• SUNDAY. Joulukuu vierii eteen päin mukavaa vauhtia. Talvi on ehkä rajannut kiireitä pois tai sitten jostain muusta syystä on tullut vietettyä enemmän aikaa kotona. Voi sanoa, että on todella ehtinyt nauttia talven tulosta ja näistä pimeistä illoista! Ei siihen tarvita takkatulta, lomaa tai muita ylellisyyksiä - riittää että on lämmintä ja joku mukava paikka, johon asettua. Kynttilöitä paljon totta kai. Ja herkkuja... päätin etten sure muutamaa kesän jälkeen kertynyttä kiloa
  • GO FOR SLOW

    Uuh, mikä ihana pitkä viikonloppu takana! Sitä edelsi kolmen päivän työreissu Linköpingissä eli pidempi vapaa tuli todella tarpeeseen. Vähän onneksi ehdittiin kierrellä ruotsalaisissa pikkukaupoissa, joista löytyi kaikenlaista pientä sisustusjuttua kotiin. Niin paljon parempi valikoima kuin kotimaisissa, nyyh... Ostoksista ehkä kuvia myöhemmin. Lisää nopeutta olisin kaivannut ainoastaan liikkumiseen maiden välillä - kuusi lentomatkaa tuntui vähän liitoitellulta näille etäisyyksille
  • PRETTY BIRDS

    Hei! Löysin torin kirppistarjonnasta kesällä vanhan koulutaulun. Vähän tällainen rähjäinen, mutta vitosen löydöksi silti oikein passeli ja lähti varmuudella mukaan. Tikkaat toimittavat yhdessä klipsispotin kanssa jalkalampun virkaa. Jännää mennä tänään kotiin katsomaan millaiselta siellä ikkunoiden vaihdon jälkeen näyttää.. Sääli luopua vanhoista, mutta ehkä talvella olisin ollut toista mieltä. Oikein kivaa viikonloppua kaikille! Luvassa varmaankin seuraavana tyylipostausta,
  • IT´S A START

    Mietin pitkään mitä teen melkein kolmevuotiaan fru skrot -blogini suhteen nyt kun elämäntilanne on sen aloittamisvaiheesta muuttunut niin paljon. Blogilla on kivasti seuraajia ja sinne on vuosien saatossa kertynyt paljon erilaista - kuvia, pohdintaa ja ideoita. Kiitos kaikille, jotka olette sinne jättäneet ajatuksen jos toisenkin! Silti se jo nimensäkin puolesta edustaa asioita, joista olen luopumassa. Bloggailusta on silti tullut niin tärkeä harrastus, etten osaa olla ilmankaan. Eli