• YELLOW DUVET COVERS

    Hei! Olen viime aikoina yhä enemmän miettinyt värien ja sävyjen merkitystä tunnelman luomisessa. Itselläni kaikki lähtee siitä, että sävymaailma tuntuu hyvältä ja luo tietyt puitteet esimerkiksi huonekaluille. Siitä huolimatta koen, että en kuitenkaan ole ns. kausivärisisustaja. En juuri koskaan hanki tekstiilejä niin, että esimerkiksi verhoissa, matoissa ja koristetyynyissä olisi jokin sama niitä yhdistävä sävy tai kuosi. On ehkä tullut aikoinaan luettua liikaa tiettyjä postimyyntikuvastoja,
  • THE DARK ROOM

    Huomenta! Tähänastisista kotikuvista on välittynyt meidän kodista melko vaalea yleisvaikutelma. Ja sellainen se toki onkin, mutta poikkeus tunnetusti vahvistaa säännön ;). Olohuoneen vieressä on nimittäin vielä yksi huone, joka on jonkinlainen viihdekeskus musiikin kuunteluun ja tietokoneella hengailuun. Täällä kirjoittelen esimerkiksi blogia tällä hetkellä. Koska kaikki muut huoneet ovat yhteydessä toisiinsa, oli niihin helpoin valita sama vaalea väriskaala. Työhuone sen sijaan
  • BEDROOM IN NATURAL TONES

    Hei taas täältä puolen ruutua! Olemme pakertaneet viime viikot aivan kyllästymiseen asti listojen kanssa enkä totta puhuen vieläkään tahdo uskoa, miten paljon niiden kanssa on ollut hommaa! Listojen vaihtaminen oli kyllä tiedossa jo ostohetkellä, sillä uusilla ohuilla listoilla varustettuna talo tuntui kuin hukanneen osan itsestään. Valjua ja kolkkoa, ei mitään kaunista mihin silmä voisi tarttua. Niinpä meidän käsien kautta on nyt kulkenut valehtelematta ainakin 500 metriä leveää
  • IN BLOOM – POPPIES

    Hei! Taas vierähti viikko ja samalla vaihtui myös kuukausi. Mennyttä toukokuuta ei tarvitse erikseen hehkuttaa, olihan se jotain aivan älyttömän ihanaa! Kaikki kukat tuntuvat olevan etuajassa, sillä tänään huomasin jo juhannusruusunkin puhjenneen. Tällä hetkellä ihastuttavat kuitenkin eniten etupihan punaiset unikot. Olin jo vähällä kitkeä niiden karvaiset varret, kun niitä ensimmäistä kertaa alkoi ilmaantua, mutta onneksi maltoin katsoa mitä tulevan pitää. Niin sympaattisen
  • INSPIRATION HOS NINA PERSSON

    Hei! Voimien ja uuden inspiraation keräilyvaihe on täällä edelleen vahvasti meneillään etenkin, kun elämme yhä hienoisessa epävarmuudessa asumisen suhteen. Ei ole ihan tuulesta temmattu ajatus, että odottavan aika on pitkä! Tänään saimme sentään oman asunnon kosteusmittaauksen hoidettua eli seuraava tärkeä vaihe on tulevan kodin kuntokartoitus. Sitä haluaisi kovasti suunnitella tulevaa, mutta niihin ajatuksiin ei vielä uskalla täysin heittäytyä niin kauan, kun avoimia kysymyksiä