• ONE ON THE WALL / GIVEAWAY WINNER

    Hei! Meidän alkuperäisessä kylpyhuonesuunnitelmassa oli yhteensä kaksi vaakatasoon kiinnitettävää REG-seinäkaappia. Mittailin paikkoja ahkerasti, mutta niinhän se usein menee, että mittasuhteet pystyy hahmottamaan vasta paikanpäällä kun sulla on tuote käsissäsi. Niinpä kylppärin seinälle asennettiin vain yksi kaappi - toinenkin olisi sen yläpuolelle mennyt, mutta jotenkin mun silmään vaikutelmasta olisi tullut liian raskas?       Eli mitä tehdä ylimääräiselle kaapille?
  • | TWO M2

    Kaksi neliötä, jossa mikään ei häiritse. Laajempaan kuvaan en pysty, koska kaaos on kaikkialla. Eteisen penkki on nostettu makkariin pois vesivaraajan ja remonttivehkeiden tieltä. Aloitin tän hiomista jo varmaan kaksi vuotta sitten, mutta inspiraatio loppui kesken. Eteisen paneelikattoa maalatessa sain idean maalata arkun alaosan valkoiseksi ylijäämämaalilla. Mukavasti raikastui eikä vanha talonpoikaiskaluste menettänyt luonnettaan ihan kokonaan.   Tyyny on Marimekosta - ostin sen siskolta
  • STYILING FOR HOUSEBYF

    Mikä on sisustaja-bloggaajan suola? Mulle se on ehdottomasti mahdollisuus suunnitella jostakin kiinnostavasta visuaalinen kokonaisuus ja  taltioida lopputulos kameralle. Sitähän kuvapainotteinen bloggaaminen on melko puhtaimmillaan, vaikka esineet ovat ihan niitä omia.   Vielä mielenkiintoisempaa on järjestellä jonkun muun tavaroita. Saada käteen kaksi kassillista tavaraa, ilman mitään aavistusta niiden sisällöstä. Sain tämän tilaisuuden vaasalaisen House by F -sisustusliikkeen kanssa
  • DIY WOOD RACK

    Hei! DIYta lupasin eli nyt sitä tulee! Mökillä syntyi siis viime viikonloppuna yksinkertainen halkoteline, joka tekaistiin valmiiksi sahatusta liimapuulevystä. Merimiestä tarvittiin lähinnä kulmien sahaamiseen, koska halusin telineestä mahdollisimman siistin ja ruuvittoman näköisen. No ruuveja (ja liimaa) kyllä tarvittiin, mutta ne jäivät hyvin piiloon käyttämällä kulmarautoja telineen sisäpuolella. Lopuksi kolme kerrosta valkoista maalia ja homma oli sillä selvä!   Teline
  • THE ROOM ROULETTE

    Hei! Päätös jäädä asumaan tähän nykyiseen kotiin sai aikaan sen, että nyt oli aika miettiä ratkaisua niihin muutamiin ongelmakohtiin. Yksi niistä oli huonejako. Kuka tarvitsee tilaa ja mihin? Tulin aika nopeasti siihen lopputulokseen, että on turhaa seisottaa meidän parisänkyä asunnon isoimmassa huoneessa ja ahtaa toinen lapsista työpöytien kanssa samaan. Se ei toiminut ja tärkeitä neliöitä oli ihan vajaakäytöllä. Eniten leikkitilaa tarvitsee tällä hetkellä tyttö, joten