WIN FOLLOW ME PLUS TABLE LAMP!

Kaupallinen yhteistyö Lampefeber


Hei! Tämän vuoden viimeiset vuorokaudet ovat käsillä ja varmasti moni miettii tulevaa, ehkä tekee jopa lupauksen jos toisen. Meidän kulunut vuosi on ollut samaan aikaan sekä raskas että antoisa yhdistelmä pikkulapsiarkea ja työssäkäyntiä. Silti päällimmäisenä on kiitollisuus ja ilo siitä kaikesta ajasta, jonka oon saanut viettää yhdessä lasten kanssa. Hermot ovat toki ajoittain kiristyneet ja on tuntunut, että miten kauan oikein jaksan pelkästään toisten ehdoilla. No, heti perään on tullut se toteamus, että he ovat pieniä vain kerran eli ajat muuttuvat ja pikkuhiljaa asiat alkavat helpottaa. Niinpä katson oikein optimistisena kohti kevättä ja valoa, ja varsinkin ensi kesää, kun mökkikausikin taas alkaa! Keväälle on myös vakaa aikomus varata kaupunkimatka vain meille kahdelle eli kivoja asioita on tulossa!


Follow me plus table lamp Follow me plus table lamp Follow me plus table lamp Follow me plus table lamp

Valoa kohti -ajatus sopii myös tämän päivän postaukseen, sillä sain Lampefeberin yhteistyön myötä kuvattavaksi aivan mahtavan Follow Me Plus -pöytävalaisimen! Follow Me Plussan erikoisuus on se, että se on täysin johdoton eli liikuteltavissa käytännössä minne vain! Valo tulee ledistä ja sen tehoa pystyy säätämään kolmelle eri tehokkuudelle. Oon valon sävyn suhteen todella nirso eli epäilin ensin, olisiko valaisimen tuottama valo sellaista ikävän sinertävää ja “epäaidon” oloista. Ei ole, sillä valo siivilöityy todella pehmeästi maitolasimaisen muovikuvun läpi. Tehot riittävät hyvin sekä tunnelmointiin että antamaan yleisvaloa – yhdellä USB-portin kautta tapahtuvalla latauksella valaisinta voi käyttää 5-20 tuntia.

Meillä on aika hyvin valaisimia siellä täällä, mutta katvealueitahan silti aina löytyy. Niinpä Follow Me Plus -valaisimesta on hyötyä esimerkiksi kirjojen lueskeluun niin omassa kuin lastensängyssä, työvalona piirrustuspöydän ääressä ja miksei taskulampun sijasta vaikka mökillä saunaan mentäessä. Ulkonäkökään ei käyttöä rajaa, sillä se on mun mielestä kivan simppeli. Kahva on tammea.

A R V O N T A ! Yksi onnekas voittaa itselleen Follow Me Plus -pöytävalaisimen, ja jotta en saa tänne kommenttien moderointitulvaa viikonlopulle, käydään kisa profiilissani Instagramissa. Sinne siis, jos tälle lampulle voisi löytyä käyttöä! Valaisimen arvo on 336 euroa. Kisa on käynnissä keskiviikkoon 3.1.2018 klo. 0.00 asti!


Follow me plus table lampFollow me plus table lampFollow me plus table lampFollow me plus table lamp


In collaboration with Lampefeber

Hi there! Only two days left of this year and then it´s time to turn the page! This year has been both hard and yet so giving, as I´ve been able to spend so much time with my kids. I know they´ll be little only for a short time, so this year has been very special in many ways! Still, I´m already gazing at spring and upcoming summer, when the days are brighter and we get to spend time at the summerhouse! I find this New Year theme very suiting with today´s blog post as it´s also about light! The lamp in the pictures is called Follow Me Plus and what´s so special about it, is that it´s totally wireless and portable to any place you want to go! I´m sure we all have those dark corners, where we would benefit for extra light for example for reading, knitting, drawing..? 

In collaboration with Lampefeber, I´m givingaway one Follow Me Plus table lamp worth 336 euros! All you need to do, is to go to my Instagram profile and search for a picture with Follow Me Plus. The giveaway is open until next Wednesday 3.1.2018 at 0.00, so be quick!!

One thought on “WIN FOLLOW ME PLUS TABLE LAMP!

  • Reply Ee 30/12/2017 at 23:38

    Voi mikä ihana valaisin! Tahtoisin osaallistia, mutta voi kun harmittaa kun nykyään niin moni arvonta on vaan ig ja en kuulu sinne.. Ymmärrän kyllä pointin!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *