Moi! Taas olisi pientä tuunausasiaa, sillä olen jälleen viihtynyt maalipurkin ääressä. Haimme nimittäin viime kuussa Teerijärveltä ihanat puusepän tekemät ulkokalusteet, jotka tilasin maalaamattomina. Kalusteet ovat vanhan tyyliset ja halusin niihin jonkun klassisen sävyn eli tarvitsin värivalintaan mietintäaikaa. Oikea sävy löytyi parin testipurkin jälkeen ja siinä samalla tuli sitten maalattua vähän muutakin. Ulkomaalin sävyn valinta on …

 

Kaupallinen yhteistyö K-Rauta Hei! Joka vuosi ajattelen, etteivät puut mitenkään ehdi puhjeta lehteen ennen koulujen loppumista, mutta miten taas kävikään – lapsilla on viimeinen kouluviikko ja ulkona on täysi kesäfiilis! Saatiinkin eka maistiainen lämpimistä tulevista kesäpäivistä viime viikonloppuna ja samalla tietysti pergola kunnolla käyttöön. Tuntuu, että en edes muista, miten ja missä vietimme ennen pihassa …

 

Kaupallinen yhteistyö K-Rauta Meidän neljäs kesä tässä talossa on alkamassa ja sen alkuun liittyy yhä edelleen sama ihana jännitys pihan heräämisestä eloon, mitä kaikkea maasta tänä vuonna nouseekaan! Vanhojen perennojen lisäksi pihan keskelle on sananmukaisesti tänä keväänä todella noussutkin jotain uutta eli vihdoin ikuisuusongelmana ollut grillauspaikka on valmis! Voi kuulostaa hassulta, mutta tähän asti pihassa …

 

Hei! Kauan odotettu joulu on ohi ja välipäivät ovat käsillä – toivottavasti teillä kaikilla on ollut hyvä joulu vallitsevasta tilanteesta huolimatta! Me kokoonnuimme vain lähimpien kesken meille viettämään aattoa ja se sujui melkolailla tuttujen perinteiden mukaan. Joulupukkikin kävi, mutta vain eteisessä pyörähtämässä. Olen kyllä nauttinut joulusta aivan täysillä, vaikka samaan aikaan olen ollut väsyneempi kuin …

 

Hei! Pohjanmaalla yöllä riehunut myrsky alkaa tätä kirjoittaessa osoittaa pieniä laantumisen merkkejä. Kävin aamulla nopean kierroksen pihalla katsomassa mahdollisia myrskytuhoja, mutta niitä ei onneksi hirveästi ollut – yksi isompi puunoksa oli katkennut ja aurinkotuoli kaatunut. Helpolla siis päästiin. Meillä oli viime vuonna ihan älytön päärynäsato, joten tiesin, että tämä vuosi ei heti perään voisi olla …

 

Hei! Meidän perheessä odotetaan aina erityisen paljon juhannusta, koska siihen liittyy niin monta perinnettä – yhteistä mökkeilyä kaveriporukan kesken, hyvää ruokaa, saunaa ja uintia sekä tietysti yöttömän yön tunnelmaa! Kaava on rento ja vapaa, ja kaikenikäiset lapset taaperoista teineihin ovat mukana. Oon ollut koko edeltävän viikon lomalla ja vaikka suunnitelmissa ei mitään varsinaista juhannussiivousta ollutkaan, …

 

Hei! Innostuin pitkästä aikaa kuvailemaan, kun puutarhasta kertyi maljakkoon kuin varkain muutama oksa ja kukka ihan sen mukaan, mitä sattui löytymään. Tätä alkukesän kauneutta ei voi edes tajuta, niin ihanalta se tuntuu! Meidän pihassa on aika vaatimattomasti kukkia ja istutuksia, mutta yksi mitä eniten odotan on idänunikkojen kukinta. Se tapahtuu aina alkukesästä siihen aikaan, kun …

 

Hei! Neljäs etätyöviikko alkaa huomenna – miten voi yhtä aikaa tuntua, että aika on mennyt tosi hitaasti mutta toisaalta myös nopeasti? Ehkä se johtuu vaihtelun puutteesta eli päivät toistuvat aika samanlaisina oli sitten arkipäivä tai viikonloppu. Kevään tulo helpottaa asiaa todella paljon, valoisuus ja pieni kotona touhuaminen pitävät mielen pirteänä. Myös oma piha on ollut …

 
MAIJU SAW christmas

Hei! Joulu on siis ohi ja täällä on ollut ensimmäinen työpäiväkin loman jälkeen. Lasku on onneksi huippupehmeä, kun samantien saa rauhoittua viikonloppuun ja ensi viikkokin on tynkä. Täällä on nautittu joulusta kaikella tapaa, lasten ilosta, hyvistä mauista ja mahdollisuudesta vain olla tekemättä mitään sen ihmeellisempää. Tunnen jo nyt miten hyvää laakereilla lepäily on tehnyt, sillä …