• 20 m2

    Hei! Keittiö on tämän uuden kodin ehdoton keskipiste ja on jo nyt osoittautunut paikaksi, jossa vietetään eniten aikaa. Neliöitä on ainakin kaksikymmentä eli todennäköisesti huone on yhdistetty kahdesta pienemmästä. Keittiössä tehtiin suurin remonteeraus: punaiset lattiat maalattiin harmaiksi (kuten muussa asunnossa), seinät liitutaulumaalilla ja valkoisella. Edelliset omaistajan makeat retrokukkatapetit olisi melkein menneet, mutta niitä ei voitu säilyttää, koska keittiössä
  • A PAIR OF CHAIRS

    Hei! 57 neliön asunnossa on aika harvinaista, että on tilaa kahdelle ruokailutilalle. Mutta en tiedä miten muutenkaan puusohvan tänne asettelisi kuin laittamalla sen eteen pöydän ja ympärille tuolit. Suosituin paikka tämä joka kerta kuitenkin on, kun kavereita tulee kylään. Olen jo pitkään havitellut tähän tuoleja kahden puujakkaran tilalle. Nyt ne vihdoin löysin eli kaksi Nordalin metallituolia todellakin kohensi istumismukavuutta jo ihan sillä, että niissä on selkänojat. Toinen
  • MORE ROOM FOR JUNK

    Hei! Nopea maanantai-postaus. Tavoitteena ainoastaan näyttää, että pieneenkin keittiöön saa paljon roinaa menemään esimerkiksi lisäämällä lähes mahdottomiin paikkoihin hyllyn tai naulakon. Tämä tuli tosi tarpeeseen, sillä muuten wanhat kannut olisivat joutuneet kaapin perukoille. Ja se on ihan väärä paikka näin näteille kannuille absolut. Just a quick update from my tiny kitchen. Only to show how easily more room can be fixed for beautiful junk just by adding a one shelf
  • MORE MODERN

    Oh no, aika laukkaa ja kohta jo saadaan aloittaa joulun odotus. Kääk. Miten tässä näin kävi?? Blogin päivitys on jäänyt muuton ja muiden kiireiden jalkoihin. Inspiraatiota kyllä löytyy ja onkin vähän harmillista, etten ole ehtinyt sitä täällä jakamaan. Täytyy skarpata. Olen jo jonkin aikaa tuntenut alati kasvavaa vetoa design-juttuihin eli moderniin ja virtaviivaiseen suunnitteluun. Halajaisin erityisesti jotain tyylikästä valaisinta ja kahta keittiöntuolia, jotka toisivat
  • KITCHEN

    Uudessa asunnossa on aika kivan kokoinen keittiö - jos haluaisin, saisin siihen jopa mahdutettua maailman pienimmän ruokapöydän. Kaapit ovat ehtaa 50-lukua ja väriltään keltaiset. Eivät juuri häiritse vaikka aina tietysti voisi olla paremmin. Kaakelit onneksi ovat valkoiset ja tasot suht neutraalit. Muuten väritys on aika mustavalkoista - pieni valkoisista esineistä koostuva emalisarjakin sai tällä viikolla täydennystä ekan kuvan kattilasta sekä kulhosta, jossa on sipuleita. Kattila