• MY HEART SKIPPED A BEAT

    Hei! Viiden päivän ajan on ollut täysi kevät. Nimittäin Pariisissa, josta tulin eilen 🙂 Vihreät nurmikot, kuivat kadut, puissa orastavat lehdet, tulppaanit, lämmin aurinko ja monet muut kevään hehkeät merkit saivat hengästymään tällaisen Siperian asukin. Eikä se yksin. Olin ennakkoon haarukoinut Pariisin kirpputoreja ja antiikkiin keskittyneitä alueita odottamatta silti sen kummempia. Ja voin sanoa, että yllätys oli melkoinen!!! Kun päästiin ekaan antiikkihalliin en varmaan
  • TO SHARE

    Hei! Meillä on erään ystävän kanssa hyvä vaihtopalvelu: mikäli jokin tavara ei sovi omaan kotiin, niin sen voi antaa/lainata/myydä toiselle! Tällä kertaa koeteltiin mun voimia, sillä kahvittelun päätteeksi raahasin heiltä kotiin tämän vanhan matalan oven. Ajattelin ensin sen sängynpäädyksi kyljelleen, mutta eipä sitä sitten paljon tyynyjen takaa näkynyt. Sänky oli liian korkea. Niinpä ovi on nyt näin, Indiskan paperisilla norsuilla koristettuna. Mukavat ovat ovessa värit
  • PLUM

    Hei! Lila on nyt ilmeisesti kuuminta hottia sekä vaatteissa että kotona. Yleensä en juuri perusta väritrendeistä, mutta jotenkin salakavalasti tämä kyseinen luumunsävy on saanut otteeseen. Innostus on sentään sen verran ollut kontrolloitavissa, että sen käyttö on rajoittunut vain makuuhuoneeseen. Maton sävy ei näistä kuvista juuri näy, mutta sanottakoon sen olevan todellinen outolintu. Pyöreä tyyny oli pakko saada H&M:stä. Ruskea jakkara oli hauska antiikkilöytö muutaman
  • BEAUTY MEETS PRACTICAL

    Hei! Useimmille meistä on tuttua se äkkirakastumisen tunne, joka seuraa kun esimerkiksi kirppiksellä kohtaa jotain ainutlaatuista - pakko saada! Itse olen tuolloin taipuvainen heivaamaan kaikenlaisen järkipuheen ja keskityn vain siihen, miten saisin tavaran istutettua kotiin. Vaikka monesti kiirehdin jo senkin edelle ja järkeilen ongelman ratkaisevan itse itsensä. Mielenkiintoiselle tavaralle on aina tilaa... Mutta bonusta tietty on, jos esineestä on jotain hyötyä. Vanhoissa tavaroissa
  • GETTING IT TOGETHER

    Hei! Viikonloppu on kutakuinkin keskivaiheilla. Kertakaikkisen nautittavaa ollut, eilen herkuteltiin sushilla ja tänään on peuhattu Paavon kanssa läheisessä kylpylässä. Parhaita ovat sellaiset kiireettömät hetket, kun voi nauttia kahvit, loikoilla sängyllä tai puuhailla jotain muuta ihan tavallista. 🙂 Kokonaan kädet suorina en tietty osaa olla, joten sitä varten tarvitaan pieni nurkkaus jossa voi väkerrellä mitä mieleen tulee. Ja säilyttää joka päivä käytössä olevia tavaroita.