• #LIFEWITHATODDLER

    Hei! Mahtava aurinkoinen viikonloppu takana! Ollaan oltu pihakirppiksillä, puistoissa ja tietysti kotosalla. Syksyn tullen meillä piti alkaa erilainen arki molempien lasten aloittaessa päiväkodin. Aina täyttää pian viisi ja on tähän asti ollut aiemmin vain puolisen vuotta päiväkodissa vähän ennen Theon syntymää. Sittemmin pari kolmen tunnin kerhopäivää viikossa on tuonut päiviin vaihtelua, kunnes loppukeväästä sekin määrä alkoi tuntua liian vähältä. Kaverit, seura ja ohjattu touhuaminen. Niitä hän sanoi kaipaavansa kovasti eli oli selvää, että Aina aloittaisi syksyllä puolipäiväisenä päivähoidossa. Veljen piti seurata perässä, mutta kuinkas sitten kävikään…
     
    Ei mamma raaskinut ja vähän on ikäkin sellainen, että Theon sopeutuminen päiväkotiin vaikutti hankalalta. Tiedämme jo nyt, että Teukka jää koko ensi vuodeksi taas kotiin merimiehen lyhentäessä työaikaa, joten tuntui turhalta totuttaa poikaa väkipakolla hoitoon vain neljän kuukauden ajaksi. On ollut niin vähän muiden hoidettavana muutenkin. Veivasin ahdistavaa päätöstä edestakaisin samalla kun otettiin paikka vastaan ja hankittiin kerhoreppuun täytettä. Hoidon aloitusta edeltävänä päivänä olin jo sitten niin paniikissa, että päätin kokeilla kääntää vielä yhden kiven eli kysyä omalta työnantajaltani mahdollisuutta nipistää vähän pois työajastani. Ilonkiljahduksia se ei aiheuttanut, mutta anomukseni onneksi hyväksyttiin eli näillä näkymin saan olla vielä vuoden loppuun asti osittaisella hoitovapaalla!




    Nimittäin sitä se on – iloa siitä, että saa olla lasten kanssa kotona. Etenkin nuorimman herran kohdalla huomaan, miten paljon olen kypsynyt vanhempana. Hermoilta kysytään kestävyyttä päivittäin, mutta se mitä lapsilta vastineeksi saa, on niin paljon enemmän mitä kaikki murheet yhteensä! Kodin suhteen revin ehkä eniten hiuksia, sillä nyt eletään todellista taaperovaihetta. Kiivetään pöydille, kurkotellaan tasoilta mitä ikinä käteen voi saada, päästetään roskiksella seisten täysillä vettä vessan lavuaariin, revitään vessapaperia rullasta, kaivetaan kukkaruukusta lattialle multaa, auotaan kaikkia mahdollisia kaappeja ja laatikoita ja pengotaan niiden sisältö, viedään tavaraa jatkuvalla syötöllä paikasta toiseen, ja mitähän vielä… Kaikki ylimääräinen on karsittu pois, jotta vahdittavaa olisi vähemmän, mutta silti! Sohvapöydän asetelmien sijaan haaveilen, että meillä voisi edes pitää sohvapöytää XD XD! Muistan Ainan vastaavan vaiheen ja sen, että se tuntui silloin yhtä työläältä. Noh, aika kuluu tiedän sen, ja tiedän senkin, että joskus tulen kaipaamaan tätä kaikkea. Onneksi meillä on mahdollisuus hidastaa ja elää lasten tahtiin, sillä loppupeleissä musta tuntuu, että se on ainoa tapa, jolla tästä pystyy kunnolla nauttimaan :). Onkos muita taaperoiden vanhempia?





    Life with a toddler. Sure keeps one busy. Theo is right about everywhere at the moment, not a stone left unturned at our home I can tell you. He is my little shadow interested in everything I do. It´s hard to keep an eye on him every second, but at the same time it´s so giving. He´s so real and genuine. And almost always in good humor. Love him so much, it almost brakes my heart! I wish he would stay this small. But I know he´ll grow up fast, so it´s up to me to appreciate the time we have now although it´s tuff sometimes.

  • THE REAL DEAL

    Hei, olen aina välillä mietiskellyt muuttoa ja säännöllisin väliajoin käynyt läpi tarjolla olevia taloja ja asuntoja. Klikkailen yleensä ensin meidän oman hintaluokan kohteita, kunnes turhaudun ja alan katsella, minkälaisen kodin täältä päin saisi, jos rahaa olisi laittaa tuplaten enemmän. Tämä vasta saakin pulssin nousemaan, sillä valitettavasti isommalla rahamäärällä saa tältä alueelta vain enemmän neliöitä ja pihaa. Asumisen laatua sillä ei kuitenkaan saa, sillä itse ymmärrän sen muina tekijöinä kuin neliöinä tai tontin kokona. Aivan päinvastoin! Mulle asumisen laatu on yhtä kuin laadukkaat ja aidot materiaalit, persoonalliset ratkaisut sekä se, että remontit on tehty kunkin talon ja rakennuksen aikakautta vaalien. Selain meneekin hyvin nopeasti kiinni, kun eteen tulee monen sadantuhannen euron arvoinen lähes satavuotias talo, johon on valittu halvimmat pintamateriaalit sekä kokovalkoinen korkeakiiltokeittiö. Ollaanko me suomalaiset vähän liian turvallisuushakuisia, mitä sisustamiseen tulee? Ja valitaanko liian helposti se halvin vaihtoehto miettimättä, mikä vaikutus sillä on asunnon tunnelmaan?


    photo Mikko Ryhänen / styling Susanna Vento / AD Joanna Laajisto / stylist assistant Pinja Forsman




    Nämä kuvat ovat Timberwiseltä tältä keväältä, mutta voisin katsella niitä mihin vuodenaikaan tahansa. Toki niistä näkyvät tämän hetkiset sisustustrendit, mutta samalla joka kuvassa on jotain todella ajatonta. Katse ei voi olla kiinnittymättä lattiaan, sillä se on mun mielestä yksi kodin tärkeimmistä tekijöistä! Vaikka tämä ei ole mikään Timberwisen mainospostaus, toivoisin niin, että ihmiset eivät valitsisi asuntoihinsa halvimpia laminaatteja. Koska aito on aito, eikä sitä voi jäljitellä. Nopeiden pikaremonttien sijaan olisikin ehkä fiksumpaa säästää hetken aikaa, jotta materiaaleiksi voisi valita jotain kauniisti ikääntyvää ja aikaa kestävää? Myöskään kaikkea vanhaa ei tarvitse aina purkaa vaan olisi hienoa, jos koteihin syntyisi persoonallista kerroksellisuutta, joka kävisi vuoropuhelua uuden kanssa.

    En tiedä, mistä nämä ajatukset nyt pulpahtivat pintaan, mutta ne käyvät mielessä aina tasaisin väliajoin. Ja ei, me ei olla tällä hetkellä muuttamassa mihinkään, sillä taidan talohaaveideni kanssa elää sen verran pilvilinnoissa, että oma tämän hetkinen koti tuntuu meille edelleen parhaalta vaihtoehdolta. 🙂




     Susanna Vento for Timberwise. Love the athmosphere in these pictures. So timeless and old and new in perfect harmony!