• BOHEMIAN

    Jihuu, se on viikonloppu taas, tervetuloa rentoilu ja pitkät yöunet! Itse päätin pehmittää töiden alkua uudella kenkäparilla sekä hortensialla, jota olen muutaman viikon jo odottanut edes jonkinlaiseen aleen. Kakskymppiä on nimittäin hiukan liikaa lakastuvat kasvista, olkoonkin upean täydellinen yksilö kuten tämä kuvassa näkyvä! Plantagen myy näitä nyt hintaan 9,95 €, joten siinä pieni vinkki viikonlopulle :). pöytä * table | sisustus IN sorsa * duck | jeanne d´arc
  • BOWLING ALONE

    Hei! Hetki on taas vierähtänyt viime asioinnista. Uuden työn ja kuntosalikortin myötä yritän haeskella uutta rytmiä. Vaatii priorisointia ja välillä bloggailu ikävä kyllä jää viivan alle. Mukavia löytöjä on silti tullut mukavasti vastaan eli niistä yritän postailla myöhemmin. Kuvan kulhot ostin Linköpingistä jouluna. Kulhoja on ihan riittämiin jo ennestään, mutta näitä en voinut jättää. Ja tähyilenpä jopa täydennystä tähän Brosten sarjaan... Some
  • WHEN IN RIGA

    Hei! Kolmen päivän jälkeen on yllättävän kiva palata kotiin. Riikassa oli silti hirmumukavaa: hyvää ruokaa, monipuolisesti shoppailtavaa sekä muutenkin paljon nähtävää. Silti sanoisin, että Latvian helmessä kannattaa käydä kesällä tai ainakin luulisi että sen monet puistot ja kaunis vanha kaupunki ovat silloin enemmän edukseen. Joulutunnelma välittyi onneksi joka puolelta - en muuten tiennyt, että Riikassa pystytettiin vuonna 1510 ensimmäinen joulukuusi! Seuraavassa sekalaisia
  • A PAIR OF CHAIRS

    Hei! 57 neliön asunnossa on aika harvinaista, että on tilaa kahdelle ruokailutilalle. Mutta en tiedä miten muutenkaan puusohvan tänne asettelisi kuin laittamalla sen eteen pöydän ja ympärille tuolit. Suosituin paikka tämä joka kerta kuitenkin on, kun kavereita tulee kylään. Olen jo pitkään havitellut tähän tuoleja kahden puujakkaran tilalle. Nyt ne vihdoin löysin eli kaksi Nordalin metallituolia todellakin kohensi istumismukavuutta jo ihan sillä, että niissä on selkänojat. Toinen
  • I LOVE LONDON!

    Hei! Nyt on kulunut neljä päivää kotiutumisesta. Olipahan reissu, vaikka kolmessa ja puolessa päivässä ei tullut nähtyä ehkä kuin 2 % Britannian pääkaupungista. Lontoo on monipuolinen, värikäs ja elämää sykkivä, mutta samalla sopivasti kodikkaan nuhruinen ja välitön. Brittien ystävällisyys ja mutkattomuus tekivät vaikutuksen eikä ajoittainen väentungoskaan haitannut. Tuntui, että tänne haluan jäädä! No ainakin palata uudelleen. Seuraavassa fiiliskuvia reissulta satunnaisessa