• YELLOW SUMMERHOUSE KITCHEN

    Hei! Kesäloma on kulunut tavalliseen tapaan nopeasti, vaikka olemme pysytelleet pääasiassa lähialueella niin omalla kuin ystävienkin kesämökeillä mökkeillen. Jotenkin se tuntui luonnolliselta jatkumolta kevään koronatilanteeseen ja samalla myös vapauttavalta, kun ei ole tarvinnut lähteä minnekään. Ei edes sukuloimaan Helsinkiin. Ehtiihän sitä. 🙂 Ajatus omasta mökistä saaressa merenrannalla voi tuntua aivan ihanalta, mutta mun on pakko myöntää, että siihen on liittynyt
  • VANHAN AJAN LIPEÄKÄSITELTY LAUTALATTIA

    Kaupallinen yhteistyö Osmo Color

    Hei! Tervetuloa sisälle Kanalaan nyt kun ulkopuolen muutos on tullut esiteltyä! Aiemmassa postauksessa jo vilautinkin lähtötilannetta eli melko karuja puitteita sen jälkeen, kun kaikki irti lähtevä pintamateriaali oli purettu pois. Jäljelle jäivät käytännössä vain ikkunat sekä katto, kaikki muu kuskattiin kaatopaikalle kierrätykseen. Kanalan sisätilojen muutos alkoi tämän jälkeen uuden lattian asentamisella ja sen valintakin oli kerralla selvä

  • KESÄHUONEEN ILMEEN MUUTOS JA UUSI TERASSI

    Kaupallinen yhteistyö K-Rauta

    Hei! Tänään ajattelin jatkaa kesähuone-aiheesta ja näyttää millaisen muodonmuutoksen vanha kanala on ulkoisesti käynyt läpi kevään aikana. Loppujen lopuksi mitään sen kummempia ihmetemppuja ei mökin kanssa tehty, mutta välillä vähempikin riittää! Asioita oli oikeastaan vain kaksi - uuden terassin rakentaminen sekä mökin maalaus. Jos aiemmin suosin rapatun talon ja kiviterassin yhdistelmää, oli kanalan edustalle luonnollisin valinta ihan

  • PROJECT CHICKENHOUSE

    Moi! Tänään ajattelin kertoa meidän kevään suurimmasta projektista, joka alkoi aivan yhtä yllättäen kuin koko koronakriisikin. Näillä kahdella asialla on itseasiassa selvä yhteys toisiinsa, sillä projekti Kanala tuskin olisi lähtenyt käyntiin ilman viikkojen kotikaranteenia. Kävi nimittäin niin, että seisoimme eräänä maaliskuunlopun lämpimänä päivänä pihalla ja aloimme puhella pihan laitamilla sijaitsevan, noin 15 neliöisen kanalan ja sen kyljessä olevan ulkoaitauksen

  • SUMMER SLOW LIFE

    Hei! Tarviiko edes mainita, mikä kesä on ollut - huh hei, eihän tällaista osannut toivoa edes villemmissä kuvitelmissaan! En muista milloin viimeksi olisin esimerkiksi uinut näin paljon. Merivesi on ollut paikoittain jopa 27 astetta eli polskittu on ja antaumuksella.

    Tämä kesä on ollut muutenkin poikkeuksellinen, sillä en ole sen aikana tehnyt juuri mitään. Tekemisellä tarkoitan kaikenlaisia projekteja ja etenkin remonttia, joka on edelleen vähän kesken. Puhalsimme listahomman