HALLWAY ART WALL

Hei! Oon aina ihaillut rennon huolettomasti koottuja tauluasetelmia, vaikka itse en ole sellaisen kanssa päässyt koskaan puusta pidemmälle. Edellisessä kodissa koko tauluille ei oikein ollut tilaakaan, kun kaikki huoneet olivat niin rikkonaisia ja isoa seinäpinta-alaa oli niukasti. Tässä uudessa kodissa tyhjää seinää on sitten senkin edestä eli olen hiljalleen keräillyt erilaista ripustettavaa. Tähänkään ei ole mitään vinguta Visaa -tyyppistä nopeaa ratkaisua, sillä persoonallista kokoelmaa ei pysty tuosta vain ostamalla hankkimaan. Kivat posterit maksavat helposti useamman kympin aidosta grafiikasta tai taiteesta puhumattakaan. Onneksi on kirppikset, tässäkin!




Kävin eilen nopsaan töiden jälkeen kirppiksellä ja ilokseni löysin sieltä kolmella eurolla ihan mukiinmenevän työn. Kasassa oli tämän jälkeen kolmen sarja erilaisia tauluja kehyksineen päivineen (niin, hyvien kehystenhän löytäminen on vielä yksi luku sinänsä!). Olin jo varautunut taulujen pyörittelyyn viikkotolkulla, kunnes eilen pienessä iltahämärässä hain vasaran ja muutaman naulan, ja naputin taulut paikoilleen alakerran aulan seinälle. Aloitin isoimmasta ja mallasin sen kohtaan, johon se sopisi parhaiten ja kaksi muuta seurasivat perässä sen kummempia sommittelematta! Eli siinä ne nyt ovat! Taulut ovat kyllä todella ihmeellisiä siinä, miten iso vaikutus niillä on – tyhjä aula muuttui heti vähän kodikkaammaksi ja kutsuvammaksi. Etsy-löydöistä mainittakoon muuten tuo pienin grafiikan lehti sekä Thonet-jakkara. 😉


,

I did a little art collagé to our hallway. I think it´s so hard to find a) suitable prints and art work, b) frames for them and c) make a casual collagé. Flea market was my friend this time too!

2 thoughts on “HALLWAY ART WALL

  • Reply hanna 31/08/2018 at 16:16

    Ai että, kuinka tykkään seurata, miten tämä uusi talo muuttuu sun käsissäsi niin persoonalliseksi, tyylikkääksi, ihanaksi ja kodikkaaksi! 🙂 Alusta astihan tämä uusi talo on ollut kiva, mutta koko ajan vain menee parempaan suuntaan, kun ehditte laittaa paikkoja. Ootte taitavia! 🙂

    • Reply maiju 01/09/2018 at 17:54

      Voi kiitos paljon ihanasta kommentista! <3 Kyllähäm tämä vielä vähän kolkota tuntuu ja toisaalta liian nopeasti ei haluaisi edes tehdä mitään päätöksiä tehdä. Pienin askelin ja fiiliksen mukaan 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *