• WAITING

    Hei! Huomenna saadaan keittiö lopullisesti kuntoon, kunhan remppamies vaan aamulla ilmaantuu. Olen luottavainen. Keittiönkaappien irrotetut rungot ovat pyörineet missä milloinkin tiellä ja kaikenlaista niihin kuuluvaa kippoa ja purnukkaa on joka puolella. Kiva saada ne omille paikoilleen. Keittiössä on Högforsin 5A puuhella, jonka varaan lasketaan paljon syksyn tullen. Jo ajatus kauan muhineesta lihapadasta ja siinä paistetuista pullista kantaa pitkälle syysmasiksen torjunnassa. Tosin
  • ENTRENCE AND HALLWAY

    ENTRANCE. Talo, jossa asumme on kaksikerroksinen, mutta asuntomme on yhdessä tasossa talon toisessa kerroksessa. Meillä on kuitenkin oma sisäänkäynti eli ulko-oven avatessa vastaan tulee portaikko, joita pitkin päästään itse asuntoon ja meidän eteiseen. Itse portaista en saanut nyt järkevää kuvaa, mutta ne ovat oikein kivat - harmaat ja puiset. Muutama kesäkukka istutettuna vanhoihin sinkkisaaveihin. Ja tässä itse eteinen. Kuva on otettu toisesta makuuhuoneesta eli kaappien