STYLING FOR VAASAN TURVAKOTI

Hei! Olen ehkä joskus sivunnut päätyötäni eli että olen töissä lastensuojelujärjestössä. Työpaikkani on Ensi- ja turvakotien liiton paikallinen jäsenyhdistys, Vaasan ensi- ja turvakoti. En itse tee varsinaista turvakotityötä, mutta saman katon alla pääsen tietysti läheltä seuraamaan myös turvakodin arkea. Perheiden tilanteet vaihtelevat, mutta pääsääntöinen syy turvakotiin hakeutumiselle on omissa lähi- ja perhesuhteissa koettu väkivalta. Tämä koskee yhtälailla niin naisia kuin miehiäkin, vaikka suurinosa turvakodin apua tarvitsevista on naisia ja lapsia.

 


Turvakotitoiminta on nykyään valtiorahoitteista, mutta nojaa edelleen vahvasti järjestölähtöisiin periaatteisiin. Tämä on erityisesti se, mistä itse työssäni tykkään eli meillä on melko vapaat kädet ideoida ja tehdä asioita, kunhan ne sopivat toiminnan tavoitteisiin. Usein sanotaan, että työstään voi tehdä itsensä näköisen, mutta enpä olisi uskonut, että pääsisin myös sisustuspuolta hyödyntämään. Kuvissa on nimittäin yksi turvakotihuoneistamme, jonka olen stailannut täysin oman mieleni mukaan!

Idea stailaukselle lähti alunperin tsoukista eli hassuttelimme ajatuksella Suomen kauneimmasta turvakodista. Taustalla oli tietysti meidän perheen osallistuminen Suomen kaunein koti -ohjelmaan. Idea jäi jonnekin pinnan alle muhimaan enkä tietenkään kieltäytynyt, kun pomoni (hän on muuten mies 😉 kysyi, että tekisinkö oikeasti yhteen turvakotihuoneeseen pienen kasvojenkohotuksen. Tehtävä ei ollut mikään ihan helppo, sillä huoneen kalustus oli melko sekalainen ja värimaailma kaikenkirjava ja levoton. Niin ja budjetti todella rajallinen. Onneksi sain apuja blogijuttujen kautta tutuiksi tulleilta paikallisilta yrityksiltä eli huone on stailattu seuraavien yritysten lahjoittamilla tuotteilla:

Pussilalakana, helmalakana, matto, juuttitabletit / Hemtex
Tyynynpäälliset, silkkikukka, leipäkori / Säde Sisustus
Pöytävalaisin / Lähdesmäki Vaasa
Yöpöydän Annie Sloan -kalkkimaali / Loftet Vaasa
Aleo viherkasvi / Kukka & Lahja Anemone

Iso kiitos teille kaikille sponsoroinnista! Lisäksi kuvan hoitopöytä on saatu lahjoituksena yksityiseltä henkilöltä eli sinnekin kiitokset!




Mietin pitkään seinien tilannetta eli maalaisinko huoneessa valmiina olleen oranssin seinän toisen väriseksi. Päädyin lopulta säilyttämään sen, sillä kukallisen pussilakanan ja luonnonvärien yhdistelmä raikasti kokonaisuutta kivasti. Sängyn taustalle rajasin sen sijaan tummansinisellä maalilla päädyn, joka toi huoneeseen sopivasti kontrastia sekä eloa muuten tyhjälle seinälle. Meillä on töissä lasten kanssa työskentelyn takia harvinaisen paljon kaikenlaisia askartelutarvikkeita eli materiaalit itsetehtyyn mobileen löytyivät kaappeja kaivelemalla. Mobilen tekoon tarvittiin 10 kpl puutikkuja, kuparinväristä rautalankaa, 16 kpl paperimassapalloja, akryylimaaleja sekä ripustamiseen juuttinarua. Siitä tuli ihan mun suosikki! Tämä oli tosi piristävä projekti varsinkin, kun tiedän, että huone on tärkeässä käytössä ja parhaassa tapauksessa voi tarjota kodinomaista turvaa ja lohdutusta vaikeaan elämäntilanteeseen. Vaasan turvakoti on auki koko kesän 24 h/vrk, myös juhannuksena. Näiden kuvien myötä oikein ihanaa Juhannusta kaikille!




6 thoughts on “STYLING FOR VAASAN TURVAKOTI

  • Reply Eija 22/06/2017 at 12:33

    Hieno huone, mutta tuo mobile on aivan huippu! Oon viime aikoina etsinyt Pinterestissä mobileita, ja luulin tuota jonkun taiteilijan tekemäksi. Onko sulla ohjetta siihen?

    • Reply maiju 23/06/2017 at 07:44

      Kiitti! Tämä syntyi ihan tajunnanvirralla. Voin tehdä siitä oman postauksen ohjeineen – materiaalithan ovat tosi edulliset ;).

  • Reply Hanna /Hannas Home 22/06/2017 at 14:22

    Ihan mahtava juttu kerrassaan. Ihanaa, että yritykset ovat lähteneet tuohon mukaan ja muu sisustaminen onnistui pienellä vaivalla. Kiva myös kuulla tuosta sinun päätyöstäsi. Aurinkoisia juhannuspäiviä! 😊

    • Reply maiju 23/06/2017 at 07:41

      Minusta Suomessa on nyt ollut kiva toisten auttamisen henki, vaikka asenteet ovatkin ehkä samalla (somessa?) koventuneet. Tähän mukaan lähteneitä yrittäjiä ei juuri tarvinnut suostutella vaan kaikki halusivat osallistua todella mielellään! Tuli hyvä mieli puolin ja toisin, ja uskoisin, että se välittyy tässä huoneessa yöpyvillekin aivan varmasti! <3

  • Reply Henna 23/06/2017 at 17:45

    Ihanaa että tulevat asiakkaat saavat ripauksen seesteistä kauneutta vaikean elämäntilanteen keskellä. Todella kaunista jälkeä! <3

    • Reply maiju 23/06/2017 at 22:32

      Niinpä, omasta kotoa ei varmasti ole helppo lähteä eli uskoisin, että sillä on merkitystä millaiseen paikkaan tulee 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *