YELLOW SUMMERHOUSE KITCHEN

Hei! Kesäloma on kulunut tavalliseen tapaan nopeasti, vaikka olemme pysytelleet pääasiassa lähialueella niin omalla kuin ystävienkin kesämökeillä mökkeillen. Jotenkin se tuntui luonnolliselta jatkumolta kevään koronatilanteeseen ja samalla myös vapauttavalta, kun ei ole tarvinnut lähteä minnekään. Ei edes sukuloimaan Helsinkiin. Ehtiihän sitä. 🙂

Ajatus omasta mökistä saaressa merenrannalla voi tuntua aivan ihanalta, mutta mun on pakko myöntää, että siihen on liittynyt myös paljon tuskailua. Meidän 90-luvulla rakennettu mökki ei varsinaisesti ole mikään idyllisin hyggepesä ja se tyypillinen tilanne onkin ollu, että kaikki paikat ja nurkat ovat olleet täyteen sullottuja erinäisestä tavarasta ja päälle sitten meidän vaatteet ja muut tavarat ajelehtimassa pitkin pientä mökkiä. Mihin ikinä katse on osunut, on siellä ollut tavaraa ja kaaosta ilman mitään estetiikkaa. Ja tämähän ei ole oikein edistänyt mun rentoutumisfiiliksiä vaan olen enemmänkin ahdistunut tilanteesta. Olin miehen kauhuksi viime kesänä jopa ihan valmis myymään koko mökin!

Keittiön lähtötilanne lattiaremontin jälkeen.

Noh, lattian vaihto keväällä muovisesta kauhistuksesta lipeäkäsiteltyyn lautalattiaan käynnisti onneksi mökin remppausajatukset ja päätin antaa sille vielä uuden mahdollisuuden. Tavoitteena oli laittaa säilytysasiat kuntoon, lisätä kodikkuutta sekä panostaa eri tilojen toimivuuteen. Ja tietenkin karsia pois kaikki turhat tavarat! Olimme jo aiemmin tuoneet kodin vanhat keittiön alakaapit mökille, mutta niiden valkoinen väri tuntui liian pliisulta. Siispä päätin valita kaappeihin uuden raikkaan ja kutsuvan värin – Teknoksen kauniin okrankeltaisen T7113 -sävyn! Kaappien maalaus vaati hyvät pohjatyöt eli pintojen kevyen hionnan sekä perusteellisen pesun maalipesulla. Itse maalauksen suoritin vaahtomuovitelalla sekä pienellä pensselillä – ohuita kerroksia tuli ainakin 4-5. Maalatun pinnan kannattaa antaa tämän jälkeen kuivua rauhassa jopa 2 vkoa, jotta maali ehtii kovettua kunnolla. Tässä kohtaa kesäkuussa pidimme siis reippaan mökkeilytauon.

Lattiaremontista jäi muutama mäntylauta, joita hyödynsin keittiön yksityiskohtiin eli väkertelin niistä keittiöön mm. alasokkelit, sivuihin peitelevyt sekä jääkaapin ympärille kotelon (joka ei siis ole yhtenäinen vaan seinän ja jääkaapin välissä on ainoastaan yksi lauta). Jääkaapin toisen sivun peitelevyssä hyödynsin Kanala-projektista ylijäänyttä helmipaneelia sekä lattialistoja. Pieni nuppinaulakko sävysävyyn täydensi kivasti peitelevyn. Nämä pienet helpot värkkäykset toi mun mielestä paljon ilmettä ja mittatilauskeittiö-tyyppistä fiilistä, jota todellisella minibudjetilla toteutettu mökkikeittiö kaipasi vai mitä tykkäätte? Viimeisen silauksen toi vielä taustaseinän sekä rappusten alla olevan aukon panelointi.

Ruokailunurkkauksen penkit valmistumassa…

Toinen iso sekä mukavuuteen että toimivuuteen vaikuttava asia oli keittiön ruokailutilan kohennus. Aiemmin ruokapöytä seilasi vähän siellä täällä ja sen ympärillä liikkuminen oli hankalaa ja ahdasta. Niinpä sain idean rakentaa nurkkaukseen säilytyspenkin, jonka sisään muodostui reippaasti hyvää säilytystilaa ja samalla paikkoja useammalle syöjälle. Penkki päällystettiin niinikään ylijääneellä helmipaneelilla ja maalattiin yhtenäisen ilmeen saavuttamiseksi samalla sävyllä keittiön kanssa. Tähän ratkaisuun olen tosi tyytyväinen! Myöhemmin nurkkaus täydentyi vielä mäntyisellä pikkuvitriinillä, johon vaihdoin posliiniset nupit. Myös keittiön vetimet uusittiin. Molemmat vetimet ostin Helakaupasta (aivan todella hyvä palvelu, suosittelen!).

Nyt on kyllä niin hyvä fiilis tästä lopputuloksesta etenkin, kun koko projekti eteni omalla painollaan ja tein hommia ainoastaan silloin kuin itseä huvitti! Viihtyvyys lisääntyi koko perheen mielestä huomattavasti ja nyt kaapeissa on jopa väljää. Tuntuu ihanalta ajatukselta nauttia tässä loppukesän ja syksyn tunnelmista takkatulta katsellen ilman, että silmä osuu mihinkään häiritsevään. Innostuin muuten samalla laittamaan myös eteisen säilytystä uusiksi, mutta siitä ehkä lisää toisella kertaa! Mukavaa kesän jatkoa! 🙂

2 thoughts on “YELLOW SUMMERHOUSE KITCHEN

  • Reply Terhi 30/07/2020 at 12:08

    Ymmärrän hyvin etteivät voimat riitä kaikkeen. Upeaa että olette saaneet kuitenkin remontoitua tästä näin upean. Hieno lopputulos.

    • Reply maiju 31/07/2020 at 11:21

      Kiitos paljon Terhi! Tästä tuli kyllä tosi mieleinen, vaikka ilman sen kummempaa suunnitelmaa ja budjettia tehtiin. 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *