FIRST OF JUNE

*Kastelukela ja rikkaruohorauta saatu


Hei! Tänään on koululaisten viimeinen kouluaamu ja aivan virallisesti kesä! Viime kesää ajatellen odotukset tulevaa kesää kohtaan ovat vähän ristiriitaiset – ei oikein tiedä, mitä odottaa tai oikeammin mihin varautua. Parin viime päivän ajan täällä on tuullut ihan järkyttävästi ja sää on ollut todella kolea. Että tätäkö tässä nyt sitten on luvassa… Taisin näiden päivien aikana pilata huolella kellarissa esikasvattamani daaliat, sillä istutin ne torstaina. Tuuli on repinyt reppanat aika pahaan kuntoon, mutta ehkä niillä vielä on mahdollisuus… Hedelmäpuiden satumainen kukinta sekä kesään herännyt puutarha kääntävät onneksi suun hymyyn!




Oon viime päivinä ollut tuntitolkulla ulkona, lähinnä kitkemässä villiintyneitä rikkaruohoja, leikkaamassa nurmikkoa sekä kuivia oksia. Hommaa on aivan loputtomiin näin isossa pihassa. Pää olisi täynnä ihania suunnitelmia pihan kesyttämistä varten, mutta jotenkin tuntuu, että en ole vielä valmis antamaan sille kuin pikkusormen. Taustalla on paha aavistus, että isommalla vaihteella olisin hetken päästä täysin konkurssissa kaikkien haaveilemieni kasvien ja kivetysten kanssa. Niinpä tyydyn tässä vaiheessa vain pienempiin projekteihin kuten elvyttämään vanhaa mansikkamaata sekä kitkemään kottikärrykaupalla rikkaruohoja. Viime kesästä en todellakaan kaipaa sitä samaa kuivuutta, joka näännytti kaiken nurmikosta jopa isoihin pensaisiin asti. Tosin tänä vuonna saamme kasteluun huomattavasti apua kiitos Fiskarsin XL-kastelukelan (tuote saatu), joka ulottuu 360-säteellä myös mansikkamaan viimeiseen laitaan. Mansikat ja vadelmat olivat käytännössä ainoita kasveja, joita viime kesänä tuli kasteltua kantamalla vettä kahdella kastelukannulla. Nyt homma sujuu todella näppärästi sisäänkelautuvan tarpeeksi pitkän letkun ansiosta. Kastelupistoolin avulla veden määrää on helppo säädellä ja vesi tulee pehmeällä suihkulla vahingoittamatta kasveja. Kastelemisesta ei paljoa tarvitse mainita, kun Teukka jo on paikalla täydessä kasteluvalmiudessa! Tosin aikomuksena on edelleen kastella puutarhaa lähinnä iltaisin, jotta kaikki kosteus ei haihdu heti auringonpaisteessa.




Oon tosi noviisi puutarhahommissa, mutta yhden vinkin voin antaa. Nimittäin tuo Fiskarsin Xact-rikkaruohorauta (tuote saatu) on ollut aivan huippu vaikeiden rikkaruohojen kuten voikukan kitkemiseen! Aiemmin juuriosa jäi melkein aina pinnan alle, mutta tällä välineellä rikkaruohon saa kokonaan pois juurineen päivineen. Voikukkia vastaan taistelu kylläkin on jo meidän pihassa hävitty, mutta mansikkamaalla näyttää tällä hetkellä todella hyvältä rikkaruohoraudan ansiosta! Enää kun keksisi, mitä perennoja kannattaisi hiljalleen lähteä hankkimaan, jotta nurkkiin saisi kaunista katseltavaa kaikkien kutsumattomien vieraiden sijaan!



Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *