• DIY WINDOW SHELF

    Hei! Ajattelin kurkata vielä äkkiä tänne ennen saunaan menoa. Oli vähän harmaa päivä, mutta sain kuin sainkin pari kuvaa taltioitua keittiöstä ja parista uudesta jutusta siellä. Olen aina välillä haaveillut kapeasta ikkunan eteen tulevasta hyllystä, joka toimisi kivana paikkana yrteille ja satunnaiselle keittiötavaroille. Sopiva hylly on odottanut valmiina kellarissa, joten sen kaveriksi pätkäisin nopeasti pienet kannattimet, jotka maalasin valkoiseksi. Hylly on aiemmin ollut täällä
  • KIDS ROOM DESK MAKEOVER

    Hei taas! Nyt on kyllä niin kummallinen talvi, välillä tuntuu ettei kunnolla edes tiedä, mitä vuodenaikaa eletään! Lumen puute ei muuten haittaa, mutta valoisuudessa sen tuntee tai ennemminkin jatkuvassa, väsyttävässä pimeydessä. Töiden jälkeen olisi kiva puuhastella vielä jotain, mutta olo on saamaton ja ideat karkaavat päästä. Ellei sitten ole kyse sellaisesta asiasta, joka tulee suoraan nenän eteen eikä vaadi kummempaa mielikuvitusta. Sellainen kevyt makeover osui viime viikolle,
  • DIY BUILT-IN BOOKCASE

    Hei! Ajattelin päivittää tänään tänne vuoden ensimmäisen DIY-projektin sekä samalla vähän olohuoneen tilannetta. Yleensä suunnittelen sisustus- ja remonttijuttuja pitkään ja pohdin useita eri vaihtoehtoja ennen päätöksen tekemistä. Mutta sitten on näitä yksi-asia-johti-toiseen -sattumia, joiden myötä käynnistyy eräänlainen lumipalloefekti, jollaista en etukäteen ole osannut suunnitella. Tällä kertaa liikkeellepaneva voima oli televisio ja siihen liittyvä jo muutosta asti
  • MENU DANCING PENDANT

    Kaupallinen yhteistyö Valaisinmestari Hei! Kenellekään ei varnasti tule uutena tietona, että olen parantumaton valaisinhullu. Jos pitäisi antaa yksi vinkki persoonallisen sisustuksen rakentamiseksi, niin sanoisin, että panosta kauniiseen ja näyttävään valaisimeen. Yksi oma valaisinhaaveeni toteutui tämän Valaisinmestarin yhteistyön myötä, kun ruokailutilan ilme täydentyi Menun jo muutaman vuoden vanhalla Dancing-kattovalaisimella. Dancingin halkaisija on hulppeat 95 cm ja muoto
  • SNAPSHOTS FROM CHRISTMAS

    Hei! Joulu on siis ohi ja täällä on ollut ensimmäinen työpäiväkin loman jälkeen. Lasku on onneksi huippupehmeä, kun samantien saa rauhoittua viikonloppuun ja ensi viikkokin on tynkä. Täällä on nautittu joulusta kaikella tapaa, lasten ilosta, hyvistä mauista ja mahdollisuudesta vain olla tekemättä mitään sen ihmeellisempää. Tunnen jo nyt miten hyvää laakereilla lepäily on tehnyt, sillä päähän on hiljalleen alkanut kerääntyä uutta sisustus- ja remppainspiraatiota! Aloitin