaa, josta nykyinen ankeus selviää. Sisustusinto sai näistä suunnitelmista luonnollisesti hyvin nostetta eli klikkasin Marimekon alesta toiseen makkariin sivuverhon. Ostin kankaan ihan hasardina näkemättä sitä lainkaan luonnossa, mutta onneksi se oli niin ihana kuin ajattelin.
  • SUMMER ON A CUSHION

    Seuraa neljä kuvaa tyynystä. Ostin sen palkkapäivän kunniaksi ja muutenkin jotain tämän tapaista piristettä oon kaivannut  jo hetken. Kuosin nimi on Kesäheinä ja se on suorastaan lumonnut mut, vaikka onkin vähän tuommoinen abstraktiysäri. Tekisi mieli tätä myös verhona, mutta ehkä en tässä kesä-hypessä uskalla ostaa... Joku vähemmän vuodenaikasidonnainen on varmaan parempi 🙂   Tuolikaruselli pyörii meillä tasaiseen tahtiin ja nyt oli Bertoian vuoro siirtyä pois keittiöstä
  • THE 2ND OF SUMMER

    Tänään on kesäkuun toinen päivä eli nyt on virallisesti kesä! Poimin meidän pihasta muutaman keltaisen kukan, vaikka ne kestikin maljakossa vain hetken. Nyt tuntuu, että haluaisin tänne puutaloon vielä enemmän puutalotunnelmaa, näissä kuvissa on mun mielestä ripaus sitä 🙂   It´s officially summer now, the second day of all summer days! Let´s enjoy us! vases   |   2nd hand table   |   trash find
  • DUMPED

    Löysin pienen rottinkipöydän eräs päivä. Se oli lähitalon kellarin siivouksessa menossa kaatopaikalle turkoosin jakkaran kanssa. Vähän likainen, mutta täysin ehjä! Poimin kapistukset mukaan ja mulla on hyvä tuntuma, että tästä saan mökille hyvän yöpöydän! Jakkara vaatii vähän työtä, mutta sillekin olisi jo paikka kaminan sytytystuolina. Loistavaa tiistaita! I found this small table from a trash bin two days ago. I think it´s my new bedside table on the cabin!