Tag Archives: details

 

Hei! Lukaisin juuri Residence-lehden fb-sivuilta jutun, jonka mukaan tämän syksyn kuumimpia trendejä sisustuksessa ovat ruskean eri sävyt, runsaat tekstiilit, matalat sohvapöydät, keramiikka ja teekannut! Toisin sanoen kaikki, mikä lisää kodikkuutta ja kotona viihtymistä. Näistä erityisesti tuo ruskea kiinnitti mun huomion, sillä yhtäkkiä se on itsestäkin alkanut tuntua vetoavalta. Tänään toin meille sitä pienen annoksen lisää, …

 

Hei! Pikainen huikkaus tänne. Iltojen pimentymisen huomaa nyt niin hyvin. Tekee mieli sytyttää pari kynttilää, keräillä lasten lelut pois katsetta häiritsemästä ja istahtaa sohvalle. Tunti tai kaksi aikuisten aikaa ja sitten hiljaa hiippaillen sänkyyn ettei herätä vauvaa. Vaikka syksyn tulo tuntuu tällä hetkellä aika ahdistavalta odotan silti yhtä asiaa – untuvapeittoja! Zzzzzzzz Lundian laatikko saatu …

 

Hei! Poden materiaalista rakkautta jollain tasolla ihan jatkuvasti, se on semmoinen perusominaisuus mussa. Tulista ensihuumaa tulee koettua silti aniharvoin, sillä bloggaajana näkökenttä on koko ajan enemmän tai vähemmän alttiina kaikenlaiselle tavaralle. Mutta joskus joku juttu pääsee iskemään niin, että melkein sukat pyörivät jaloissa! Niin kävi tällä viikolla, kun kuva Cooeen pallomaljakoista tavoitti mykiöni. Pieniä, mattapintaisia …

 

Yhteistyössä Abl-Laatat Keittiön ruokailutilan muutos tuli pari viikkoa sitten päätökseen, kun yksi hartaasti odotettu lava saapui meidän pihaan. Aiemminhan keittiöön oli jo tullut kahdesta keittiön yläkaapista koostuva kaapisto, mutta siitä puuttui sekä jalat että päälle jonkinlainen taso. Mietin pitkään erityisesti tuota tasoa ja päädyin lopuksi siihen, että haluan siihen jonkun ajattoman materiaalin, joka kestää käytössä. …

 

Hei! Tämmöinen pieni välitunnelmointi kesken viikon. Kuvaa hyvin ehkä mun nykyistä oloa eli sitä raukeuden tilaa, joka on kotona vastassa iltaisin töiden jälkeen. Väsyttää armottomasti, mutta nukkua ei voi koska yöunet saattavat sotkeentua. Myös kaikki liian mukavat lukuhetket ovat petollisia, samoin rentoutuminen sohvalla. Koska nukahtaminen. Istuminenkaan ei tule kyseeseen, koska vauva painaa työpäivän jäljiltä kylkikaariin. …

 

[mittaustagi] Hei! Vaikka koko ajan tuntuu, että valon määrä lisääntyy, niin se ei silti jotenkin yllä kuviin asti. Ihan vielä. Näistäkin puuttuu värit. Ehkä kamerallekin tarttis tehdä jotain, kuka tietää.. Ikkunalaudalle on joka tapauksessa tullut pari uutta kukkaa ja ensin makkarissakin käynyt isompi viherkasvi asettui paremmin tähän. Plantagen jakoi tammikuussa mainoskuvaston, jonka takasivulla oli -50 …

 

 [mittaustagi] Hei! Taas on tullut käytyä kirppiksellä. On tullut katseltua kulahtanutta keramiikkaa, jolla uusia pikkuhiljaa astiakaapin sisältöä. Nyt lykästi ison tarjoiluvadin muodossa, taitaa olla jonkun itse tekemä. Hieman epätasainen muoto ja rennosti roiskittu lasite tekivät vaikutuksen! Tämä niin odottaa uutta ruokapöytää, joka toivottavasti tulee vielä helmikuun aikana… Pieni pyöreä maljakko oli muuten vain symppis, tämän …

 

Hei! Viikonloppu alkoi täällä mukavasti, kun sain hakea postista Jollyroomin jälkitoimituspaketin, jossa oli jotain piristävää ja keväistä Ainan huoneeseen. Nimittäin ihana Majvillanin Tivoli-pussilakanasetti, joka on 100 % ekologista puuvillaa! En yleensä perusta pastelleista, mutta herkullisista väriyhdistelmistä kylläkin. Näiden pastelliunelmien sävyt on ihan nappiin ja koko huone tuntui raikastuvan samalla! Majvillan bed set saatu / gifted …

 

[mittaustagi] Voihan kevät! Vaikka se ei vielä ole edes alkanut. Ja meillä edelleen on joulukoristeita esillä. Pinnan alla silti kytee jotain – kodin täyspuhdistus ja ehkä joku pieni muutos… Erityisesti ruokailutila kaipaa jotain, tuntuu että oon lopullisesti kyllästynyt meidän ruokapöytään. Tai en niin kyllästynyt, että laittaisin sen kokonaan pois, mutta ainakin hetkeksi vintille lepäämään.   …