RED PESTO AND GOAT CHEESE PIES

Hei! Talvi saapui viikonloppuna koko komeudessaan. Lunta on ainakin 20 senttiä ja lisää tulee koko ajan! Oli ihana herätä valoisaan kotiin, fiilis on ihan erilainen nyt kun ulkona on valkoista. Tämä sunnuntaipäivä on kulunut joulua esiin kaivellessa. En oo oikein jaksanut intoutua hommaa aiemmin, sillä koristuksia on mukavampi laitella päivänvalossa. Painuneimmat lampaantaljatkin jaksoin möyhiä ulkona lumihangessa ja ne piristyivät huomattavasti.


pesto-vuohenjuustonyytitpesto-vuohenjuustopiiraat

Yleensä kun saa hyvän vaihteen päälle, ei malta pysähtyä edes syömään. Fiksasin siis nopeaa lounaantapaista, johon sain innoituksen eiliseltä blogikirppikseltä. Tapahtumassa oli nimittäin samaan aikaan myös ravintolapäivä, jossa tarjoiltiin ihania suolaisia pesto-vuohenjuustopiiraita. En tiedä mikä niiden tarkka ohje oli, mutta itse otin kotiuusintaan vain kolme ainetta: lehtitaikinalevyjä, punaista pestoa sekä vuohenjuustoa! Ja hyviä tuli, suosittelen esim pikkujouluihin glögin tai punkun kaveriksi!

Edit! Alkuperäinen, tarkempi ohje löytyy 500 Days of Autumn -blogista täältä!


punainenpesto-vuohenjuustopiiras2

punainenpesto-vuohenjuustopiiras

I made these salty pies today while I was decorating our home for christmas. You need only three things for these: readymade pastry dough from the freezer, goat cheese and red pesto. So easy, so good!

4 thoughts on “RED PESTO AND GOAT CHEESE PIES

  • Reply Anniina 22/11/2015 at 19:02

    nam! menee testaukseen. itse kokeilin viime jouluna “joulutorttuja” viikunahillolla ja vuohenjuustolla. sekin oli hyvää 🙂

    • Reply Maiju 23/11/2015 at 13:40

      Oi, varmasti toimiva kombo sekin! Täytyy kokeilla seuraavalla kerralla, viikunahilloa löytyykin jo valmiiksi kaapista 🙂

  • Reply Tiinameri 23/11/2015 at 16:28

    Hei ihanaa kun maistuivat :))
    Meillä oli tosi kivaa olla pyörittämässä syksyistä viiksikahvilaa!
    Tässä vielä linkki alkuperäiseen reseptiin mun blogissa :
    http://www.lily.fi/blogit/500-days-autumn/108th-day-autumn
    Hunaja, pinjansiemenet ja tuore timjami antavat ihanan loppusilauksen 😉
    Mukavaaa joulunodotusta !
    Terveisin, Tiina

    • Reply Maiju 23/11/2015 at 16:57

      Kiitos tästä Tiina, lisään linkin myös blogitekstiin!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *